Vuosikymmen sitten Olli Huttunen rakensi Valkeakosken Hakasta Veikkausliigan kaikkien aikojen reissujoukkueen. Viime kaudella hän johdatti VPS:n vierasvireellä yllätysmitalille. Mihin hän pystyykään tällä kaudella?

Toukokuun lopussa 2013 Töölössä jysähti pommi. Vaasan Palloseura haki ensimmäisen vierasvoittonsa HJK:sta yli 50 vuoteen.

Kaiken järjen mukaan voiton ei olisi pitänyt tulla nyt. HJK oli ylivoimainen mestarisuosikki, VPS taas etukäteisarvioiden putoajakandidaatti.

Ymmärtääkseen kuinka tukalassa tilanteessa vaasalaiset tauolla olivat, pitää tutkia hieman lähihistoriaa. Ennen kauden alkua HJK oli pelannut lähes 40 tappiotonta kotiottelua putkeen. Neljällä edellisellä kaudellaan Klubi oli hävinnyt yhteensä vain kaksi kotipeliä.

Ja kaiken lisäksi HJK johti ottelua tauolla 1–0.

Tuntia myöhemmin taululla olivat 1–2-lukemat. VPS ei ollut pelkästään voittanut HJK:ta, se oli myös noussut helsinkiläisten ohi sarjataulukossa – yhden ottelun vähemmän pelanneena.

Oli toukokuun 23. päivän ilta. VPS oli ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella Veikkausliigan kärjessä.

Osalle kannattajista Töölön tapahtumat tuntuivat ehkä yliluonnollisilta, mutta niiden takana oli hyvin luonnollinen selitys. Hänen nimensä on Olli Huttunen. Töölön jysäys ja VPS:n nousu sarjakärkeen olivat molemmat täynnä Huttusen sormenjälkiä.

 

Ymmärtääkseen mitä Töölössä tai koko VPS:n mitalijuhliin päättyneellä kaudella tapahtui, pitää katsoa hieman kauemmas. Kyse ei ole pelkästään siitä, mitä tapahtuu otteluiden aikana. Kun kausi alkaa, Olli Huttusen joukkue on jo muita edellä.

”Okan suurin vahvuus on se, että hän tietää tarkalleen millaisia pelaajia hän haluaa ja miten heitä käyttää”, laitahyökkääjä Jordan Seabrook kertoo.

Onnistuneen roolituksen ansiosta Huttunen on saavuttanut joukkueelleen etulyöntiaseman jo ennen kuin palloa on potkaistu. Tämä vaatii kuitenkin paljon työtä.

”Valmentajalla ei ole vain yksi osa-alue mistä pitää huolehtia. Tässä hommassa ei ole kyse vain treenien vetämisestä tai kokoonpanon valitsemisesta. Kaikki lähtee joukkueen rakentamisesta. Pitää olla silmää löytää joukkueeseen oikeita palasia”, Huttunen sanoo.

Pelkät oikeat palaset eivät vielä riitä. Niiden pitää löytää paikkansa. Palapeli täytyy kasata ja hioa yhteen. Oikeastaan palapeli on liian staattinen sana kuvaamaan jalkapallojoukkuetta. Kyse on liikkuvasta 11 pelaajan kollektiivista. Ei riitä, että kentällä ovat oikeat pelaajat. Heidät pitää saada pelaamaan oikein ja yhteen.

Sitä varten Suomessa on maailman pisin harjoituskausi. Huttunen ottaa harjoituskauden kirjaimellisesti – se on harjoittelua varten. Näin on ollut aina. ”Hakassa kokeilut tehtiin talvikaudella. Silloin ei vielä stressattu tuloksesta. Kaikki tähtäsi pelikauteen”, Huttusen alaisuudessa Hakassa pelannut Sami Ristilä muistelee.

Ja kun kausi alkaa, Huttusen joukkue on valmis. Jos sen jälkeen, kun kaikki joukkueet ovat ensimmäisen kerran pelanneet toisiaan vastaan, jaettaisiin palkintoja, Huttusen palkintokaappi olisi vieläkin täydempi kuin nykyään. VPS oli viime kaudella liigakärjessä ensimmäisen kolmanneksen jälkeen, samoin kuin Haka viittä vuotta aikaisemmin.

Huttusen todellinen taidonnäyte oli kuitenkin 2000-luvun alun Haka.

