Juhannusjuhlissa Jesse Saarinen joutui liki käsirysyyn vain siksi, että hänen vaatteensa yhdistyivät jalkapalloon. Hän halusi tietää, mistä suomalainen futisviha kumpuaa. Saarinen luki verkosta suomalaisia jalkapallokeskusteluja laji-ihmisen silmin. Lopputulokseen yhdistyi syitä ja niiden seurauksia – ja mausteeksi ripaus jalkapallomiehen paatosta.

Jalkapallo on Suomen arvostetuin urheilulaji. Se on halpa, kaupunkikulttuurinen ja suhteellisen tasa-arvoinen laji (Suomen Kuvalehti, 11.6.). Lajin pelaaminen kehittää motorisia perustaitoja, avaruudellisesta hahmotuskykyä ja kognitiivista päätöksentekoa (Active for Life, 16.6.). Jos minun pitäisi liikunnan tulevana ammattilaisena valita yksi laji, jota lapset pelaisivat ja harjoittelisivat, se olisi ilman omaa lajitaustaakin jalkapallo.

Tässä on teoria. Käytännössä jalkapallokeskustelua niin medioissa –­ sosiaalisissa ja perinteisissä – kuin arkipäivässäkin värittää negatiivisuus ja suoranainen viha. Jalkapalloihmiset ovat tietenkin asia erikseen, mutta lajin aiheuttama vastareaktio suomalaisten keskuudessa on vertaansa vailla. Ainoastaan kiihkomielisimpien jalkapallofanien protestinomainen vastustus jääkiekkoa kohtaan pääsee lähelle.

Suhtautumisessa jalkapalloon ei ole olemassa harmaita alueita. On lähes neuroottista omistautumista lajille, tai ainakin aktiivista seuraamista. Seuraava vaihe on puhdas inhonsekainen viha, ihmiset jotka vaikuttavat siltä, että koko lajin olemassaolo pilaa jollain merkittävällä tavalla heidän elämänsä. Tai ehkä ihmiset, joille jalkapallo on yhdentekevää eikä heilauta mielipidemittaria punaiselle tai vihreälle, eivät vain vaivaudu keskustelemaan siitä. Joka tapauksessa tämän kohtaa joka kerta, kun jalkapallo nousee puheenaiheeksi:

”Se on hidasta ja jotenkin kömpelöä verrattuna lätkään. Maaleja tulee vähemmän. Ja periaatteessa naisen näkökulmasta kenttä on täynnä pieniä mammanpoikia, jotka filmaavat”. (HS, 15.7.)

”Kutsutko jalkapalloilijoita miehiksi? Filmaavat pienimmästäkin kosketuksesta, ja itkevät kun vähän jalkaan sattui, vaikka oli säärisuoja edessä. Jääkiekossa jos tulee lämäri naamaan, niin pelaajat jatkavat peliä, ellei sitten taju lähde. Ovatko nämä samat jalkapalloa pelaavat miehet niitä, jotka käyttävät suurimman osan päivästä laittautumiseen?” (Suomi24, 30.6.)

”Totta puhuen tämä rankkarikisa on nykysäännöillä ottelun ainoa todella viihdyttävä jakso, koska vihdoin syntyy maaleja.” (HS, 4.7.)

Pyöreästä pallosta ja sen potkimisesta totaalisesti sokeutuneena lajiniilona minun on tietenkin vaikea ymmärtää rakastamani urheilumuodon kohtaamaa vastatuulta. Yksi mielenrauhaani eniten järkyttäneistä elämänkokemuksista on tämän vuoden juhannus, jonka vietimme mökillä, jossa oli normaalin tuttavapiirini ulkopuolisia ihmisiä. Jouduimme ystävieni kanssa muutaman kerran oikeasti pohtimaan, onko fyysinen koskemattomuutemme uhattuna, koska käyttämissämme takeissa oli urheiluseuran logo, jossa esiintyi jalkapallo. Lopulta selvisimme ilkeällä huutelulla ja ”jalkapallourpot”-lempinimellä.

Itsellänikin on luonnollisesti lajeja, joita en pidä viihdyttävinä, mielenkiintoisina tai järkevinä urheilumuotoina. Sanotaan esimerkiksi vaikka pyöräily. En siitä huolimatta huutele, että pyöräily pitäisi kieltää, tai ehdota että pyöräilijöille pitäisi antaa vesipyssyt, jotta lajista tulisi viihdyttävämpää seurattavaa juuri minulle. Päinvastoin arvostan lajissa huipulla vaadittavia ominaisuuksia, ja pidän sitä hyvänä kuntoilumuotona.

Juhannuksen tapahtumista ja jalkapallon MM-kisojen aikana käydystä yleisestä keskustelusta johtuen tahdoinkin selvittää, mistä moisen vahvuinen vastareaktio johtuu.

