Elämäntapa joka ei tuo kavereita

Elämäntapa joka ei tuo kavereita

Suomalaisia halutaan erotuomareiksi arvokisoihin. Keinona on on nostaa miehiä Fifa-listalle mahdollisimman nuorina. Suomalaistuomarien tilanne onkin erikoinen: kansainvälisillä kentillä arvostusta heruu, mutta kotimaassa katsotaan kieroon. Näin on käynyt esimerkiksi Antti Munukalle.

Haluatko huippuerotuomariksi pohjolan perukoilta? Tässä tulee liuta ilmaisia vinkkejä: aloita jalkapallo pelaamalla juniorina, vähän myöhemmin vihellä paljon pelejä ja juokse kovia lenkkejä. Valmistaudu istumaan pitkissä palautesessioissa ja analysoimaan toimintaasi yhä uudestaan ja uudestaan. Unohda kesäfestarit ja mökkireissut. Niin – ja toivo, että ensimmäisiin kansainvälisiin otteluihisi sattuu myötämielinen Uefan tarkkailija. Kannattaa vilkaista myös passista syntymävuotesi. Jos kaksi vuosikymmentä on jo täynnä, aikaa ei ole hukattavaksi.

Edellinen kappale on kärjistetty, mutta siinä piilee totuuden siemen. Tie huipulle vaatii erotuomareiltakin määrätietoisuutta, kovaa työtä – ja ripauksen onnea. Tätä edellyttää jo pääsy Veikkausliigaan, kansainvälisen tason otteluista puhumattakaan.

Antti Munukka on Suomen parhaita jalkapalloerotuomareita. Hän on osuva esimerkki siitä, mitä suomalainen viheltäjä tarvitsee tavoitellakseen huippuotteluita: vitsa on väännettävä jo nuorena. Vuonna 1982 syntyneen helsinkiläisen Munukan tie valtakunnan huipulle on ollut jyrkän nousujohteinen. Hän debytoi Ykkösessä 23-vuotiaana, Veikkausliigassa kaksivitosena, ja 28-vuotiaana tuli jo kutsu kansainväliseksi erotuomariksi.

”Nousin Jouni Hyytiän paikalle, kun hänelle tuli Fifan yläikäraja (45) täyteen. Osuin siis täydelliseen väliin. Ensimmäinen kansainvälinen reissu olikin opintomatka Hyytiän neljäntenä erotuomarina.”

 

Munukka meni erotuomarikurssille heti kun se oli mahdollista eli 15-vuotiaana. Suurin vaikutin oli isän esimerkki. Rauno Munukka vihelsi reilut sata pääsarjapeliä. Antti ohitti isänsä ottelumäärissä tällä kaudella.

”Silloin aivan ensimmäisellä kaudella vihelsin 140 peliä, että sain sen rutiinin. Sitä kautta tiesi mitä tekee ja se helpotti”, Munukka kertaa.

Munukka pelasi itse kymmenen vuotta A-­junioreihin asti. Pelaajauran viimeiset viisi kautta hän tasapainoili pelaamisen ja erotuomaritoiminnan välillä, vaikka valinta oli jo tehtykin. ”Koko ajan kyllä tiesin, että minusta tulee dumari. Taidot eivät riittäneet pelaajana.”

Munukka pääsi varsin nopeasti Helsingissä mukaan lupaavien erotuomarien ryhmään, jossa tavoitteena oli saada seulottua porukasta yksi Ykkösen tason viheltäjä. Heitä tuli 11.

Yksi uran käännekohta oli pääsy Pohjola-cupiin parikymppisenä varusmiehenä. Kun muut rämpivät loppusodassa, Munukka vihelsi otteluja urheilukomennuksella Tampereella – vaikka komppanian kapteenilta anomus tulikin ensin hylättynä. Eversti oli ymmärtäväisempi. ”Siellä osastolla oli yksi dumari. Sillä saattoi olla tekemistä asian kanssa”, Munukka naurahtaa nyt.

Hän oli tuolloin Kolmosen erotuomari, mutta sai näyttöpaikan Kakkosesta jo samana syksynä.

