Iranin maajoukkueen fysiikkavalmentaja Mikko Kujala on matkalla Brasiliaan. Miljoonille iranilaiskannattajille turnaus antaa toivoa paremmasta. Myös Iran on matkalla, mutta kukaan ei tiedä suuntaa.
Kannattajien virta johdattaa Teheranin syrjäiseltä metroasemalta kohti Azadi-stadionia. Matkalla seuraan liittyy nuorten miesten joukko, joka haluaa seurata oman joukkueensa otteita kaukaisen vieraan kanssa. Pimenevässä lokakuun illassa nuorten kannattajien katuviisaudesta on hyötyä. He osaavat ostaa liput kadulle parkkeeratusta autosta ja johdattavat portille, jossa ei tarvitse juuri jonottaa. Sotilaat tekevät turvatarkastukset. Ali, 18, hieman ihmettelee, miksi sotilaat ovat palanneet Iranin kansallisstadionille.
Karun, valtavan stadionin länsikatsomon päältä kannattajia katselevat maata vuoteen 1989 hallinneen ajatollah Ruhollah Khomeinin ja siitä asti ylintä valtaa käyttäneen ajatollah Ali Khamenein kuvat, aivan kuten heidän kasvonsa valvovat kaikkialla pääkaupungissa. Uskonnolliset johtajat eivät näytä kuvissa tyytyväisiltä, ehkä syynä on heidän ikuinen jalkapallovihansa. Khomeini onnistui vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen jälkeen lopettamaan Iranin jalkapalloliigan länsimaisena turhuutena, verinen sota naapurimaa Irakia vastaan toki auttoi tavoitteessa. Sodan jälkeen maan ylivoimaisesti suosituimman pelin kieltäminen ei enää onnistunut, joten Iranin pääsarja käynnistettiin uudestaan vuonna 1989. Khamenei on tyytynyt stadioneiden valvomiseen, ymmärtämättä ja hyödyntämättä ikinä pelin propagandamerkitystä.
Azadi on vaikuttava stadion, josta on poistettu kaikki väri ja ilo, vain vihaisen näköisten parrakkaiden miesten kuvat erottuvat harmaasta. Stadionin virallinen kapasiteetti on 100 000 miestä, mutta arviot tärkeiden karsintaotteluiden yleisömääristä liikkuvat 120 000 katsojassa.
Stadionin sisällä Ali kertoo tarinoita Iranin pelaajista, seurajoukkueista ja kannattajakulttuurista. Kun katsomossa muutamat kannattajat tönivät toisiaan, Ali kertoo välikohtausten olevan Teheranin suurseurojen Persepolisin ja Esteghlalin välisiä. Hän johdattelee keskustelua jalkapallosta vakavampiin aiheisiin. Pelin lomassa Ali varmistaa, että ulkomaiset luottokortit eivät toimi Iranissa. Myöntävän vastauksen jälkeen hän kysyy suoraan, johtuuko se länsimaalaisten mielestä iranilaisten pahuudesta.
Avauspuoliajan lopulla Ali ja hänen ystävänsä alkavat turhautua, kun peli jatkuu maalittomana. Ääni on huolestunut, kun Ali kysyy Iranin mahdollisuuksista seuraavan kesän MM-turnauksessa. Avauspuolikkaan perusteella fanaattiselle jalkapallomiehelle ei voi valehdella, sillä Thaimaa on murtautunut keskeltä useamman kerran vaarallisiin tilanteisiin. Mikä tahansa MM-turnaukseen matkaava joukkue olisi tuhonnut Iranin suojaamattoman puolustuslinjan. Iranin kova alkulohko –Argentiina, Bosnia ja Nigeria – ei onneksi ollut vielä tiedossa.
Vaikka kyseessä oli vain Aasian mestaruusturnauksen karsintaottelu, paikalliset lehdet ennakoivat peliä kymmenien sivujen paketeilla. Kaikissa lehdissä toistui sama teema: omat pojat ovat palanneet kotiin tai ainakin vanhempiensa kotiin. Lehdistö oli kuljettanut Teheranissa vierailevia pelaajia kaupungin nähtävyyksiin, joissa he eivät olleet välttämättä ikinä ennen käyneet. Moni pelaajista on syntynyt tai ainakin kasvanut ulkomailla, he symboloivat suurta muuttoliikettä tukahduttavasta diktatuurista vapaamman elämän toivossa länteen.