Asian lähestyminen oli ongelmallista. Olen manipuloinut lähipiirini ja seuraamani median – jälkimmäisen lähinnä Twitterin kautta – äärimmäisen jalkapallomyönteiseksi. Twitter-virtani perusteella Suomi on ollut jo hyvän matkaa se kuuluisa jalkapalloyhteiskunta.

Kansan syvät rivit piti siis tavoittaa muualta kuin tuttujen tai tutun tuttujen kautta.

Vaikka tämän artikkelin äärimmäisen vähäinen tieteellinen uskottavuus siitä kärsikin, valitsin kansan syvien rivien viidakkorummuksi Suomen suurimman verkkoyhteisön Suomi24-sivuston. Toinen vaihtoehto olisi ollut lukea iltapäivälehtien urheilu-uutisten kommenttiosioita, joten kahdesta pahasta päätin valita sen, jonka tutkiminen sisältäisi vähemmän klikkailua aiheesta toiseen.

Toisena tutkimuskohteena käytin Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksia jalkapallosta. Päätin rajata aikaikkunan koskemaan jalkapallon MM-kisojen kestoa, jolloin keskustelu jalkapallosta on oletettavasti kiivaimmillaan myös Suomessa.

Tulokset

Suomi24:stä valitsin tutkittavaksi viestiketjun nimeltä ”Jalkapallolla ei menekään niin hyvin”, joka osoittautui aiheeksi, joka pysytteli suosituimpien joukossa lähes koko kisojen ajan, ja sisälsi hyvin monipuolista ja polveilevaa keskustelua jalkapallosta ja sen tulevaisuudesta.

Yhteensä viestiketjussa oli 225 vastausta alkuperäiseen viestiin. Näistä 104 sisälsi jonkinlaisen viittauksen jalkapalloon, joko positiivisen tai negatiivisen. 121 vastausta käsitteli lähinnä muiden kirjoittajien seksuaalista suuntautumista, jääkiekkoa tai muuta aiheeseen kuulumatonta. Muutenkin on pidettävä mielessä, että keskustelualueelle voi kirjoittaa kuka tahansa anonyymisti, ja osa viestiketjun jutuista saattaa hyvin olla Futisforumin pahamaineisen provokaatio-osaston mielentuotosta.

104 viittauksesta 53 oli negatiivisia ja 51 positiivisia. Koska olin kiinnostunut vihan syistä, kiinnitin tarkempaa huomiota ainoastaan negatiivisiin mainintoihin. Ne jaottelin eri kategorioihin sen mukaan, minkä kirjoittaja totesi olleen jalkapalloa kohtaan puistattavia tunteita oleva tekijä. Joissain viesteissä oli useampia syitä hyljeksiä lajia, joten yhteensä jalkapalloon liittyviä negaatioita kertyi 68.

Suurimmat syyt jalkapallon vastustamiselle olivat:
⦁    filmaaminen/yleinen neitimäisyys, jonka mainitsi 22 prosenttia vihaajista.
⦁    lajin tylsyys ja vähämaalisuus, 19 prosenttia.
⦁    suhtautuminen jalkapalloon/urheiluun välinpitämätöntä, 13,2 prosenttia.
⦁    jalkapallon muuttunut kohderyhmä, yhteisöistä brändeihin ja nuorilta/työväen edustajilta ylemmille sosioekonimiselle luokille, 11,8 prosenttia.
⦁    jalkapallofanien ja -ihmisten käytös, 10 prosenttia.
⦁    lajin helppous, fyysisesti, taktisesti tai taidollisesti, 9 prosenttia.
⦁    lajiin pesiytyneet ongelmat, kuten sopupelit ja korruptio, 9 prosenttia
⦁    suomalaisen jalkapallon heikko taso, 4,4 prosenttia.
⦁    lajiin pesiytynyt aggressiivisuus ja vammaherkkyys, 1,5 prosenttia.

Mielipidekirjoituksia löytyi Helsingin Sanomista aikaväliltä 11 kappaletta. Näistä neljä oli jalkapallon positiivisesti näkeviä, neljä negatiivisia tuntemuksia esiintuovia ja kolme kirjoitusta sisälsi mainintoja sekä puolesta että vastaan. Suomi24-keskustelussa esiintyneistä syistä toistuivat tylsyys ja vähämaalisuus, sopupelit ja korruptio, neitimäisyys sekä vammaherkkyys. Viidessä kirjoituksessa vaadittiin jalkapalloon sääntömuutoksia, joista kolme koski maalimäärän lisäämistä jollain tavalla.

