Jalkapallovalmentaja on ikuinen pätkätyöläinen, joka hakee paikkaa huippuseurojen karusellista. Liigavalmentaminen on kuitenkin pienen piirin pyörintää, johon ei helposti pääse mukaan. Siksi Jarmo Korhonen herää keskellä yötä miettimään millä asuntolainansa ensi vuonna maksaa. Ja siksi Janne Lindberg tietää, ettei valmentaja voi vain valmentaa.

Jarmo Korhonen vastaa puhelimeen keskeltä jalkapallovalmentajan arkea. Se arki ei ole tällä kertaa harjoitusten vetämistä, pelaajatarkkailua tai pitkää bussimatkaa vieraspeliin. Tämä arki on monta astetta raadollisempaa, mutta yhtä lailla osa valmentamista.

On lokakuun viimeinen päivä, ja Korhonen on tien päällä. Päivämäärällä on tällä kertaa tavallista suurempi merkitys, sillä se sama lukee monen muunkin valmentajan sopimuksessa. 31.10. on se päivä, jolloin valtaosa valmentajasopimuksista päättyy. Ja niin päättyy myös Korhosen sopimus Kakkosessa pelaavan AC Kajaanin kanssa.

Korhonen on tutulla tiellä matkalla Kainuuseen, mutta nyt viimeistä kertaa. Viimeiset 13 vuotta Joensuussa majaansa pitänyt luotsi on matkalla palauttamaan seuran tietokoneen ja muut varusteet. Sitten edessä on se sama tilanne kuin monella muullakin suomalaisvalmentajalla: töitä pitäisi löytää, mielellään vielä sellaisia, joilla pystyy elättämään itsensä ja perheensä.

”Väen väkisin se stressaa, vaikka kuinka yrittää nauttia tilanteesta. Välillä sen pystyy panemaan sivuun, mutta kun sattuu yöllä heräämään, niin silloin se tahtoo stressata. Silloinhan ne asiat tulevat mieleen. Mutta toisaalta se on aika tuttu tilanne. Aina sitä on vain selvinnyt näistä, aina on töitä löytynyt”, savolaislähtöinen Korhonen toteaa.

Edellisellä viikolla kokenut valmentaja on kokeillut jotain uutta ja radikaalia: hän on lähettänyt oma-aloitteisesti ansioluettelonsa muutamaan seuraan. Korhonen kuvailee itseään vanhan liiton mieheksi, joka on odottanut kotona puhelimen pirisevän. Tähän mennessä se on aina soinutkin, mutta Korhonen haistelee muutoksen tuulia. Seurojen taloustilanne ei ole ainakaan kohentunut, eivätkä viimeisen vuosikymmenen hyvät tulokset Ykkösessä ja Kakkosessa välttämättä ole tae tulevista pesteistä. Nyt kotoa ei välttämättä enää haeta tuttuakaan nimeä.

Ei sillä, etteikö jonkinlaista kysyntää olisi. Jo lokakuussa töitä on tarjottu useammasta seurasta, mutta tarjoajat eivät ole saaneet Korhosta nappaamaan koukusta kiinni. Syynä on se, että palkkatarjoukset eivät ole perheellisen miehen hyväksyttävissä.

”On monta yhteydenottoa minullekin tullut, mutta tällä iällä ei voi lähteä hinnalla millä tahansa. Ja toisaalta omaa työtä pitää arvostaa. Töitä on tarjolla vaikka kuinka paljon, mutta ne pitäisi tehdä puoli-ilmaiseksi.”

Kun pienemmistä liigaseuroista aukeaa valmentajan pesti, nousee Korhosen nimi usein esille. Se on loogista, sillä hän on tehnyt hyvää jälkeä aiemmissa seuroissaan. Jipon hän nosti ensin Ykköseen ja piti sen jälkeen vuosikausia sarjassa lähes kengännauhabudjetilla. Välillä mies kävi Kokkolassa nostamassa KPV:n liigakarsintoihin saakka.

Eivätkä Korhosen nimellä spekuloineet ole aina olleet väärässä. Hän kertoo olleensa puolenkymmentä kertaa lähellä liigapestiä, mutta kertaakaan sopimusta ei ole syntynyt.