Selvästi suurimman huomion sai San Josessa Yhdysvalloissa syntynyt Steven Beitashour, jonka vanhemmat olivat jättäneet maan ennen laitapuolustajan syntymää. Elokuussa 2012 Jürgen Klinsmann valitsi Beitashourin Yhdysvaltojen maajoukkueeseen. Puolustaja istui koko ottelun Meksikoa vastaan vaihtopenkillä. Iranin päävalmentaja, aiemmin Real Madridia ja Portugalin maajoukkuetta luotsannut Carlos Queiroz on hyvällä menestyksellä etsinyt iranilaistaustaisia pelaajia Euroopan ja Pohjois-Amerikan sarjoista.
Vancouver Whitecapsia edustava Beitashour istui Thaimaa-ottelussa ensimmäistä kertaa Iranin vaihtopenkillä. Ehkä se tuntui hieman oudolta, sillä hän ei puhu kovin hyvin farsia, eikä suuri osa hänen joukkuekavereistaan puhu hyvää englantia. Vartti ennen loppua Queiroz päästi Beitashourin irti. Iranilaisyleisö arvosti debyyttiä kannustavilla suosionosoituksilla. Alin mukaan Beitashourin pelaamiselle maan tärkeimmässä pr-tuotteessa löytyy myös vastustajia, joiden mukaan ”suuren Saatanan” passilla ei pitäisi olla mitään asiaa Iranin maajoukkueeseen. Konservatiiveille riittää sulateltavaa, sillä myös maajoukkueen apuvalmentaja Dan Gaspar matkustaa Yhdysvaltain passilla.
Iranin valmennusjohto on muutenkin kansainvälinen. Fysiikkavalmennuksesta vastaa tamperelainen Mikko Kujala, joka on ollut mukana viime vuoden maaliskuusta asti.
Kujalasta tulee ensimmäinen MM-kisoihin osallistuva suomalaisen sitten Timo Liekosken, joka toimi Yhdysvaltojen apuvalmentajana vuoden 1994 MM-turnauksessa. Kujala verkostoitui opiskellessaan Liverpoolissa 2000-luvun alussa liikuntatieteitä kolmen vuoden ajan sekä päälle vuoden kestäneen fysiologian maisteriohjelman.
Kujala valmistui maisteriksi vuonna 2004 ja on sen jälkeen työskennellyt esimerkiksi Tampere Unitedin fysiikkavalmentaja. Vuosittain hän käy Englannissa tapaamassa tuttaviaan ja oppimassa esimerkiksi Evertonin harjoituksissa. Hän on pitänyt myös tiiviisti yhteyttä Jim Lawlorin kanssa, joka työskenteli yliopistolla Kujalan opiskellessa ja toimii nykyään Manchester Unitedin pääkykyjenetsijänä. Viime vuoden helmikuussa Lawlor otti yhteyttä ja kertoi, että Manchester Unitedin entinen apuvalmentaja Queiroz etsii fysiikkavalmentajaa Iranin maajoukkueelle.
”Lähetin CV:n, ja hieman myöhemmin maaliskuussa Queiroz soitti mukaan leirille Dubaihin. Sen jälkeen sovimme, että vastaan fysiikkavalmennuksesta kevään ajan. Tiesin Iranista todella vähän, joten kuva maasta on muuttunut positiivisempaan suuntaan sen jälkeen”, Kujala kertoo.
Thaimaata vastaan Iran iski parilla vastahyökkäyksellä loppulukemat 2–1, mutta yleisö vihelsi surkealle esitykselle. Ali olisi jonkinlaisen joukkuepelin lisäksi halunnut nähdä tuolloin 18-vuotiaan Sardar Azmounin maajoukkuedebyytin. Päävalmentaja Queiroz oli kutsunut ”Iranin Messin” ensimmäistä kertaa maajoukkueen mukaan, mutta jätti Rubin Kazanin taiturin vielä kokoonpanon ulkopuolelle.
Vertaus Barcelonan argentiinalaistähteen ei toki lempinimenä kerro suuresta erityislaatuisuudesta, sillä saman päivän paikallinen urheilulehti esitteli koko sivun jutussaan ”Iranin Messinä” 9-vuotiaan pojan, joka oli tehnyt kymmenen vuoden sopimuksen suurseura Persepolisin kanssa. Kevään aikana Azmoun pelasi maajoukkueessa, mutta lopullisessa ryhmässä ei ollut vielä hänen aikansa.