 

Se oli yksi kaikkien aikojen Veikkausliiga-joukkueista. Kun Olli Huttunen aloitti vuonna 2004 kolmannen kautensa Hakan päävalmentajana, hän oli saanut muokattua joukkueen näköisekseen. Edessä oli loistokausi.

Merkkejä menestyksestä oli näkynyt jo aiemmin. Haka oli sijoittunut Huttusen ensimmäisellä kaudella kolmanneksi. Kauden 2003 päätteeksi Koskissa oli juhlittu hopeaa. Alkavalla kaudella se kirkastuisi kullaksi.

Sami Ristilä muistelee kymmenen vuoden takaista Hakaa lämmöllä. ”Kun ajattelee kausia kokonaisuuksina, se oli paras joukkue jossa olen pelannut. Siinä joukkueessa oli ilo pelata.”

Joukkueessa näkyi useamman vuoden määrätietoinen työ. ”Runko oli pysynyt useamman vuoden kasassa ja pelityyli oli ajettu hyvin sisään. Olimme erittäin hyvin organisoituja ja pelaajat tunsivat toisensa.”

Tämä kaikki näkyi luonnollisesti sekä kentällä että tulostaululla. ”Asiat toimivat helposti sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan. Parhaimmillaan toimimme automaattisesti.”

Veikkausliigan historiassa vain yksi joukkue oli pystynyt yhtä kovaan vierassuoritukseen: kauden 1995 Haka. Huttunen oli tuon joukkueen maalivahti ja kapteeni. Nyt hän oli valmentaja. Kahta Hakaa yhdisti toinenkin tekijä: Valeri Popovich. Hakan peli rakentui ”Vallun” ympärille.

”Hänen ympärilleen oli helppo rakentaa. Hän hallitsi hyökkäyspelin mutta osasi myös puolustaa”, Huttunen sanoo.

Popovich rytmitti Hakan pelaamista, juoni hyökkäyksiä ja antoi usein ratkaisevan syötön, jolla vastustajan puolustus murrettiin. Sen lisäksi hän teki ison kasan maaleja.

Yksinkertaisesti sanoen Popovich oli aivan liian hyvä pelaaja Veikkausliigaan. Silti pelkkä keskittyminen häneen ei tekisi oikeutta Hakalle. Joukkueen resurssit eivät vuosikymmen sitten olleet Suomessa ylivertaiset, itse asiassa joukkueen rinki pieneni vuosi vuodelta, kun talous tiukkeni.

Kiristyvässä tilanteessa Huttusen taidot joukkueen rakentajana nousivat esiin. Kun kahta uutta pelaajaa kohti pitää jättää kolme tai neljä pois, virheisiin ei ole juuri varaa. Huttunen toimi kuitenkin kuin veistäjä, joka hioo ja höylää teostaan tuodakseen sen ytimen paremmin esiin. Ja lopulta, vastoin kaikkia matematiikan lainalaisuuksia, hän sai aikaan enemmän vähemmällä.

Huttusen toiminta oli joukkueenrakentamista suurella J:llä. ”Meillä on harvoin ollut nimekkäimmät yksilöt, mutta meillä on ollut usein paras joukkue.”

Sama viisaus pätee myös viime kauden VPS:ään. Jos suoritukset suhteutetaan käytettävissä oleviin resursseihin, VPS:n viime kauden pronssi oli Hakan mestaruuttakin suurempi saavutus – ja senkin takana oli vahva vierasvire.

 

Jos VPS suunnitteli kaikessa hiljaisuudessa lähtevänsä viime kaudella mitalijahtiin, se joutui siihen takamatkalta. Kolminkertainen sarja on siinä mielessä epäreilu, että joukkueille tulee siinä eri määrä kotiotteluita. Suurimmilla mitalisuosikeilla oli 17 kotipeliä, VPS:llä vain 16.

Ero voi kuulostaa pieneltä, mutta tilastot asettavat sen toisenlaiseen valoon. Kaudella 2012 Veikkausliigan joukkueet keräsivät kotiotteluistaan yhteensä 350 pistettä ja vierasotteluista vain 203 pistettä. Käytännössä tämä tarkoitti, että VPS oli antanut suosikeille lähes pisteen verran tasoitusta ennen kuin ainuttakaan ottelua oli pelattu.

Tai olisi antanut, ellei joukkueella olisi ollut liigan parasta vierasvalmentajaa.