”Näkee, että erilaisia seuroja on olemassa myös liigassa. On määrätietoisia, hyvin järjestettyjä haastattelutilaisuuksia, joissa ollaan hyvin mietittynä liikenteessä. Ja sitten on toisenlaisia, joissa tärkeimpänä kysymyksenä on, että mitkä ne kulut ovat jos tulet valmentamaan.”

Korhonen ei ole ollut valmis työskentelemään alhaisella palkalla vain siksi, että pääsisi sarjaportaissa ylöspäin. Hän epäilee, että kaikkien valmentajien kohdalla tilanne ei ole välttämättä sama.

Rahan lisäksi yhtenä syynä pestien kariutumiseen saattaa olla myös maine puolustavana valmentajana. Korhonen myöntää, että Jippo saattoi välillä turvautua bussiin, mutta korostaa valmentaneensa myös kolme sarjanousua hyökkäävämmällä pelillä. Puolustava taktiikka on työkalu eikä maailmankatsomus.

Nyt – kuten aiemminkin – Korhosen tavoitteet ovat liigassa, vaikkei sinne pääseminen pakkomielle olekaan. Valmentajakarusellissa hän ei kuitenkaan ole onnistunut nousemaan vielä oikean hevosen selkään.

”Näissä hommissa merkkaa aika paljon sekin, että olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Jos esimerkiksi olet sellaiselta paikkakunnalta missä pelataan liigaa, niin aika paljon helpommin olet liigavalmentaja.”

 

2010-luvulla Veikkausliigassa on esiintynyt 25 päävalmentajaa, mikä on huomattavan vähän. Verenvaihdon vähyyttä voi selkeyttää näin: kauden 2010 alussa liigassa oli vielä 14 joukkuetta, joten töissä oli 14 päävalmentajaa. Nyt viittä kautta myöhemmin heidän seurakseen on tullut ainoastaan 11 uutta luotsia, mikä tarkoittaa noin kahta uutta nimeä per kausi.

Mistä uudet nimet sitten saapuvat? Kaikkein varmin keino nousta liigavalmentajien klubiin on luonnollisesti liiganousu. Harvalla Ykkösen seuralla on tarvetta vaihtaa vetäjää nousun jälkeen, eikä myöskään valmentajilla ole hinkua muihin maisemiin. John Allen (RoPS 2011), Tommi Kautonen (FC Lahti 2012), Kari Virtanen (RoPS 2013) ja Simo Valakari (SJK 2014) muodostavatkin yli kolmasosan uudistumisesta.

Toinen tapa on katsoa, miten vieressä seisovista saappaista häviää mies ja astua tilalle. Tällä vuosikymmenellä Matti Hiukka (RoPS 2011), Petri Vuorinen (VPS 2011) ja Juha Pasoja (JJK 2013) ovat nousseet vastuutehtäviin kakkosvalmentajan paikalta kesken kauden.

Sitten ovat yksittäistapaukset. HJK:n peräsimeen viime vuonna saapunut Sixten Boström on ainoa liigaan ulkomailta tullut valmentaja tällä vuosikymmenellä. Ja hänkin valmensi kotimaan pääsarjassa jo kaudella 2002.

Shefki Kuqi aloitti valmentajauransa suoraan Hongan ykköskäskijän pestillä, kun Mika Lehkosuon sopimus irtisanottiin hämärin perustein alkuvuonna. Samoin ennen kautta ulosheitetyn luotsin tilalle saapui Mika Laurikainen tämän vuoden TPS:ään. Piirien pienuudesta kertoo, että Lehkosuo ja Laurikaisen alta savustettu Marko Rajamäki täyttivät päättyneen kauden liigassa avautuneet kaksi valmentajanpaikkaa.

Ja sitten on Toni Korkeakunnas, joka viimeistään todistaa valmentajavalintojen konservatiivisuuden. Viimeisen viiden kauden aikana Korkeakunnas on nimittäin ainoa valmentaja, joka on hypännyt liigavalmentajaksi alemmista sarjoista ilman sarjanousua. Ei liene sattumaa, että vuosikausia Ykkösessä hyvää jälkeä tehnyt Korkeakunnas sai paikkansa eri tavalla kuin kaikki muut.