 

Munukan lisäksi myös neljää muuta nykyistä suomalaista Fifa-erotuomaria yhdistää se, että he eivät ole iällä pilattuja ja ponnahdus Veikkausliiga-kentiltä kansainvälisille stadioneille on ollut varsin nopea.

Tämän hetkisistä pitkäaikaisin kansainvälinen erotuomari on paraislainen Mattias Gestranius (syntynyt vuonna 1978), joka nousi Fifan listoille 2009. Munukka seurasi vuotta myöhemmin.

Espoolainen Dennis Antamo (1982) ja hyvinkääläinen Jari Järvinen (1980) ovat olleet kansainvälisiä erotuomareita nyt kaksi vuotta. Porukan tuorein tulokas on tänä vuonna Fifa-merkin tuomaripaitansa rintapieleen saanut kuopiolainen Ville Nevalainen (1984). Avustavia mieserotuomareita on Fifan listoilla Suomesta kahdeksan.

Ontuvin avaruusvertauksin voisi sanoa, että Palloliitto on kuin Nasa: se rakentaa raketteja, joiden toivoo pysyvän nousukiidossa ja saavuttavan joskus Marsin tai Kuun. Tällä taivaalla ne mallaavat aikuisten arvokisoja.

Ja tässä tapauksessa nimenomaan miesten turnauksia, sillä naisten puolella tämä työ on jo tehty. Katriina Elovirta loi pohjat, ja nyt pirkkalalainen Kirsi Heikkinen on suomalaisavustaviensa kanssa hommassaan Telluksen absoluuttinen huippu. Lontoon olympialaisissa vuonna 2012 hän vihelsi naisten puolivälierän ja pari vuotta aiemmin naisten Mestarien liigan finaalin. Juuri nyt hän on mukana alle 20-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa Kanadassa.

 

Veikkausliigan kokeneimman erotuomarin Petteri Karin kansainvälinen ura kesti 12 vuotta.
Veikkausliigan kokeneimman erotuomarin Petteri Karin kansainvälinen ura kesti 12 vuotta.

Suomi haluaa saada miesten arvokisoihin paitsi maajoukkueensa, myös erotuomarinsa. Tämä vaatii pääsyä kansainväliselle uralle jo nuorena. Erotuomarin arvostus kuitenkin kasvaa vasta kokemuksen ja iän myötä. Tämä ristiriita on se hinta, joka suomalaistuomarien on maksettava arvokisahaaveestaan.

Erotuomaritoiminnassa korostuvat johtajuus ja auktoriteetti, ja ne ovat aina kytköksissä myös ikään ja kokemukseen. Se on tosiasia, jota ei päästä pakoon millään elämän osa-alueella. Koululuokan edessäkin parikymppinen märkäkorvaopettaja häviää uskottavuudessa – ainakin aluksi – vuosirenkaita keränneelle keski-ikäiselle maikalle, vaikka tulokas pesisikin konkarin pedagogisissa taidoissa.

Toisaalta jokainen tuomari on joskus viheltänyt sen ensimmäisen ottelunsa, ensin alemmilla tasoilla ja sitten liigassa. Oppirahoja ei voi maksaa luotolla.

Kaikkien aikojen kokenein pääsarjaerotuomari, ennen tätä kautta 256 liigaottelua viheltänyt Petteri Kari korostaa pelaajataustan tärkeyttä. Se tuo sellaista ymmärrystä pelistä, mitä erotuomari ei voi saada harjoittelemalla. Karin oma peliura loppui armeijaikäisenä kakkosdivisioonatasolla, kun hän huomasi, etteivät taidot riitä ylemmäs. Tilalle tuli täysi lataus tuomariuraan.

Pelaajataustaisista tuomareista Kari nostaa tuoreeksi esimerkiksi 27-­vuotiaan porilaisen Petri Viljasen, joka pelasi 70 liigaottelua Hakassa vuosina 2006–2009. Vielä vuonna 2011 Viljanen pelasi Ykköstä PoPassa, mutta pelikengät ripustettuaan hän on edennyt erotuomarina vuosi per sarjataso: Veikkausliiga­-debyytti tuli tänä kesänä.