Pelin jälkeen sotilaat valvoivat, kun 25 000 miestä käveli ulos Azadilta. Yhtäkään naista stadionilla ei ollut, sillä Iranissa ylintä valtaa käyttävä uskonnollinen johtaja ajatollah Ali Khamenei on pysynyt kannassaan sulkea stadionit naisilta miesten pelatessa. Jalkapalloon fanaattisesti suhtautuva silloinen presidentti Mahmud Ahmadinejad ehdotti vuonna 2006 naisten päästämistä stadioneille, mutta Khamenei ei suostunut muuttamaan linjaansa. Konservatiivisen Ahmadinejadin esitys oli yllättävä, sillä lännessä hän tuli tunnetuksi lähinnä uhotessaan pyyhkäisevänsä Israelin maailmankartalta, kieltäessään holokaustin sekä väittäessään, että Iranissa ei ole homoja.
Toimittaja-kirjailija James M. Dorsey peilaa kesäkuussa ilmestyvässä The Turbulent World of Middle East Soccer -kirjassaan jalkapallon heijastamaa yhteiskuntakuvaa myös Iranissa. Dorseyn mukaan Ahmadinejadin ehdotus oli täysin poliittista opportunismia, kun hän yritti käyttää jalkapalloa oman suosionsa kasvattamiseen.
”Jalkapallo oli tärkeässä roolissa kansakunnan rakennuksessa ja tiedon välittämisessä Ahmadinejadin aikana, kun Iranilla oli imago-ongelmia. Laji on Lähi-Idässä yksi tärkeimmistä kulttuuri- ja viihdetuotteista valtion kuvan kiillottamiseen. Ahmadinejad ei kuitenkaan onnistunut jalkapallon käyttämisessä omaksi hyödykseen, sillä jalkapallo tarjosi myös tärkeän jalustan oppositioliikkeelle”, Iranissakin asunut Dorsey kertoo puhelimessa.
Naisten ehdoton pääsykielto miesten jalkapallo-otteluihin on hämmentävä, sillä eihän Iran syrji naisiaan samalla tasolla esimerkiksi Saudi-Arabian kanssa. Naiset saavat ajaa autoa, edetä työelämässä suhteellisen korkealle ja käydä koripallo-otteluissa tai elokuvissa. Yliopisto-opiskelijoistakin enemmistö on naisia. Dorsey kiinnittää huomiota myös naisten urheiluun, jota valtio jonkin verran tukee. Iranilla on naisten jalkapallomaajoukkuekin, mikä ei Lähi-idässä ole itsestäänselvyys.
”Kysymys on enemmän miesten hallitsemasta kulttuurista kuin uskonnosta, toki jakolinja kulttuurin ja uskonnon välillä on aina hyvin hämärtynyt. Kysymys ei ole jalkapallosta vaan sukupuolten erottelusta, kun naisten pääsy stadionille estetään. Uudistusmielisten ja konservatiivien välillä on jatkuva taistelu naisten julkisen esiintyminen rajoista. Se on osa isompaa taistelua, jossa kysymyksenä on, mihin Iran on menossa? Samaa kysymystä käsitellään parhaillaan ydinneuvotteluissakin”, Dorsey arvioi.
”Oletin jo kuullessani mahdollisuudesta työskennellä Iranin maajoukkueessa, että naiset eivät pääse stadioneille. Olemme siitä taustaryhmän kanssa keskustelleet. Voi olla, että asiaan on tulossa muutos”, Mikko Kujala puolestaan pohtii.
Naisten ainoa keino päästä stadionille katsomaan miesten otteluita on pukeutua miehiksi. Etelä-Koreaa vastaan pelatussa MM-karsintaottelussa ainakin kaksi naista pääsi stadionille. He julkaisivat kuvansa iranilaisessa blogissa, joka sensuroitiin sen jälkeen. Vuonna 2005 noin parisataa naista raivasi väkisin tiensä stadionille ratkaisevaan MM-karsintaotteluun Bahrainia vastaan, kun Iran varmisti paikkansa seuraavan kesän MM-turnaukseen.
Jopa kiellon fiktiivinen kuvaaminen on vaarallista. Elokuvaohjaaja Jafar Pahanin elokuvassa Offside kuusi nuorta naista pääsee miehiksi pukeutuneina Azadille. Pahani istuu tällä hetkellä kuuden vuoden tuomiota ”valtion vastaisen propagandan levittämisestä”. Fifa voisi halutessaan painostaa Irania tasa-arvon tielle, mutta Dorsey muistuttaa, että Fifa ei juuri noudata sääntöjään tasa-arvosta tai jalkapalloliittojen riippumattomuudesta.