MyPa ilmoitti syksyllä 2010 hyvissä ajoin ennen sarjan päättymistä, että edustusjoukkueen seuraava päävalmentaja valitaan avoimella haulla. Tilanne ei ollut kovin miellyttävä silloiselle käskijälle Janne Lindbergille, jolle tarjottiin mahdollisuutta hakea omaa pestiään. Silloin Futis+-ohjelman asiantuntijoina toimineet Pasi Rautiainen ja Keith Armstrong naureskelivat valintatavalle. Se oli jotain uutta, jotain poikkeavaa – ja myös tuotti erilaisen lopputuloksen. Yhden valmentajan otannalla ei luonnollisestikaan voi todeta menetelmän toimivuutta, mutta Suur-Kouvolassa tuskin harmitellaan rohkeampaa toimintatapaa.

 

Toisinkin voi tehdä, tehdään ja ennen kaikkea on tehty. Eletään toukokuuta 2009 ja Rovaniemen Palloseuran kausi on käynnistynyt samaan tapaan kuin seuran liigakausilla on 2000-luvulla ollut tapana. Kuuden ottelun jälkeen kasassa on ainoastaan kaksi pistettä, eivätkä peliesitykset huimaa päätä. Osansa heikkoon menestykseen on sillä, että tuntemattomaksi jäänyt vedonlyöntihuijari on vaatinut runsasmaalista tappiota ainakin kahdessa alkukauden pelissä.

RoPSin seurajohto eli silloinen toimitusjohtaja Jouko Kiistala ja puheenjohtaja Risto Niva painavat kuitenkin paniikkinappulaa, joka bingotalolla on tullut erittäin tutuksi. Virolaisvalmentaja Valeri Bondarenko saa potkut ja edessä on uuden luotsin etsiminen.

Vanhoja puhelinnumerojakin luulisi olevan tarjolla, sillä edellisen kymmenen vuoden aikana seura on hakenut uutta päävalmentajaa lähes yhtä monta kertaa. Kovin pitkä soittolista ei kuitenkaan ole, sillä toukokuun lopulla loppukauden pätkäpestille kysytään tasan kahta tv:stä tuttua naamaa: kaupungin omaa poikaa Martti Kuuselaa ja aiemminkin Rovaniemellä viihtynyttä Keith Armstrongia – sitä samaa, jota avoin haku nauratti.

Seurajohdon ratkaisu on luonnollinen. Varsinkin amerikkalaiset myyntimiehet toistavat usein esimerkkilausetta, että ”kukaan ei ole koskaan saanut potkuja siksi, että valitsi IBM:n”. Lause on peräisin aikakaudelta, jolloin IBM oli teknologiamaailman ykkösnimi, joka oli ennen kaikkea tuttu ja turvallinen valinta hankintapäätöksen tekijän omalta kannalta. Jos hankinta meni pieleen, siitä vastannut hakija sai pitää työpaikkansa, koska hän teki kuten kaikki muutkin.

Samaa pätee myös jalkapallovalmentajiin. Jos seurajohtaja palkkaa uudeksi päävalmentajaksi kaikille tutun nimen, joka on menestynyt jo aiemmin, on seurajohtaja yleensä turvannut selustansa. Hän teki juuri kuten kaikki muutkin ovat tehneet aiemmin, aivan kuin hän olisi valinnut IBM:n. Valmentaja voi menestyä tai olla menestymättä, mutta ainakaan huomio ei kiinnity siihen, kuka tutun nimen valitsi.

Toisin voi käydä, jos nimi on yllätysvalinta, jotain muuta kuin mihin on totuttu. Silloin päätös pitää pystyä perustelemaan aivan eri tavalla. Ja ennen kaikkea silloin on riski, että syyllisyys kehnosta menestyksestä ei pysykään vain alemmilla portailla.

Sekä Armstrong että Kuusela kieltäytyvät vedoten mediakiireisiinsä, mutta kovin houkuttelevana ei sekava RoPS-paketti olisi näyttäytynyt vähemmänkään kiireiselle nimivalmentajalle. Moni valmentaja ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä napapiirille, mutta samaan aikaan väliaikaisen vetovastuun ottanut kakkosvalmentaja Mika Lumijärvi apunaan silloin vielä seuralegendan statuksesta nauttinut Zeddy Saileti onnistuu hankkimaan yllätysvoiton HJK:sta. Kaksikko saa loppukauden kestävän pestin.

Ratkaisu on tyypillinen RoPSille, sillä pelkästään Lumijärvi itse on jo aiemmin kokenut sen molemmilta puolilta. Kaudella 2004 hän otti potkut saaneen ykkösvalmentajansa György Hamorin paikan vain luovuttaakseen sen seuraavana vuonna omalle kakkosvalmentajalleen Matti Vikmanille.