VPS:n mitalin arvoinen yllätys perustui kokonaisuudessaan ja varsinkin vieraissa kolmeen tekijään: taktiikkaan, fyysiikkaan ja mentaliteettiin. Tekijät olivat, aivan kuten joukkueen pelaajatkin, saumattomasti yhdessä.

Yksi suurimmista eroista Huttusen Hakan ja VPS:n välillä on se, että jälkimmäisellä ei ole Popovichia. Sen sijaan joukkueen hyökkäyksessä on todella paljon nopeutta.

”Kun joukkueella on useampi supernopea pelaaja hyökkäyksessä, sillä on varaa puolustaa syvällä ja iskeä sitten vastahyökkäyksin. Se säästää energiaa ja antaa meille voimia voittaa ottelut myöhäisillä maaleilla”, Jordan Seabrook kertoo. Ja hänen pitäisi tietää, olihan amerikkalainen yksi viime kauden pikakiitureista.

Täksi kaudeksi Seabrook ja jamaikalainen Steven Morrissey saavat rinnalleen vielä kamerunilaisen Jean Fridolin Nganbe Nganben ja karibialaisen vauhtihirmun Cornelius Stewartin. Kyseessä on luultavasti liigahistorian nopein hyökkäys. Nelikosta voisi muodostaa kunnioitusta herättävän pikaviestijoukkueen, mutta vielä vaarallisempia he ovat, kun vastassa ei ole sprinttereitä vaan peliruuhkan väsyttämä kankeahko topparipari.

Kyse ei ole kuitenkaan pelkästä nopeudesta. Seabrook pystyy nimeämään monta muutakin syytä VPS:n vahvuuteen vieraskentillä. ”VPS:llä on Suomen paras maalivahti (Henri Sillanpää). Sen ansiosta tiesimme, että voimme olla varovaisia vieraissa. Hyvässä puolustuksessa on se hyöty, että se ei vietä koskaan vapaapäivää. Joukkueessa voi olla kaikki saatavilla oleva hyökkäystaito, mutta jokaisella hyökkääjällä on joskus huono päivä. Puolustamisessa taas on kyse työmäärästä ja kommunikaatiosta.”

Tiivis puolustus ja nopeat vastaiskut olivat VPS:n vieraspelaamisen kivijalka. Ne mahdollistivat taktisen muutoksen, jonka VPS tarvitsi kiriäkseen ”pisteen takamatkansa” kiinni. Veikkausliigan Teknisen raportin mukaan VPS muutti viime kaudella eniten pelitapaansa koti- ja vieraspelien välillä. Kotiotteluissaan VPS hallitsi palloa yli 51-prosenttisesti, mutta vieraspeleissä se jäi alle 46 prosenttiin. Ero oli liigajoukkueista ylivoimaisesti suurin.

Fysiikka ja taktiikka eivät olisi kuitenkaan riittäneet ilman henkistä kapasiteettia. HJK-ottelu oli tästä erinomainen esimerkki. Moni muu joukkue olisi ainakin alitajuisesti heittänyt pyyhkeen kehään joutuessaan Töölössä tappioasemaan. Vepsulaisilla se ei ollut edes vaihtoehto.

”Henkinen kantti oli luultavasti VPS:n suurin etu muihin joukkueisiin nähden. Uskoimme muita joukkueita enemmän, että voimme nousta takaa tasoihin tai voittoon. Osa siitä tuli omasta uskosta kykyihimme, osa hyvistä tuloksista ja osa Okan uskosta meihin”, Seabrook sanoo.

”Kun hävisimme, emme vaihtaneet kuutta tai seitsemää pelaajaa kuten jotkut joukkueet. Oka voi olla tyly pelaajilleen, mutta pelaajat, jotka saavuttavat hänen luottamuksensa, saavat häneltä 100-prosenttisen tuen silloinkin, kun hän kritisoi heitä.”

Huttunen korostaakin, ettei muutoksia kannata tehdä muutosten takia. ”Jos jokin asia toimii, sitä kannattaa jatkaa. Jatkuvat muutokset aiheuttavat ongelmia. Jos pelaaja on kunnossa, hän haluaa pelata. Pelasimme viime kaudella paljon tietyllä kokoonpanolla ja pelaajat oppivat tuntemaan tosiensa ja pelitavan. Toki rinkimme oli pieni, eikä suuria muutoksia olisi voinutkaan tehdä.”

