Suomalaisfanien invaasio herätti huomiota kori- ja lentopallon MM-kisoissa. Onko suomalainen palloilukatsomo muuttumassa kirjastohiljasuudesta iloiseksi paikaksi, jossa uskalletaan huutaa? Jalkapallomaajoukkuetta Olympiastadionilla jo pitkään äänekkäästi tukenut Pohjoiskaarre on näyttänyt suuntaa koko sinivalkoiselle kannattajakulttuurille.

”Kläp kläp kläp”, kaikuu suomalaisesta jalkapallokatsomosta monotonisen innottomasti. Kotijoukkue on juuri saanut kulmapotkun. Erikoistilanne on kirvoittanut yleisöstä esiin toistaiseksi sen hurjimman, intohimoisimman reaktion. Ei ohilaukaukseen päättynyt terävä vastahyökkäys, ei kolmella perättäisellä yhden kosketuksen syötöllä purettu prässi, ei myöskään topparin samassa hyökkäyksessä suorittamat kaksi laukauksen blokkaamista. Vaan kulmapotku, erikoistilanne, jonka Numeropeli-kirja todisti ”nettomaalieroltaan” nollan arvoiseksi erikoistilanteeksi: yhtä maalia varten vaaditaan noin 50 kulmapotkua, ja niiden 50 aikana todennäköisyys päästää maali omaan päähän vastahyökkäyksestä on lähes yhtä suuri.

Suomalainen jalkapallokatsomo on jotain kirjaston, kirkon ja tiistai-iltapäivän pubin välimaastosta. Jääkiekkokatsomossa meno on hieman vapaampaa, sillä siellä saa kaljapäissään huutaa tuomarille niitä asioita, joita pomolle tekisi mieli sanoa. Lentopalloa, koripalloa ja salibandya pelataan koulujen saleissa. Satiirissa on usein totuuden siemeniä.

”Me ollaan ylivoimaisesti maailman hiljaisin urheilukansa”, totesi urallaan Suomi mukaan lukien seitsemän maan urheilukulttuurit nähnyt entinen koripalloilija Hanno Möttölä. Möttölä keskusteli Yle Puheen Lindgren & Sihvonen -radio-ohjelmassa amerikkalaisen yliopistourheilun tunnelmasta, ja sivusi samalla Susijengi-ilmiön kautta myös suomalaista kannattajakulttuuria.

”Meidän kannatuskulttuurimme on länsimaailman kapein”, jatkoi koripallon Litmanen. Koripallomaajoukkueen kapteeni  ei kuitenkaan antanut suomalaisille pelkästään kritiikkiä, vaan totesi suomalaiskannatuksen Bilbaon MM-kisoissa olleen maailman ehdotonta huippuluokkaa.

Samalla radio-ohjelmassa ennustettiin murrosta suomalaisessa kannattajakulttuurissa. Ennustuksen voisi sanoa olevan rohkea. Toisaalta voisi väittää, ettei se ole ennustus ollenkaan. Kannattajakulttuurin murros on ollut käynnissä jo hyvän aikaa, mutta vasta pääsy suurten sisäpalloilulajien arvokisoihin on tuonut sen suuren yleisön tietoisuuteen.

Jutut uudesta kannattajakulttuurista ovat käsitelleet lähinnä Susijengin ja lentopallomaajoukkueen faneja. Sivumaininnan useassa jutussa on saanut myös Suomen Jalkapallomaajoukkueen Kannattajat ry, eli lyhyemmin SMJK. Tosiasiassa SMJK on kuitenkin ollut pioneeri alalla, sillä se perustettiin jo 2002, ja sen toiminta oli kovalla kansainvälisellä tasolla jo viittä vuotta myöhemmin.

Kunnian lipsahtaminen enemmän huomiota itselleen vaativille ei kuitenkaan SMJK:ta kaivele. ”Mielestämme on pelkästään hienoa, että ihmiset seuraavat urheilua paikanpäällä. Ei pahin vihollinen ole koripallo tai lentopallo, vaan se että ihmiset katsovat urheilua vain televisiosta”, sanoo SMJK:n viestintävastaava Aaro Kuivalainen.

Kateuden ja katkeruuden sijaan SMJK on tehnyt avuliasta yhteistyötä muiden muassa koripallokannattajien kanssa: ”He pyysivät meiltä neuvoja toiminnan aloittamisesta EM-kisojen jälkeen 2013”, kertoo Kuivalainen ja jatkaa: ”Istuttiin siinä pari iltaa yhdessä, ja me kerroimme heille omista kokemuksistamme ja siitä, miten tällainen ry kannattaisi pistää pystyyn ja lähteä sen kanssa toimimaan.”