Kokemattoman kakkosmiehen nostaminen ykköseksi ei ole samalla tavalla radikaali vaihtoehto kuin kokemattoman valmentajan hankkiminen ulkopuolelta. Ylennyksen saanut apuvalmentaja on seurapomon tuttu ja tuntee pelaajat, joten päätös on helppo perustella. Lisäksi hän on sopivasti jo palkkalistoilla, jolloin vältytään myös ylimääräiseltä rahanmenolta.

Uuden nimen löytäminen vaatii lajiymmärrystä, suhteita ja silmien avaamista myös oman seuran ulkopuolelle. Jarmo Korhonen ei usko, että seurojen johtoportaissa olisi kovin hyvää tietoa suomalaisen valmennuskentän osaamisesta.

”Tekisi mieli väittää, että kyllä ei tiedetä. Jos pelaajienkin skouttaaminen on vähän niin ja näin, niin kyllä se valmentajien osalta on vielä enemmän lapsenkengissä.”

 

Pelaajat pelaavat ja valmentajat valmentavat. Tai sitten ei. Kun seurojen talous on heikentynyt, joutuvat valmentajat aiempaa useammin liikkumaan harjoituskentän laidalta myös muihin tehtäviin.

”Jos miettii pestejä, joissa pystyy puhtaasti keskittymään valmentamiseen, niin onko niitä enää? On markkinointia, organisointia, järjestämistä. Se kuvio on laajentunut. Jos pelkkä valmentaminen olisi mahdollista Suomessa, niin mielellään sitä tekisi. Mutta epäilen, että aika vaikea sellaista on nykyään järjestää”, pohtii Janne Lindberg.

Lindberg toimii nykyisin Kouvolan Susien managerina. Jos teräväpiirtona maksullisen kanavapaketin ruudulle tuomina kentän laidalla lauantaisin heiluvat Valioliigan managerit voivat jättää harjoitusten vetämisenkin apulaisilleen, niin suomalaisella tittelikollegalla ei samanlaiseen luksukseen ole varaa.

Lindbergin toimenkuva on laaja, sillä hän tekee varainhankintaa, on mukana Kakkoseen palanneen edustusjoukkueen valmennuksessa yhdessä toisen entisen mypalaisen Jukka Lindströmin kanssa ja tukee seuran muita valmentajia. Sen lisäksi hän antaa henkilökohtaista valmennusta nykyisen Suur-Kouvolan alueen junioreille ja koettaa auttaa heitä eteenpäin jalkapalloilijan uralla. Päälle tulevat vielä apuvalmentajan tehtävät Pikkuhuuhkajien peräsimessä jatkavan Tommi Kautosen apuna.

”Kun aloitin valmentamisen, niin olin myös joukkueenjohtaja. Nyt päävalmentajakaudella mukana ovat junioripuolen huomioiminen, pelaajien tarkkaileminen ja markkinointimielessä rahan tuominen seuraan. Kyllä tällaiset asiat kuuluvat aika monen valmentajan toimenkuvaan, enkä näe välttämättä että se on huono asia. Se on nykypäivää.”

Kuusankoskelaislähtöinen Lindberg on noussut valmentajaksi varsin perinteisin askelmerkein. Ura penkin päässä alkoi jo peliuran lopulla oman pojan joukkueessa. Säärisuojien naulaan laittamisen jälkeen edessä oli siirtyminen apuvalmentajaksi MyPaan, samaan seuraan jossa oma peliurakin päättyi. Vuonna 2003 hän oli vielä MyPan kapteeni ja seuraavana vuonna Ilkka Mäkelän apuvalmentaja – sekä tietysti myös se joukkueenjohtaja.

”Pitkään seuroissa pelanneille pitäisi pystyä tarjoamaan jatkumoa seurassa. Se on semmoinen aspekti, mikä kannattaisi hyödyntää: he tietävät sen realismin, eikä ole haihattelua ja harhakuvia.”