”Hän on tuomarina vielä teknisesti raakile, mutta ymmärtää peliä älyttömän hyvin”, Kari kuvailee.
Viljasen nimi on nosteessa. Siitä kertoo myös kesällä tullut valinta 17-vuotiaiden avoimeen PM-turnaukseen.

 

Palloliiton erotuomaripäällikkö Johan Holmqvist muistuttaa, että Fifa-erotuomareiden valinnat tehdään tarkoin harkiten – jäsenmaat ovat vastuussa siitä, että kansainvälisille kentille lähetettyjen tuomareiden kyvyt riittävät.

Holmqvist kuitenkin myöntää, että on aina parempi, mitä nuorempana erotuomarit pystytään nostamaan kansainväliselle tasolle. Fifa-viheltäjien alaikäraja on 25 vuotta, yläpää tulee vastaan 45:ssä. ”Kansainvälisen uran tekeminen vie aikaa. Kaikilla kansainvälisillä erotuomareillamme on hyvin onnistuessaan vielä paljon vuosia edessään. Heillä on mahdollisuus antaa näyttöjä ja nousta esiin entistä paremmin.”

Valittu toimintamalli saa vankan tuen myös Petteri Karilta. ”Suomen tuomarit aloittavat automaattisesti alemmista kategorioista kuin suurten jalkapallomaiden tuomarit. Kun näyttöpaikkoja tulee, ne pitää käyttää. Se on raakaa peliä: sinulla on muutama vuosi aikaa näyttää kyntesi. Joskus se on kiinni vähän tuuristakin, kuka esimerkiksi sattuu tarkkailijaksi”, Kari kertoo.

Hän tietää, mistä puhuu, sillä vuonna 1971 syntynyt naantalilainen oli kansainvälisenä erotuomarina kaikkiaan 12 vuotta (1999–2011). ”Ura rupesi polkemaan paikoilleen. Katsoimme yhdessä Palloliiton kanssa, että on parempi antaa nuorempien yrittää”, Kari tunnustaa.

Johan Holmqvist ei suoraan suostu spekuloimaan sillä, milloin miesten arvokisoihin olisi mahdollista saada suomalainen erotuomarikolmikko. Petteri Karikin on arvioissaan varovainen.

”Nykyiset kv-miehemme, esimerkiksi Antti, ovat saaneet nyt hyviä pelejä. Niissä on vain onnistuttava”, Kari puntaroi.

 

Vanha sanonta väittää, että kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Tämän on saanut Antti Munukka kokea Veikkausliigassa. Tuskin kenestäkään muusta erotuomarista on suollettu keskustelupalstoille yhtä paljon haukkuja kuin hänestä. Tämä kuuluu myös katsomoissa: joidenkin seurojen faniryhmät huutavat Munukan nimeä alatyylisillä ilmaisuilla ryyditettynä aina, kun eivät ole tyytyväisiä erotuomarin ratkaisuun kentällä – vaikka ottelussa olisikin viheltämässä aivan joku muu.

Asian nostaminen ei saa Munukkaa vaivautuneeksi, vaikka hän ei nyt suoranaisesti puhkukaan innosta ruotiessaan aihetta.

”Siitä saa vain pään kipeäksi, jos niitä juttuja lukee. Jos olet erotuomari, niin ei tässä varsinaisesti kavereita saa. Huutelevat jos huutelevat, siihen ei voi itse suuremmin vaikuttaa”, Munukka sanoo.

Hänellä on kuitenkin arvauksensa syistä, mistä kielteinen maine joissakin piireissä johtuu. ”Huutelu on tullut varmaan sitä kautta. kun tekee kovia ratkaisuja. Silloin se helposti päätyy siihen, että ’tää on huono tuomari, taas tuli punainen’. Jos on ollut rohkeutta tehdä sellaisia ratkaisuja, voi saada sellaisen maineen, että taas tapahtui”, Munukka miettii.

Hän korostaa, että on erotuomariuransa alusta alkaen pyrkinyt puolustamaan sääntöjä. Ratkaisujen täytyy perustua niihin, ja kaikissa otteluissa sääntöjen täytyy olla samat. Tämä on Munukan periaate.