”Fifalla on paljon periaatteita, mutta se toteuttaa niitä hyvin valikoiden. Jos Fifa noudattaisi sääntöjään, se sulkisi suuren osan Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maista toimintansa ulkopuolelle. Iranissa liiton seuroista suuri osa on valtion omistuksessa, ja valtio sekaantuu monin tavoin liiton toimintaan”, Dorsey vertaa.
Kohtalo on usein kytkenyt Iranissa presidentinvaalit tärkeimpien otteluiden yhteyteen. Toukokuussa 1997 uudistusmielinen ehdokas Mohammed Khatami voitti presidentinvaalit. Liberaalien toivon vuosi huipentui saman vuoden marraskuussa, kun Iran eteni ensimmäistä kertaa islamilaisen vallankumouksen jälkeen jalkapallon MM-turnaukseen. Kaupunkien keskustat täyttyivät välittömästi miljoonista juhlivista ihmisistä, jotka hylkäsivät yhdeksi päiväksi tiukat moraalisäännöt. Miehet ja naiset tanssivat yhdessä, osa naisista oli jättänyt pakollisen huivin kotiin. Jotkut humaltuivat muustakin kuin ilosta ja jalkapallosta. Sama toistui seuraavana kesänä, kun Iran kukisti Yhdysvallat MM-turnauksessa. Haastatteluissa Iranin pelaajat kuitenkin korostavat politiikan ja urheilun eroa.
”Iranilaiset elävät jalkapallosta, joten millä tahansa suurella tuloksella on iso vaikutus yhteiskuntaamme ja maahamme. Politiikka ja jalkapallo ovat kuitenkin eri asioita, jätämme politiikan muille. Länsimaisen median kuva meistä on vääristynyt. On tärkeää näyttää (kentällä) maailmalle, keitä me todella olemme”, Iranin suurin jalkapallolegenda Ali Daei kertoi James Montaguen When Friday Comes: Football in the War Zone -kirjassa ennen vuoden 2006 MM-turnausta.
Dorsey ei innostu ajattelusta, jossa politiikan ja urheilun vain ilmoitetaan olevan erillään.
”Politiikan ja jalkapallon erottaminen on fiktiota. Niin kauan, kun yhteyttä ei tunnusteta, erottaminen on mahdotonta. En toki usko erottamisen olevan koskaan mahdollista, koska ne ovat kasvaneet niin tiiviisti yhteen. Jos tunnustaa politiikan ja jalkapallon kasvaneen yhteen, sen jälkeen voi miettiä, miten suhdetta voisi hallita. Fifa kuitenkin antaa politiikan ja jalkapallon olevan vuorovaikutuksessa, mikä koituu urheilun haitaksi”, Dorsey sanoo.
Kesäkuussa 2009 tuuli puhalsi konservatiivisesta Etelä-Teheranista. Vanhoillinen presidentti Ahmadinejad voitti vaalit todennäköisesti vilpillisesti ja aloitti toisen kautensa presidenttinä. Kaupunkien kadut täyttyivät oppositioehdokas Mir Hossein Musavin tukijoista, joiden tunnusväri oli vihreä. Poliisi ja turvallisuusjoukot yrittivät saada väkivalloin mielenosoituksia kuriin ja sulkivat suuren osan tiedotusvälineistä.
Iran pelasi Etelä-Koreassa ratkaisevan MM-karsintaottelun vain viisi päivää vaalien jälkeen. Iranin televisiossa suorana tullut ottelu oli ainoa tiedotusvälineissä näkynyt protesti vaalivilpille, kun kahdeksan Iranin pelaajaa oli laittanut vihreän rannenauhan tukeakseen Musavin vihreää liikettä. Ehkä vallanpitäjät olisivat halunneet jättää ottelun näyttämättä, mutta eivät uskaltaneet.
Ottelussa Iran oli kiinni MM-turnauspaikassa lähes loppuun asti, kunnes Etelä-Korean tähti Park Ji-sung iski tasoituksen vain kahdeksan minuuttia ennen ottelun loppua. Kymmeniä uhreja vaatineet mielenosoitukset laantuivat lopulta seuraavana talvena, mutta Musavi istuu yhä kotiarestissa.