Vuoteen 2006 saakka Lindberg työskenteli myös Voikkaan tehtaalla, kuten oli tehnyt jo pelaajauransa aikana. Sen jälkeen leipä on tullut puhtaasti valmentamisesta. Päävalmentajan ura alkoi keikkapestillä Vaasan Palloseurassa kaudella 2007, jonka jälkeen edessä oli vielä paluu MyPan kakkosvalmentajaksi. Ykköskäskijä Janne Hyppösen saatua sittemmin MyPalle yli 50 000 euroa maksaneet potkut Lindberg nousi useammaksi kaudeksi myllykoskelaisten pääkäskijäksi, kunnes joutui tekemään tilaa Toni Korkeakunnakselle Suomessa poikkeuksellisessa avoimessa haussa. Sittemmin työpaikka on löytynyt Kakkosen ja Kolmosen väliä sahanneen Susien organisaatiosta.

Lindberg suhtautuu liigavalmentamiseen kuten Jarmo Korhonenkin: se on luonnollinen tavoite suomalaiselle valmentajalle, mutta ei mikään pakkomielle. Pääsarjan houkuttavuutta vähentää se, että taloudelliset resurssit ovat entistä niukemmat. Vaatimukset ovat vähintään yhtä kovat kuin aiemmin, mutta käytössä on vähemmän työkaluja.

Lindbergin edellisen liigapestin päättymisestä on nyt kulunut neljä vuotta. Hän ei omien sanojensa mukaan ole hakenut kovin aktiivisesti uusia tehtäviä, vaan vakuuttaa olevansa tyytyväinen nykyisessä pestissään. Manageripesti Susissa jatkuu ainakin ensi vuoden ajan, kuten myös apuvalmentajan pesti alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa.

Jos kriteerinä valmentajan pestille on täysipalkkaisuus miesten joukkueessa, on työpaikkoja Suomen kaltaisessa maassa rajallinen määrä. Ja kun halukkaita on enemmän kuin mahdollisuuksia, ei yhteentörmäyksiltä vältytä. Lindberg kritisoikin voimakkaasti peliä, jota valmentajapestien ympärillä käydään.

”Ikävä totuus on se, että ihmisiä tuomitaan tietyllä tavalla tietyissä piireissä ja levitetään informaatiota ja vaikeutetaan heidän työnsaantiaan. Avoimuus ja rehellisyys ovat aika kaukana tänä päivänä. Jos joku asia ei mene suunnitellusti ja siitä keskustellaan realistisesti, niin ihminen leimataan negatiiviseksi. On ihmisiä, jotka puolustavat omaa asemaansa seurassa persettä nuolemalla”, Lindberg tylyttää.

 

Sekä Jarmo Korhonen että Janne Lindberg käyttävät jalkapallovalmentamisesta Suomessa samaa sanaa. Se sana on raadollinen.

Kumpikaan ei ole joutunut lähtemään tehtävästään kesken kauden, mutta monelle valmentajalle sekin on arkea. Vielä useampi saa lähteä syksyllä kauden päätyttyä kohti tuntematonta tulevaa, tietämättä mitä sen lokakuun viimeisen päivän jälkeen edessä odottaa.

Kun joukkueella menee huonosti, on helpoin ratkaisu yleensä vaihtaa valmentajaa. Silloin kuullaan samoja tuttuja sanoja, jotka on lausuttu jo niin monta kertaa aikaisemmin: joukkue kaipasi muutosta, meidän täytyi tehdä jotain kääntääksemme kurssia, koko joukkuetta ei voi vaihtaa.

Pohjanoteeraukseen perusteluissa pääsi varmaankin RoPS jo aiemmin mainitulla kaudella 2009. Kun Lumijärvi ja Saileti eivät saaneet HJK-voiton jälkeen kerättyä juurikaan lisäpisteitä, oli rovaniemeläisten sarjapaikka päätöskierroksella viimeisen oljenkorren varassa. Voitto KuPSistakaan ei välttämättä riittäisi, vaan se vaatisi sopivia tuloksia myös muista peleistä. Viikko ennen ratkaisevaa peliä ratkaisu oli sitten tuttu: Lumijärvi sai potkut. Valmennusvastuuseen nostettiin Saileti sekä joukkueenjohtaja Jorma Turpeenniemi.

Muutosta varten tehdyn harkinnan puutteen täydellisyyden paljastivat parhaiten uusien valmentajien kommentit Ylelle. Saileti kertoi Turpeenniemen olevan päävalmentaja, koska hän itse ei ole vielä valmis päävastuuseen. Turpeenniemi puolestaan uskoi Sailetin olevan päävalmentaja, koska hän ei rehtorinvirkansa vuoksi voinut edes olla läsnä harjoituksissa.