”Jos joku pääsee yksin läpi ja hänet nykäistään hihasta nurin, siitä ei voi antaa pelkkää rankkaria, vaan pitää antaa myös punainen, koska siinä viedään myös ilmeinen maalintekomahdollisuus. En voi tehdä niin, että vihellän pelkän pilkun. En voi ajatella, että kaikille kelpaa, kun vihellän vain sen.”

Hän sanoo painokkaasti, että kentällä ei voida mennä niin, että osa erotuomareista antaa tällaisesta tilanteesta myös ulosajon ja osa pelkän rangaistuspotkun vain siksi, ettei joudu silmätikuksi.

”Se on väärin kaikkia kohtaan. Sääntöjenmukaisuus on palvelus lajille ja kollegoille – ja myös joukkueille selvintä, että kaikki tietävät, miten toimitaan”, Munukka linjaa.

Hän ottaa esimerkiksi säännön, jonka mukaan varoitusta vastustajalle vaativaa pelaajaa täytyy itseään varoittaa. Uefa on painottanut tämän noudattamista. Vuoden 2012 Suomen cupin loppuottelussa se näytti nurjan puolensa, kun tuolloin KuPSia edustanut Etchu Tabe sai toisen keltaisen kortin ja ulosajon vaadittuaan käsielein varoitusta Hongan Nicholas Otarulle. Finaalin erotuomari Mattias Gestranius sai ratkaisusta niskaansa kosolti kritiikkiä.

”Eihän kukaan halua antaa tästä korttia. Jos saisin valita, en antaisi koskaan. Mutta jos sanotaan, että pitää antaa, niin eihän meillä ole vaihtoehtoja. Ei se ole mikään tulkinnanvarainen juttu”, Munukka sanoo.

”Jos kaikki tekisivät ja antaisivat siitä aina varoituksen, niin varmaan cupin finaalissa ei olisi edes tullut sitä. Kukaan ei halua, että sellainen sattuu niin tärkeään peliin ja on vielä toinen varoitus.”

Munukka muistuttaa vielä, että tietysti on tilanteita, joissa pitää pystyä joustamaan. Jos sääntö on yksiselitteinen, siitä ei voi kuitenkaan livetä.

 

Antti Munukan mukaan erotuomarien ja joukkueiden  keskinäinen kunnioitus Suomessa on mennyt parempaan suuntaan.
Antti Munukan mukaan erotuomarien ja joukkueiden
keskinäinen kunnioitus Suomessa on mennyt parempaan suuntaan.

Oli Munukan ratkaisuista mitä mieltä tahansa, hän on saanut niille erotuomariorganisaation tuen. Tästä parhaimpana osoituksena ovat kutsut kansainvälisiin tehtäviin. Munukka on päässyt muun muassa jakamaan oikeutta arvokisojen karsinnoissa ja Eurooppa-liigan lohkovaiheessa.

Hänen mukaansa kansainväliset ottelut ovat erotuomarille kotimaan taistoja tiukempia eritoten henkisesti. ”Kyllä sen huomaa, että ne ovat niille joukkueille isoja otteluita. Kun joskus otteluruuhkan keskellä kotimaassa tuntuu, että pelit eivät sytytä pelaajia täysillä, niin eurocupeissa pelaajat ovat täysillä messissä ja tempokin on kovempi”, Munukka kertoo.

Henkinen rasittavuus tulee myös siitä, että katsomossa on silmä kovana vahtimassa myös Uefan erotuomaritarkkailija. Kun kansainvälisiä otteluita on vähän, yksi peli ja tarkkailuraportti voi kääntää uran jyrkkään nousu- tai laskusuhdanteeseen.

Munukka kuitenkin nauttii arvostuksesta, joka kansainvälisissä otteluissa kumpuaa. Suomalaiset erotuomaritkin otetaan vastaan kunnioitusta uhkuen.

”Kun eurokentille mennään, ei ole missään vaiheessa ole tullut olo, että joku ajattelisi, että täältä tullaan hiihtomaasta viheltämään. Kyllä ammattitaitoomme luotetaan.”