Viime kesänä uudistusmielisen ehdokkaan voitto presidentinvaaleissa sai jälleen seuraa Iranin lopputurnauspaikasta, kun Iranin avautumista kannattava Hassan Ruhani voitti vaalit, ja kolme päivää myöhemmin Iran voitti vieraskentällä Etelä-Korean varmistaen paikkansa Brasiliassa.
Liberaalit täyttivät kadut juhlien moraalisäännöksiä venyttäen ja toivoivat uutta aikaa, josta haaveillen moni lykkäsi muuttoaan länsimaihin. Joukkue palasi Etelä-Koreasta kansanjuhlan keskelle. Fysiikkavalmentaja Kujalan sopimusta jatkettiin MM-turnaukseen asti, kun Queiroz halusi saman taustaryhmän jatkavan.
”Se oli upea fiilis, kun usean viikon tiivis rupeama päättyi kisapaikkaan. En ollut monesti miettinyt, että olisin joskus osallisena MM-turnauksessa. Teheranissa ihmisten kanssa jutellessa aisti, että tunnelma tulevaisuuden suhteen oli toiveikas”, Kujala sanoo.
Lentokentällä joukkueella meni melkein pari tuntia tiedotusvälineiden haastatteluissa. Kannattajat seurasivat joukkueen bussia, kun se suuntasi liiton akatemian tiloihin. Iltapäivällä joukkue juhli Azadi-stadionilla yli 30 000 katsojan edessä etenemistään MM-turnaukseen. Sen jälkeen joukkue lähti tapaamaan poliittista johtoa. Ensin joukkue suuntasi väistyvän presidentin Ahmadinejadin virka-asuntoon.
”Ahmadinejad puhui pitkään pelaajille. Hän oli todellakin seurannut pelejä, hänellä oli mielipiteensä jopa joukkueen taktiikasta”, Kujala kertoo.
Sen jälkeen joukkue jatkoi uuden presidentin Ruhanin luo juhlimaan saavutustaan. Koko päivän kestäneiden juhlallisuuksien jälkeen Kujala pääsi yöllä hotelliinsa nukkumaan. Herätessään hän ymmärsi paremmin olevansa matkalla MM-turnaukseen.
James M. Dorsey pohtii, että jos Ruhani ei olisi voittanut vaaleja, ei olisi ollut toivoa ja optimismia. ”Jalkapallojuhla olisi voinut kääntyä protestiksi uskonnollista johtoa vastaan”, hän sanoo.
Kun Iran on näkökulmasta riippuen joko eristetty tai eristäytynyt kansainvälisestä yhteisöstä, maajoukkue on saanut kärsiä. Ulkomaisilla yrityksillä olisi kiinnostusta näkyä 77 miljoonan ihmisen markkinalle maajoukkueen sponsorina, mutta kauppapakotteet estävät yhteistyön.
Thaimaa-ottelun jälkeen Iran on yrittänyt järjestää harjoitusotteluita, mutta harva on vastannut kutsuihin. Iran haluaisi pelata kotona Azadin jättiläisstadionilla, mutta ymmärrettävästi tasokkaita jalkapallomaita Teheran ei houkuttele. Jalkapallomaailmassa riittää valinnanvaraa, joten länsimaat pelaavat mieluummin paremman imagon joukkueita vastaan. MM-turnaukseen valmistautuvien joukkueiden ympärillä riittää muutenkin ylimääräistä elämää, joten kukaan ei ole halunnut mediahuomiota, jonka Iranin kohtaaminen aiheuttaisi.
Iranin jalkapalloliitto kärsii myös kroonisesta rahapulasta. Iranilaismedioiden mukaan pelaajat eivät saa MM-turnauksessa vaihtaa pelipaitoja vastustajiensa kanssa. Kujalan mukaan kielto on saattanut olla voimassa harjoitusotteluissa, mutta Brasiliassa Leo Messin kanssa saa vaihtaa paidan ottelun jälkeen.
Kevään aikana Iran ei ole kohdannut yhtäkään MM-turnaukseen osallistuvaa maata. Harjoitusotteluissaan Iran on pelannut tasan Valko-Venäjän, Montenegron ja Angolan kanssa sekä hävinnyt Guinealle tehden yhteensä vain kaksi maalia. Iran kohtaa vielä Trinidad ja Tobagon Brasiliassa ennen MM-turnauksen alkua. Kujalan mukaan maa on etsinyt Nigerian ja Bosnian kaltaisia vastustajia, joten harjoitusottelut ovat täyttäneet paikkansa.