Koska toimitusjohtajana lankoja vedellyt Jouko Kiistala oli lähtenyt lomalle etelän lämpöön, pääsi potkuja selittämään puheenjohtaja Risto Niva. Hänen perustelunsa Lumijärven erottamiselle voisi kirjata seurajohtajien opaskirjan ehdottomasti kiellettyjen asioiden kohtaan.

”Ei tässä oikein muuta enää keksitty”, Niva totesi Lapin Kansalle.

Aiemmin samana kesänä Niva antoi samaiselle lehdelle haastattelun, jossa hän kävi läpi Bondarenkon potkuja. Siviilityössään silloin isolla rahalla Intiaan myymänsä IT-firman Suomen-johtajana toiminut Niva totesi, ettei voi olla tyytyväinen valmentajasirkukseen, vaan toimintatapoja tulee muuttaa.

”Ei tähän sirkukseen voi tyytyväinen olla. Linja tulee muuttumaan. Koko seurajohdolla on peiliin katsomisen paikka. En työelämässäkään hyväksy sitä, että jos johtoporras sössii, niin syy olisi työntekijöissä”, Niva totesi nelisen kuukautta ennen Lumijärven potkuja.

Seuraavaksi valmentajaksi palkatulle John Allenille Niva antoi selkänojaksi lupauksen: jos Allen saa kenkää, niin puheenjohtaja lähtee samalla ovenavauksella. Lopulta Allenin aika koitti elokuussa 2011, kun mustan pekan käteensä kevään Perumal-sotkujen myötä saaneen walesilaisvalmentajan joukkue taapersi tappiosta toiseen. Tilalle nostettiin kakkosvalmentajana toiminut oman kylän poika Matti Hiukka – ja Risto Niva jatkaa edelleen RoPSin puheenjohtajana.

Rovaniemeläinen toimintatapa ei tässäkään tapauksessa ole mikään poikkeus. Syiden etsimisen sijaan helpompaa on löytää syyllinen. Ja kun menestystä pelikentillä ei tule odotetusti, kääntyy syyttävä sormi Janne Lindbergin mukaan aina valmentajaan.

”Se on pakokeino, että ryhdytään yhtä ihmistä jahtaamaan, eikä muisteta mitä on yhdessä sovittu. Mutta monta kertaa kun lähdetään purkamaan tilannetta, niin onko siellä seurajohto onnistunut? Kuinka paljon he ovat tukeneet valmentajaa, entä muu valmennustiimi ja urheilutoimenjohtaja, millaiset välineet valmentaja on saanut? Mutta ei näistä keskustella, vaan on vain helppo todeta, että valmentaja on epäonnistunut.”

Kun pesti valmentajana loppuu, niin työnhaku käynnistyy, ellei se ole käynnistynyt jo hyvissä ajoin aiemmin. Välttämättä töitä ei löydy kotikulmilta, mikä voi olla perheelliselle hankala tilanne. Lindberg on pysytellyt Vaasan-keikkansa jälkeen kotiseudullaan Kouvolassa, jossa hän asuu uuden avopuolisonsa ja tämän lapsien kanssa. Se on ollut yksinkertainen ratkaisu, muttei Lindberg kavahda myöskään lähtemistä muualle Suomeen, kunhan se on kokonaisuutena järkevä ratkaisu.

Jarmo Korhonen on asunut Joensuussa viimeiset 13 vuotta, jona aikana lapsetkin ovat kasvaneet aikuisiksi. Suomen maantiet ovat tulleet tutuiksi, sillä esimerkiksi kolmevuotisessa KPV-pestissään hän ajoi joka viikko Joensuun ja Kokkolan reilun 400 kilometrin välin molempiin suuntiin. Mutta kun edessä on taas hyppääminen karuselliin, niin Korhosen mielessä eivät ole ensimmäisenä kilometrit.

”Päällimmäisenä on se epätietoisuus, että mitä sitten? Miten toimeentulo hoituu, kun asunnot on maksettava? Jollain ihmeellisellä tavalla tästä tilanteesta silti nauttii. Jotain perverssiä täytyy olla luonteessa, että on edelleen mukana näissä hommissa.”

 

Jalkapallolehti toimii joukkorahoituksella. Keräämme parhaillaan Mesenaatissa tukea vuodelle 2015: http://mesenaatti.me/jalkapallolehti-kausi-2015/