Erotuomareiden kokema arvostus on parantunut Munukan mielestä Suomessakin, ja tuntuu nyt olevan molemminpuolista. Tämän kauden Veikkausliiga-otsikoita lukiessa yleinen fiilis on ollut kuitenkin päinvastainen.

Petteri Karin mielestä jäljet johtavat tässä tapauksessa yhdelle ja samalle sylttytehtaalle. Vaikka hän ei mainitsekaan Hongan päävalmentajaa Shefki Kuqia nimeltä, viesti tulee selväksi.

”Se on aika paljon pyörinyt yhden herran sanomisten ympärillä ja ehkä mediakin on antanut hänelle liikaa tilaa. Toisaalta me tuomaritkin voimme katsoa peiliin, että kuuntelimme ja katselimme sitä sormien läpi aivan liian kauan. Siihen olisi pitänyt puuttua heti”, sanoo Kari, joka on myös Valioerotuomarikerhon puheenjohtaja. Kerhoon kuuluvat liigan ja Ykkösen oikeudenjakajat.

Palloliiton erotuomaripäällikkö Holmqvistin mukaan keskustelussa juututaan ottelun jälkeen joskus liikaa yksittäisiin ratkaisuihin.

”Jos tuomari on 80 minuuttia hyvä ja tekee yhden virheen, kaikki muu unohtuu. Sanotaan, että koko toiminta on huonoa, vaikka kyse on yhdestä tilanteesta. Ymmärrän toki kritiikin, jos ottelun kannalta merkityksellinen tilanne tuomitaan väärin, mutta yksinomaan se ei tee erotuomarin koko toiminnasta huonoa”, Holmqvist sanoo.

Sama raaka arviointitapa koskee tietysti myös pelaajia.Oli kyse kontrolloivasta keskikenttäpelaajasta tai erotuomarista, kokonaissuorituksen arvioiminen on maallikkolle hankalaa.

Osaaville silmille kokonaiskuvan rakentaminen on sen sijaan ehkä helpompaa kuin koskaan aikaisemmin. Syy on yksinkertainen: Veikkausliigasta ei ole koskaan ennen ollut näin paljon liikkuvaa kuvaa tarjolla. Petteri Kari nostaakin viiden vuoden aikana suurimmaksi muuttuneeksi tekijäksi Veikkausliigassa kuvamateriaalin lisääntymisen. Kokenut erotuomari näkee sen yksinomaan myönteisenä asiana.

”Jokaisen ratkaisun voi katsoa jälkeenpäin ja todeta, oliko oikeassa vai väärässä – se kehittää. Nuorena tuomarina ei ollut kunnon nauhoja, vaan vastakkain olivat usein oma näkemys ja erotuomaritarkkailijan näkemys ja se meni herkästi juupas–eipäs-väittelyksi. Nyt omat suoritukset näkee monella kameralla ja monesta kulmasta kuvattuna”, Kari kiittelee.

 

Antti Munukka on siviiliammatiltaan valmennus- ja viestintäassistentti johtamisen konsulttipalveluja tarjoavassa espoolaisessa yrityksessä. Työyhteisöpalvelu Linkedinissä se titteli tulee kuitenkin vasta toisena, ensimmäisenä on Fifa-erotuomari. Munukka tyrmää kuitenkin yksiselitteisesti olevansa ammattiviheltäjä. ”Suomessa se ei valitettavasti ole mahdollista, vaan kyllä tässä joutuu tekemään siviiliduuniakin samalla.”

Munukka kertoo ottavansa töistä palkatonta vapaata, kun hän lähtee ottelumatkoille. Kansainväliset pelit vievät aina kolme päivää. Erotuomarit eivät juokse rahan perässä.

”Ei tällä rikastumaan pääse. On hienoa, että saamme korvauksen matsista, mutta nautin tästä niin paljon, ettei se aina käy mielessäkään, että tästä maksetaan jotain.”

Veikkausliigassa päätuomari kuittaa ottelusta 450 euroa, avustavat saavat 234 euroa. Neljännen erotuomarin palkkio on 70 euroa. Niistä verottaja vie osansa. Toki päälle tulevat matkakorvaukset ja päivärahat ovat verottomia. ”Jos vihellämme 20 peliä kaudessa, niin ei siinä vielä rahassa uida”, Munukka muistuttaa.