Vaikka Huttunen pystyi kumoamaan matemaattisia yhtälöitä joukkuetta rakentaessaan, fysiikan laeille hänkään ei voinut mitään. Lopulta kapea rinki johti VPS:llä suvantovaiheeseen keskikesän otteluruuhkassa. Syksyllä joukkue sai kuitenkin jälleen sellaisen vireen päälle, että välillä oli pakko ihmetellä, pystyykö VPS:ää pysäyttämään vieraissa mikään muu kuin väsymys.

 

Kenties parhaan vastauksen kysymykseen pystyy antamaan Toni Korkeakunnas. Korkeakunnaksen MyPa oli kahden viime kauden ajan kotikentällään VPS:n vaikein vastustaja. Se selvisi ainoana vaasalaisten vierailuista tappioitta ja onnistui vielä voittamaan kaksi kohtaamista.

Korkeakunnas tietää, miksi VPS on niin vaikea vastus useimmille kotijoukkueille. ”He pelasivat selkeästi eri tavalla vieraissa. Sitä ei moni teekään. VPS pelasi kotona paljon rohkeammin. Vieraissa perustivat vastaiskuihin.”

Sitä ei moni teekään. Lyhyeen lauseeseen tiivistyy yksi suomalaisen valmennuskulttuurin puute. Suomalaiset joukkueet pyrkivät usein pelaamaan aina samalla tavalla: vastustajasta ja olosuhteista huolimatta.

Kuten Huttunenkin sanoi, muutoksia ei kannata tehdä pelkkien muutosten vuoksi. Mutta joukkueen ei myöskään kannata pelata samalla tavalla sateessa ja helteessä tai tekonurmella ja perunapellolla – erilaisista vastustajista puhumattakaan.

Tässä mielessä Huttunen ja Korkeakunnas ovat poikkeuksia. Tosin Korkeakunnaksella joukkueen pelaamista ei niinkään määrää se, pelaako joukkue koti- vai vieraskentällä. ”Enemmän olosuhteet ja vastustaja määrittelevät pelin säätämistä – sekä ennen kaikkea se ketä pelaajia on käytettävissä.”

Vaasaa vastaan koti-vieras-akseli muuttuu merkitykselliseksi, koska se vaikuttaa vastustajan pelaamiseen. Korkeakunnaksen resepti Huttusen Vepsua vastaan on lopulta hyvin yksinkertainen: hän vastaa samalla mitalla. ”Ei anna mahdollisuuksia vastaiskuihin. Pelaa itsekin suoraviivaisemmin”, Korkeakunnas tiivistää.

Resepti toimii, sillä reaktiivisuus on vastalääke proaktiivisuudelle. Vastaiskut tarvitsevat tilaisuuden. Jos sitä ei anna, reaktiivinen joukkue jää helposti hampaattomaksi. Talvella West Ham antoi tästä esimerkin nollaamalla Chelsean reaktiivisella pelaamisella. Jose Mourinho murisi pelin jälkeen West Hamin pelanneen ”1800-luvun jalkapalloa”, mutta käytännössä vastustaja oli syöttänyt vastustajalleen tämän omaa lääkettä.

Tämä on taktiikka-ajattelun seuraava taso. Sen jälkeen, kun on maksimoitu omat vahvuudet ja minimoitu heikkoudet, käydään vastustajan vahvuuksien ja heikkouksien kimppuun. Tämä vaatii tietynlaista ajattelua. Yleensä jalkapallossa puhutaan kotiedusta. Taitava valmentaja osaa kuitenkin kääntää asetelman päälaelleen. Kotiyleisön tuki on harvoin ehdotonta. Katsojat odottavat joukkueeltaan hyvää peliä. Jos sitä ei tule, kotietu muuttuu paineiksi. Kun paine kasvaa riittävästi, etu kääntyykin vieraille.

Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että vierasjoukkue voi tehdä asioita, joihin kotijoukkueella ei ole varaa. ”Korostan aina, että vieraskentällä ei pelata yleisölle, vaan puhtaasti tuloksesta. Kotona pelataan vähän yleisöllekin, ollaan vähän rohkeampia ja aktiivisempia. Kotikentällä ei voi lähteä vetäytymään ja puolustamaan. Kotiyleisö ei siitä pidä.”, Huttunen sanoo.