Tylsyys

”Jalkapallo menettää yhä enemmän suosiotaan muille pallopeleille juuri sen tylsyyden takia. Jääkiekkokin on paljon vauhdikkampaa ja maaleja syntyy enemmän kuin jalkapallossa.” (Suomi24)

”On todella turhauttavaa haaskata kolmatta tuntia elämästään seuraamalla, kun 22 pelaajaa juoksee kukin 15 kilometriä kentän laidasta laitaan 90 plus 30 minuuttia, minkä jälkeen lopputulos on edelleen 0–0. Sellaisiakin otteluja on nähty jopa MM-kisoissa.” (HS, 4.7.)

Kunnon jalkapallourpona on vaikea ymmärtää kritiikkiä, allekirjoittaneelle kun esimerkiksi Toni Kroosin jokainen syöttö on kuin taideteos, jota voisin ihailla metrin päästä ja penkillä istuen, baskeri päässä kahvia nauttien. Mihin syötän, minkä potkutekniikan valitsen, ja sitten suoritus. Kaikki täydellisesti. Keskimäärin 100 kertaa pelissä, 92 prosenttia kerroista kaikki kolme oikein. Ihan käsittämätöntä.

Myös vähämaalisuus on vaikea sulateltava. Jalkapallon maalikeskiarvo on kuitenkin yli kaksi maalia per ottelu, ja vain joka 14. peli päättyy täysin maalittomasti.

Katsoin joskus pienenä Tilt-peliohjelmaa, ja jostain syystä minulle on jäänyt mieleen koripallopelin arvostelu, joka ohjelmassa näytettiin. Arvostelija totesi, että videopelissä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta koska koko pelin suola on pisteen eli korin tekeminen, ja kun tällaisia onnistumisia tulee noin 10 sekunnin välein, ei peli koskaan tavoita sitä jännitystä mitä toivoisi. Muistan tuolloin ajatelleeni, että olipa fiksusti hoksattu, ja että tuo on varmaan yksi syy miksi pidän jalkapallosta niin paljon.

Parasta pelissä ei ole maalin syntyminen, vaan se jännitys ja kiusoittelu mikä edeltää maalia. Mahdollisuus sen ratkaisevan jutun syntymisestä ja uhkaavat tilanteet luovat peliin jännityksen joka koukuttaa. Tuskin missään muussa urheilulajissa yksi piste tai maali on niin arvokas kuin jalkapallossa. Tätä osa suomalaisista ei ymmärrä, vaan haluaa kärsimättömästi päästä suoraan lopputuotteeseen. Lopputuote taas on minulle se hetki.) Kun näkee pasianssin menevän läpi, ei se ole niin siistiä enää. Hienointa on se rakennusvaihe.

Toisaalta jos yritän ymmärtää lajin seuraamista aloittelevaa ihmistä, voi alakierteisestä puolenvaihdosta olla vaikea ottaa huumaa. Jalkapalloilijalle, kuten vaikka skeittarille tai uimahyppääjälle, oman lajin katsomisessa on mukana se lumo, kun joku onnistuu jossain sellaisessa, jota itse on mahdollisesti tuloksettomasti tai huonommalla menestyksellä yrittänyt. Suorituksen vaikeuden tietää, ja sitä osaa arvostaa.

Jännitys maalin syntymisestä taas on aitoa, mutta joskus sen määrä on kovin pieni. Kun kumpikaan joukkue ei uskalla hyökätä esimerkiksi vastahyökkäyksen pelossa, on jännite yhtä suuri kuin katsoisi trapetsitaiteilijaa, joka kävelee kolme metriä paksulla laudalla metrin korkeudessa. Tällaisessa tilanteessa en juuri itsekään välitä kyseisen ottelun katsomisesta, mutta toisaalta tilanteessa on useimmiten kyse kahden joukkueen toisiaan kohtaan tuntemasta kunnioituksesta, joka taitaa olla kaikkien jalkapalloliittojen ja sarjojen slogan tällä hetkellä.

Suomalaiselle vähämaalisuuden ja pelin muiden osa-alueiden ymmärtäminen voi olla vaikeaa, koska kansanluonteeseemme ei ehkä kuulu asioiden kehittymisen ihastelu. Tärkeintä on edetä paikasta A paikkaan B mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti. Helppoa se on Ranskassa tai Espanjassa viipyillä rauhassa ja ilmapiiristä nauttien, kun maisema on kaunis ja sääolosuhteet lempeät. Suomessa jokainen reissu on suoritus, sateessa ei viipyillä eikä pakkasesta nautita. Ehkä emme myöskään ole tottuneet missään asiassa pitämään tilannetta hallussa, johtamaan sitä. Mieluummin pidämme omat asetelmamme, vahdimme että meillä on kaikki hyvin ja yritämme välissä nopeasti napata haluamamme.