Munukka kertoo Englannista kuulemansa anekdootin. Arsenalin legendaarinen manageri Arsene Wenger oli joskus kysynyt, paljonko tuomarit saavat palkkaa. ”Joku vastasi, että 30 tonnia. Wenger sanoi, että eihän se nyt ole paha. Joku jatkoi: ’Herra Wenger, se on 30 000 puntaa vuodessa, ei viikossa.”

Kyseessä ei ole työ, mutta ei se enää harrastuskaan ole. Vastaus on sama niin Antti Munukalla kuin Petteri Karillakin: elämäntapa.

”Kyllä se vaikuttaa parisuhteisiinkin. Pitää alusta asti kertoa, miten iso juttu tämä on. Se on ihan äärimmäisen tärkeää, että tyttöystävä ymmärtää, mitä tämä vaatii”, Munukka korostaa.

”Perhe on tässä tietyllä tapaa myös mukana. Vihelsin jo silloin, kun tapasin vaimoni, ja kyllä asiat on käyty selvästi läpi”, liikuntakasvatusupseerina työskentelevä Kari kertoo.

Hän miettii jo parin vuoden päähän, kun erotuomariura ainakin liigatasolla vääjäämättä päättyy. Homma on niin verissä. ”Se voi olla sitten aika erikoinenkin paikka, kun viikonloppuna ei enää tarvitsekaan lähteä pelireissulle.”

 

Antti Munukan mielestä hänen vahvuutensa erotuomarina on aina ollut liikkuminen ja tilanneläheisyys.
Antti Munukan mielestä hänen vahvuutensa erotuomarina on aina ollut liikkuminen ja tilanneläheisyys.

Jalkapallo vaatii uhrauksia, jotka on vain tehtävä, jos haluaa viheltää huipputasolla. ”Jos tykkää käydä festareilla, niin aika monet saa vetää kalenterista yli – kuten myös mökkiviikonloput. Liigassa on 33 kierrosta ja meille tulee parikymmentä ottelua per mies. Jos on häät, niin laitan sen esteelliseksi, mutta tavoitteena on, että lomat hoidettaisiin talvisaikaan”, Munukka linjaa.

Tosin eipä talvellakaan aikaa lomailulle juuri jää. Liigacup starttaa jo alkuvuonna, ja kotimaan pelien lisäksi Munukalle tulee vuosittain 5–8 kansainvälistä ottelua. Ainoastaan joulun molemmin puolin on yhteensä noin kuukauden tauko.

Koko tämä aika erotuomareiden on pidettävä itsensä tiukassa fyysisessä kunnossa. ”Tietysti kun ikää tulee lisää, sillä rintamalla pitää tehdä vain enemmän duunia”, Kari kertoo.

Erotuomarien juoksutesti tehdään yleisurheilukentän 400 metrin radalla. Tuomarien on juostava 150 metriä 30 sekunnissa, jonka jälkeen heillä on 35 sekuntia aikaa kävellä 50 metriä seuraavalle lähtöpaikalle. Näiden aikarajojen alle on selvittävä vähintään kymmenen ratakierrosta. Toisin sanoen lyhyellä palautuksella tehtäviä spurtteja kertyy vähintään 20.

Liigan ja ykkösen erotuomareiden fyysisestä valmennuksesta huolehtii Vesa Kuparinen, joka on myös koripallomaajoukkueen fysioterapeutti. Erityisen tärkeä tässä mielessä on Turkissa alkuvuonna järjestettävä viikon leiri.

Kaikki oikeudenjakajat saavat halutessaan myös oman kunto-ohjelman. Munukka tosin luottaa harjoittelussaan omaan, hyväksi havaittuun rytmiin. Helpolla hän ei itseään päästä, vaan hän tekee viikottain 5–6 treeniä ”fiiliksen mukaan”.

Talvella ohjelmaan kuuluu punttia, sulkapalloa, kovia juoksutreenejä ja hiihtoa – jos on lunta. Kesällä kun pelejä on vähintään yksi per viikko, Munukka tekee ottelua edeltävänä päivänä valmistavan ja seuraavana päivänä palauttavan harjoituksen. Kova juoksuharjoite kuuluu tosin viikottaiseen ohjelmaan myös suvena.