Huhtikuussa Queiroz sai Etelä-Afrikan leirille alkuun vain 11 pelaajaa, kun Aasian Mestareiden liigaa pelanneet joukkueet eivät päästäneet pelaajiaan maajoukkueen mukaan. Queiroz on jakanut pettyneitä kommentteja, kun joukkueen valmistautuminen on edennyt takaiskusta toiseen. Huhtikuussa hän ennakoi joukkuetta seuraavalla Teammelli.com-sivustolla, että surkean valmistautumisen takia Iran jää alkulohkoon. Toukokuussa joukkue on harjoitellut ja pelannut Itävallassa, jossa olosuhteet ovat Kujalan mukaan olleet täydelliset. Hän kertoo Arsenalin ja PSG:n käyttävän kesällä samoja harjoituskeskuksia, mikä kertoo olosuhteiden laadusta.
Iranin saama kannustus Brasiliassa on vielä kysymysmerkki. Iranista matka Brasiliaan on kallis ja hankala, mutta Dorseyn mukaan matkustamista ei rajoiteta. Yhdysvalloissa ja Kanadassa ovat maailman suurimmat iranilaisyhteisöt, jotka ovat lähteneet uskonnollista valtaa pakoon tai muuten parempaa elämää tavoittelemaan.
Kujala kertoo harjoitusleirillä Itävallassa keskustelleensa Yhdysvalloista Irania kannustamaan tulleen iranilaistaustaisen 60-vuotiaan miehen kanssa, joka oli matkalla myös Brasiliaan. Pohjois-Amerikan iranilaisyhteisöllä on myös rahaa ja lyhyehkö matka Brasiliaan. Dorseyn mukaan on kuitenkin epäselvää, kuinka moni Kanadassa tai Yhdysvalloissa asuva iranilaistaustainen lähtee kannustamaan joukkuetta, johon kiinteässä yhteydessä olevaa hallintoa he tai heidän vanhempansa ovat lähteneet pakoon. Iranissa kannustus on varmaa, sillä jopa koulujen loppukokeita aikaistettiin, jotta ne eivät mene päällekkäin MM-turnauksen kanssa.
Jos Ali kysyisi nyt Iranin mahdollisuuksista MM-turnauksessa, vastaus olisi suunnilleen sama kuin syksyisellä Azadi-stadionilla. Iranin eteneminen alkulohkosta jatkoon olisi suuri yllätys, kun joukkue antaa valmistautumisessakin muille tasoitusta. Kujalan mukaan täydellisellä onnistumisella jatkopaikka alkulohkosta on kuitenkin mahdollinen. Toisaalta MM-turnauksessa on kysymys myös unelmista ja toivosta, kun hetken kaikki on mahdollista. Unelmasta, että Hollannin nuorisomaajoukkueissa pelannut Iranin yksinäinen kärki Reza Ghoochannejhad osuisi karsintojen tapaan myös lopputurnauksessa. Toivosta, että Iranin äärimmäisen maltillinen 4-5-1-muodostelma pysäyttäisi Messin.
Mikko Kujalan sopimus loppuu MM-turnaukseen. Reilu vuosi sitten hän ei tiennyt Teheranista juuri mitään, mutta nyt hän voisi asua siellä pidempäänkin. Kujalan perheessä on kuitenkin kaksi pientä lasta, jotka osaltaan määrittävät seuraavan jalkapallounelman jahtaamista.
Pelaaja, valmentaja tai kannattaja harvoin on tyytyväinen ennen kirkkaimman unelman saavuttamista. Yhden tavoitteen täytyttyä on tarjolla aina jotain enemmän. Iranin tarinassa on kuitenkin useampia sävyjä: jo kamppailu Messin kanssa samalla areenalla kertoo toivosta. Samalla jotkut iranilaiset naiset näkevät ensimmäistä kertaa joukkueensa.
Lokakuussa ennen katoamistaan Teheranin pimentyneeseen iltaan Ali muistutti, että hän on tyytyväinen kolmeen alkulohkopeliinkin. Parin viikon ajan Iran näkyy kansainvälisen yhteisön jäsenenä, eikä heitä määritellä ulkomaisissa tiedotusvälineissä pahuuden kautta.