Juuri tässä on Korkeakunnaksen vastalääkkeen ongelma. Useimmat joukkueet eivät voi pelata kotonaan reaktiivisesti. MyPassa tämä oli mahdollista, koska paikkakunta on pieni, eikä joukkueelta odotettu menestystä. Suuremmilla seuroilla ei ole samaa mahdollisuutta. Huttunen voi virittää joukkueensa vaanimaan vastaiskuja suosikkeja vastaan ilman pelkoa siitä, että kotijoukkue panisi hänet maistamaan omaa lääkettään.

Tehokkaimmillaan kotiedun kääntäminen on tappavan tehokas aikapommi. Jokainen voi kuvitella tilanteen: Vartti peliaikaa jäljellä, tilanne on edelleen 0–0. Kotiyleisö alkaa käydä kärsimättömäksi – ja sitten Huttunen vaihtaa kentälle vielä yhden pikakiiturin kärkkymään vastaiskua. Kotijoukkueen asema ei ole kadehdittava.

Itse asiassa edellisen kaltaista asetelmaa ei tarvitse edes kuvitella – useimpien joukkueiden kohdalla riittää, että muistelee viime tai toissa kauden tapahtumia. Yhteistä lukuisille kotiyleisön järkyttämisille on se, että ne ovat alkaneet toden teolla vasta, kun toisen jakson puoliväli on ohitettu. Huttunen on mestari tällaisten tilanteiden hyödyntämisessä. Mitä pidempään ottelu on tasan, sitä vaarallisemmaksi hänen joukkueensa muuttuu. VPS teki viime kauden 16 vierasmaalistaan vain 4 avausjaksolla. Valtaosa (9) osumista syntyi viimeisen vajaan parinkymmenen minuutin aikana. Useimmat niistä olivat voittomaaleja.

Yksittäisinä tapauksina vaasalaisten myöhäiset voittomaalit saattoivat tuntua satunnaisilta, jopa epäreiluilta. Todellisuudessa ne noudattivat kuitenkin lähes tieteellisen tarkkaa kaavaa. Ne eivät olleet sattumaa, vaan osa suunnitelmaa – ja niihin sisältyi opetus.
Jalkapallo on aina suhteellista. Sitä pelataan aina suhteessa vastustajaan, kenttään ja säähän. Siksi sitä ei voi pelata jatkuvasti samalla tavalla. Usein kuitenkin vain altavastaajilla on varaa toimia kuningaspelin suhteellisuusteorian mukaan.

 

Pelottavinta VPS:n vastustajien kannalta on, että Huttusen joukkueet parantavat vuosien mittaan. Hakan vieraspelien pistekeskiarvo oli jo Huttusen ensimmäisellä valmennuskaudella erinomainen 1,86. Seuraavalla kaudella keskiarvo nousi 2,23:een ja sitä seuraavalla mestaruuskaudella peräti 2,38:aan.

VPS ei ole vielä liikkunut samanlaisissa pistemäärissä, mutta joukkueen trendi on ollut samanlainen. Huttusen ensimmäisellä kaudella VPS oli vieraissa hyvä, viime kaudella se oli parempi. ”Otimme viime kaudella vieraskentillä sellaisia päänahkoja, jotka eivät ole normaaleja Vepsulle. En näe mitään estettä, miksemme voisi jatkaa samaa linjaa”, Huttunen sanoo.

Sitä paitsi Huttusen mittapuulla parantamisen varaa on paljon. Hänen joukkueensa ei ole koskaan hävinnyt Veikkausliigassa niin monta ottelua kuin viime kauden VPS. Ennusmerkit ovat hyvät, sillä Vaasassa voidaan rakentaa kahtena edellisenä vuonna tehtyjen perustusten päälle. Huttunen näkee tilanteessa yhtäläisyyksiä vuosikymmenen takaiseen Hakaan.

”Meillä on nyt tietty runko, joka on ollut täällä jo useamman vuoden. He tuntevat pelimme perusteet, eikä heidän tarvitse opetella niitä enää alusta. Olemme päässeet lisäämään siihen sopivia pelaajia, joiden kautta kehitämme joukkuetta. Siinä mielessä tilanne on sama kuin kymmenen vuotta sitten.”

Huttusen sanat toimivat varoituksena vastustajille. Veikkausliigan paras vierasvalmentaja on virittänyt joukkueensa entistäkin paremmaksi.