Harjoitus mallaa erotuomareiden kuntotestiä. Munukka juoksee ensin 30 sekuntia kovaa, jonka jälkeen kello piippaa ja edessä on 30 sekuntia kävelyä. Puolen minuutin päästä sama uusiksi. Tätä hän toistaa 30 kertaa eli puolen tunnin ajan.

 

Vaikka keskustelupalstoilta tuttu onkin, Munukka kertoo saavansa kulkea rauhassa kaduilla Suomessa.

”Enemmän se menee niin, että joku kysyy, mitä teet ja kun kerron viheltäväni jalkapalloa, seuraavaksi kysytään ’ai mitä pelejä?’. Ei ihmisillä ole yleensä ole edes harmainta aavistusta”, Munukka kertoo.
Kun jalkapalloerotuomariudesta kasvaa elämäntapa, se kietoutuu osaksi myös siviilipersoonaa – ja silti niiden välillä menee raja.

”Tottakai se on teatteria, mitä nurmella tapahtuu. Minulle on sanottu, että voisin olla hirveä hölösuu ulkopuolella, mutta en välttämättä kentällä. Mitä enemmän tulee kokemusta, sitä rennompi ja helpommin lähestyttävä on myös kentällä”, Munukka puntaroi.

Huippuotteluiden erotuomarit nähdään kuitenkin usein karskeina ja jopa pelottavina, tunnetuimpana esimerkkinä kalju ja humanoidisilmäinen Pierluigi Collina – tai kalju ja treenattu brittikonstaapeli Howard Webb.

”Eihän tuomaria yleensä nähdä niitä isoja ratkaisuja. Kun olet tehnyt ison ratkaisun, eihän silloin hirveästi naurata. Jos olet viheltänyt MM-kisojen neljännesvälierässä pallon pilkulle, ei siinä voi hirveästi saada kuvaa, että tuo on hieno ihminen”, Munukka sanoo.

Kun erotuomaripaita riisutaan, totuus stadionien ulkopuolella voi olla kuitenkin aivan toinen. Esimerkkinä Munukka nostaa esiin juuri Webbin, johon hän törmäsi ollessaan Englannin Valioliigan tuomarien seminaarissa yhdessä suomalaien avustavan erotuomarin Jan-Peter Aravirran kanssa.

”Ei tarvitse yhtään ihmetellä, että Webb viheltää MM-kisoissa ja -finaalissa. Hän on kentän ulkopuolella erittäin mukava ihminen. Tulimme Suomesta, ja hän oli se, joka kutsui meidät pöytäänsä, oli todella ystävällinen ja avulias koko ajan.”

Eivätkä hirveitä vakavikkoja taida olla suomalaisetkaan oikeudenjakajat. ”Kun olemme ennen kautta Turkissa leirillä ja kauden jälkeen pyrimme tekemään yhden reissun poikaporukalla, meillä on siellä kyllä aika hauskaa. Sen verran tulee naurettua, että kotiin saa palata vatsalihakset kipeinä”, Petteri Kari valottaa.

Tästäkin huolimatta elämäntapaviheltäjä Antti Munukka tunnustaa ajattelevansa jatkuvasti, mitä voi tehdä tai miltä voi näyttää, kun on jalkapalloerotuomari. Asema kulkee mukana vuorokauden ympäri. Pubiin Munukka eksyy harvoin, mutta siihen syy eivät ole kaljapäiset kuittailijat.

”Jos joku tulee baarissa juttelemaan, yleensä se on ihan mukavaa. Ja toinen voi todeta, että ei se ollutkaan niin mulkku jätkä.”


Yksi vastaus artikkeliin “Elämäntapa joka ei tuo kavereita”

  1. juuri näin ”Suomalaisia halutaan erotuomareiksi arvokisoihin.” tämän takia ulkomaalaistaustaisia suomalais dumareita ei näy eikä ikinä ollutkaan suomen liigassa, vihdoin totuus tuli! Missä tasa arvo!??

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.