Uuden suomalaisen kannattajakulttuurin ytimessä on ollut positiivisuus. Suomalaisten esiintyminen Bilbaossa, Puolassa tai Olympiastadionilla on ollut iloista, äänekästä ja oman joukkueen kannattamiseen keskittyvää. SMJK:n osalta suunnitelmallisuus ja pitkäjänteisyys ovat tässäkin avainsanat.

”Jalkapallon karsinnat ovat kuitenkin pidempi projekti, ja tarkoituksena on, että SMJK pysyy pystyssä ja mieluummin kasvaa koko ajan. Siksi olemme esimerkiksi pyrkineet pitämään hyvät suhteet Palloliittoon.”

Toisaalta positiivisuus on ollut tietoinen valinta, ja on osittain myös suomalaisen jalkapallokannattajan kokemuksista ammennettua.  ”Moni jäsenistämme on mukana oman paikallisen seuransa kannattajatoiminnassa. Suomalainen jalkapallon seuraaja on tottunut kaikkeen, ehkä suhtautuminen ja odotukset pelien suhteen ovat siksi realistisia.”

”Negatiivinen huutelu on pyritty kitkemään sisäisesti. Lisäksi sellaiset sisäpiirijutut, jotka syntyvät helpommin 33:n säännöllisin väliajoin olevan Veikkausliiga-pelin yhteydessä ja joita muut katsojat ja urheilutoimittajat eivät ymmärrä, ovat jääneet meidän toiminnastamme pois, koska pelejä on niin harvoin.”

Suomalaisen urheilujournalismin natsikorttiin, jalkapallohuliganismiin, SMJK ei ole Kuivalaisen kokemusten mukaan joutunut oikeastaan ottamaan kantaa. ”Huliganismia, negatiivisia huutoja tai järjestyshäiriöitä on meidän katsomonosassamme Olympiastadionilla saman verran kuin missä tahansa muussa katsomonosassa. Muutamia alkoholista johtuvia ylilyöntejä on joskus nähty, mutta ikinä ei ole esimerkiksi vieraspelissä joutunut tilanteeseen, jossa tarvitsisi pelätä oman turvallisuutensa puolesta.”

Yksi syy tähän on yhteistyö vastustajan kannattajien kanssa. SMJK:lle on ollut tyypillistä pelata pelipäivällä lounasaikaan ”kannattajien maaottelu” vastustajien kannattajia vastaan. Nytkin kentät Kreikan ja Romanian kannattajien kohtaamiseen on jo varattu.

 

Millaisia sitten ovat suomalaisen urheilukulttuurin pioneerit? ”20–35-vuotias mies, pääkaupunkiseudulta. Myös kaikilla suurilla kaupungeilla on reilu edustus – varsinkin yliopistokaupungeilla, kuten Oulu, Jyväskylä, Tampere ja Turku, joissa on hyvät edellytykset jalkapallokulttuurin syntymiselle”, kertoo Kuivalainen, ja tarkentaa: ”Tästä raamista on suurin osa jäsenistä, mutta raamin ulkopuolelta tulevat jäsenet ovat toisaalta aika aktiivisia. He eivät ole mukana toiminnassa porukkaan kuulumisen, vaan puhtaasti jalkapallon takia. Siksi esimerkiksi vieraspeleissä on usein mukana naisia ja vanhempia henkilöitä.”

SMJK on sen jäsenille, myös viestintävastaavan titteliä kantavalle Kuivalaiselle puhtaasti harrastus. Näin, vaikka esimerkiksi katsomokoreografioiden valmisteluihin laitetaan kokonaisia työpäiviä sekä rahasummia, joiden suuruutta Kuivalainen ei lähde arvioimaan.

Ainoastaan SMJK:n julkaiseman HUSE (Huikee setti) -lehden päätoimittajalle maksetaan palkkaa. Syynä on urheilukulttuurin uudistamisen kannalta paradoksaalisesti halu ylläpitää perinteitä. ”Halusimme maksaa valmiista lehdestä tietyn palkan, koska painettu lehti on meille tärkeä perinne ja osa jalkapallokulttuuria. Painetut lehdet ovat häviämässä mm. Englannissa, koska kaikki tieto on nykyään luettavissa netistä vaikka blogeissa. Mielestäni oli hienoa, että meiltä löytyi ihmisiä joilla on halu säilyttää painettu lehti, vaikka kustannukset esimerkiksi postituskulujen muodossa ovat yllättävän suuret”, avaa Kuivalainen HUSE-lehden merkitystä.

Kannattajaryhmä on kulkenut pitkän matkan. SMJK:lla oli perustamisvuotenaan Kuivalaisen arvion mukaan 200–300 jäsentä. Yhdistys perustettiin edistämään Suomen jalkapallomaajoukkueiden kannatuskulttuuria; uudenlaisen suomalaisen kannattajakulttuurin soihdunkantaja suomalaisen urheilukulttuurin sysipimeässä luolastossa siitä tuli puolivahingossa.

”En tiedä, miten eroamme normaalista suomalaisesta kannattajakulttuurista, mutta jos verrataan vaikka HJK:n Mestareiden liiga -taipaleeseen vuonna 1998, niin homma on selkeästi suunnitelmallisempaa”, näkee Kuivalainen. ”Vuonna -98 kävelit portille, ostit lipun ja menit katsomoon. Katsomossa eläydyit pelitapahtumiin etkä miettinyt mitään sen enempää. Nykyään mietitään etukäteen kannattamista, suunnitellaan lauluja, tehdään tifoja ja niin edespäin.”

”Tietysti myös spontaaneille reaktioille pitää jättää tilaa. Ei voida suunnitella hommaa niin, että 28. peliminuutilla lauletaan jokin tietty laulu, vaikka kentällä tapahtuisi mitä.”

12 vuodessa SMJK:n jäsenmäärä on kymmenkertaistunut. Se on maajoukkueen kannatuskulttuurin osalta Euroopassa jopa ainutlaatuisen aktiivinen ryhmä. ”On aika poikkeuksellista, että jo karsinnoissa ollaan näin vahvasti oman maajoukkueen takana”, kertoo Kuivalainen. ”Ehkä ainoastaan muissa Pohjoismaissa, Brittein saarilla ja Hollannissa on vastaavaa ilmiötä. Esimerkiksi Etelä- ja Itä-Euroopassa eivät karsinnat saa samanlaista kannattajakuntaa liikkeelle.”

Myös pelaajistossa ollaan tunnetusti tyytyväisiä SMJK:n panokselle ottelutapahtuman eteen. Perparim Hetemajn toimiminen Pohjoiskaarteen capona eli päällikkönä on yksi suomalaisen urheilukulttuurin hienoimmista ja ikimuistoisista asioista viime vuosilta. (Video Youtubessa.)

Myös muut Huuhkajien pelaajat arvostavat SMJK:n panosta. ”Saan pelata Tanskassa Tanskan parhaiden kannattajien edessä ja Olympiastadionilla Suomen parhaiden kannattajien edessä. Siinä on helppo tehdä ja antaa kaikkensa”, kertoo Huuhkajien ja Bröndbyn maalivahti Lukas Hradecky.

Viime aikoina mediassa HJK:n Eurooppa-liigan pelien alla on käyty keskustelua kannattajien mahdollisesta haitasta joukkueen pelisuunnitelmalle. Kärsivällisyyteen ja varovaisuuteen perustuva pelisuunnitelma saattaa joidenkin väitteiden mukaan kärsiä, mikäli joukkue lähtee mukaan kannattajien nostattamaan huumaan. Hradecky ei allekirjoita väitettä: ”Henkilökohtaisesti on rehellisesti sanottava, että en koe siinä olevan mitään perää. Kannattajaryhmien, etenkin Pohjoiskaarteen, aiheuttama meteli auttaa pelaajia. Sitä paitsi varovaisuus on ylipäätään aika harvoin hyväksi futiksessa.”

Koripallon ja lentopallon kohdalla on puhuttu paljon maajoukkueen synnyttämän huuman siirtämisestä ja siirtymisestä myös lajin kotimaiseen pääsarjaan. Hanno Möttölä esitti kannattajakulttuuripuheenvuoronsa päätteeksi hartaan toiveen siitä, että Baskimaassa nähty koripallohuuma siirtyisi ”jollain tavalla” myös kotimaahan.

Samojen haasteiden edessä on myös jalkapallo. Vaikka SMJK onkin nyt jäsenmäärältään kaikkien aikojen suurin – 2500 jäsenen raja meni rikki viime viikolla – ei sen toiminnan laajentuminen ja kehittyminen yksin ratkaise suomalaisen jalkapallokulttuurin ongelmia.

Suomalaisen palloilun, oli kyse sitten pesäpallosta, koripallosta, lentopallosta tai jalkapallosta, suurin dilemma on sen kovin myyntivaltti – paikallisuus. Pelin tason tai olosuhteiden vertailussa, glamourin ja shown määrässä paikalliset sarjamme häviävät totuutta kiertelemättä amerikkalaisille, eteläeurooppalaisille tai englantilaisille versioilleen. Varsinkin, kun näkyvyyden osalta on helpompi katsoa vaikka kaikki Chelsean kauden treenit kuin yhden Veikkausliiga-joukkueen kaikki pelit.

Se, mitä suomalaisilla on ja muilla ei ole, on paikallisuus. Ongelma paikallisuuden kanssa on kuitenkin sen rajallinen kohderyhmä. Esimerkiksi koripallon pääsarjajoukkueet tulevat suhteellisen pieniltä paikkakunnilta – kuten myös vaikkapa MyPa, joka yrityksistä huolimatta on säilynyt pienen lähialueen, ei Kouvolan keskustan joukkueena, kuten Kuivalainen muistuttaa.

Jalkapallokulttuuri on kuitenkin monimerkityksinen käsite. Huolimatta puritaaneista, ei ole olemassa yhtä ja ainoaa oikeaa jalkapallokulttuuria. Joissain maissa seurajoukkueiden kannatus on niin vahvaa, että kannattajien on vaikea yhdistyä maajoukkueen taakse – yhdessä koko pitkän kauden pahimman vihollisen kannattajien kanssa. Toisissa maissa taas kotoisen pääsarjan yleisökeskiarvo on tasolla, jolta katsotaan kaihoten ylös Veikkausliigan lukemiin, mutta maajoukkue vetää stadioneita täyteen ja saa ihmisiä innostumaan jalkapallosta.

SMJK:n viestintävastaava Aaro Kuivalainen arvelee, että suomalainen jalkapallokulttuuri saattaa tulevaisuudessa hyvinkin olla Huuhkajat-vetoista. ”En oikeastaan näe sitä hyvänä asiana. Mielestäni paras tilanne olisi se, että jalkapalloa seurattaisiin mahdollisimman aktiivisesti, myös seuratasolla”, sanoo Kuivalainen, ja liittää Veikkausliigan seuraamisen tiiviisti myös maajoukkueen kannattamiseen.

”Veikkausliigaa tulisi markkinoida liigana, jossa näkee tulevat maajoukkuepelaajat ensimmäisenä. Moni kuitenkin pelaa pari vuotta liigassa ennen kuin tekee läpimurron ja lähtee ulkomaille. Uskon, että maajoukkuepelaajien näkeminen aiemmin esimerkiksi HJK:n tai Jaron paidassa muodostaa myös katsojan suhteen maajoukkueeseen erilaiseksi.”

SMJK perustettiin aikanaan edistämään Suomen jalkapallomaajoukkueiden kannatuskulttuuria. Samalla se tiedostamattaan raivasi ja näytti tietä suomalaiselle urheilukulttuurille ylipäätään. Färsaaret-ottelun jälkeen Pohjoiskaarteen kausikorttien myynti kasvoi räjähdysmäisesti, ja kyselyjä tuli vielä kausarimyynnin jo loputtua.

Alkuperäisessä tavoitteessaan se on onnistunut hyvin, mutta tekemistä riittää edelleen. ”A-maajoukkueen osalta kannatus on mielestäni hyvällä tasolla. Kausikorttimyynnin sujuminen pääsi hieman jopa yllättämään”, kertoo Kuivalainen, mutta muistuttaa samaan hengenvetoon kehityskohteista.

”Yhdistyksen tavoite on tarkoituksella maajoukkueiden, ei maajoukkueen kannatuskulttuurin edistäminen. Esimerkiksi naisten maajoukkueen kannattamisen eteen on vielä paljon tehtävää. Medianäkyvyys on Helmareilla kuitenkin vielä pientä. Moni urheilua seuraava ei siksi ole välttämättä edes tietoinen naisten maajoukkueen otteluohjelmasta, vaikka muuten seuraisi urheilua tiiviisti.”

”Sama pätee myös nuorten maajoukkueisiin. Myös niiden otteluihin olisi tarkoitus saada kannattajaryhmää. Niistä, joihin ollaan muutama kymmentä saatu, on tullut paljon kiitosta.”

Kuivalaisella on myös antaa yksinkertaiset ohjeet siihen, kuinka me urheilu- ja varsinkin jalkapalloihmiset pääsemme helposti osaksi tätä uudenlaista kannattajakulttuuria. Kuinka muutumme katsojista kannattajiksi. ”Tärkeintä on reippaus, innostus ja heittäytyminen rohkeasti oman joukkueen taakse. Näillä saa sen suun auki katsomossa. Muuta ei tarvitse tehdä, Pohjoiskaarteeseen tuloon ei tarvitse mitenkään valmistautua. Laulut on helppo oppia ja mukaan pääsee, huivin voi ostaa stadionin porteilta ja sitten saapua katsomoon.”

Kannattaminen ei anna pelkästään joukkueelle ja ottelutapahtuman kanssakuluttajille, vaan myös itselle. ”Kyllä kannattajakatsomossa on parempi tunnelma, kun vieressä on asiaan vihkiytyneitä ihmisiä, joille Suomen maajoukkue oikeasti merkkaa jotain. Jokaisesta ystävyysottelustakin tulee juhlapäivä.”

 

Jalkapallolehti toimii joukkorahoituksella. Keräämme parhaillaan Mesenaatissa tukea vuodelle 2015: http://mesenaatti.me/jalkapallolehti-kausi-2015/