Me arvostamme monessa asiassa pitkäjänteisyyttä, suunnitelmallisuutta ja huolellista rakentelua. Meidän pitäisi tehdä niin myös urheilussa.

Filmaaminen

”Jalkapallo on melko pitkästyttävää katsottavaa, kädet lanteilla palaudutaan pikkuspurtin jälkeen, ja jos joku hieman hipaisee niin nurmimatolla liuútaan katse erotuomariin päin vaparia anellen.” (Suomi24)

”Kädet lanteilla kävellään kentällä polvisukissa ja kaatuillaan hipaisusta sekä pyöritään niin kauan kun tuomari tulee puhaltamaan… mikä laji kyseessä?” (Suomi24)

Ensimmäiseksi on erotettava kaksi asiaa: kontaktin liioittelu ja filmaaminen eli kontaktin esittäminen, kun sitä ei todellisuudessa tapahtunut. Jälkimmäinen on oksettava, puistattava huijauksen muoto, joka tulee kitkeä lajista ja urheilusta ylipäätään pois. Filmaamalla voi saada erikoistilanteita, joita ei ansainnut ilman, että vastustajan puolustaja teki minkäänlaista virhettä. Onneksi filmaaminen on mutu-tuntumalla vähentynyt viime vuosina. Nykyään hyökkääjät ohittavat maalivahteja pallon kanssa ja pysyvät ajoittain jopa pystyssä, vaikka maalivahti syöksyisikin läpi rynnivän hyökkääjän jalan tuntumaan.

Kontaktin liioittelu taas on monimutkaisempi asia, jonka poiskitkemisessä on kanto tai kahdeksan kaskessa. Ensinnäkin suurin osa kontaktin liioitteluiksi tai heittäytymisiksi tulkittavista asioista ei kuulu tähän topiciin ollenkaan. Legon päälle astuminen on globaalisti yleisesti hyväksytty maailman kivuliaimmaksi asiaksi yhdessä synnyttämisen ja alakertaan kohdistuneen iskun kanssa. Jalkapallopelaajilla on jalassaan kengät, joiden pohjassa on 6–12 legoon rinnastettavaa nappulaa. Niillä sitten tallataan jalkapöydän päälle tai raavitaan toisten säärtä. Usein kun joku tallaa takanapeilla toisen pelaajan varpaille, puhutaan selostamossa ”pienestä kontaktista”. Pienikin kontakti voi sattua, jopa niin kovaa, että on pakko pyörähtää pari kertaa nurmella oman akselin ympäri.

Taas kun otan hetkeksi pois jalkapallolasini, voin ymmärtää lajiin vihkiytymättömän tuskan. Ei ole oikein pyöriä maassa ja esittää ihmistä, jonka ainoa vaihtoehto on molempien jalkojen kokoraaja-amputaatio. Mutta sillä saa joukkueelleen ilmaisen parin minuutin levähdystauon, ja vastustajan mahdollisesti hyvin kulkeneen pelin seis ja sekaisin. Suomen junnumaajoukkueissa pelaaminen on opettanut, että se on ihan oma valinta käyttääkö tällaisia taktisia taukoja vai ei – vastustaja ainakin käyttää, mikäli pääset niskan päälle tai keli on armoton. Millä sitten muutat tämän? Jos pelaaja joudutaan kantamaan kentän sivuun, hän ei saa enää palata peliin? Peli on seis useita minuutteja pelaajan testatessa kentällä, pystyykö pelaamaan vai ei. Pelaaja voi tulla huollettavaksi vain kahdesti kentän ulkopuolelle yhden ottelun aikana? Mitä sitten, kun tulee kolmas isku?

Jopa lajilasit päässä filmaaminen sieppaa. Puolustaja saa töniä hyökkääjää selkään puskutraktorin tavoin, kun tälle on tulossa pallo, mutta auta armias jos hyökkääjä laskee kätensä puolustajan pelipaidan selkämykselle, on pakki jo rähmällään ja pallo kädessä. Aktiivisempi pelitapa, jossa prässätään ylhäältä olisi moninkertaisesti menestyksekkäämpi, mikäli puolustajien alakoulun kevätjuhlan tasoinen näyttely ei ostaisi aina vapaapotkua, kun nämä joutuvat pelaamaan naama kohti omaa maalia paineen alle.

Suurin osa filmaamispuheesta on kuitenkin melko lailla turhaa. Jopa tavan arkkikonna Arjen Robben yleensä ”vain” liioittelee kontaktia. Tai ehkä miehellä vain on 14-vuotiaan teinitytön kipukynnys? Mitä neitimäisyyteen tulee, ovat huippujalkapalloilijat huippu-urheilijoita, joiden kropan on oltava viimeisen päälle tasapainossa ja huollettu. Huippupelaajan on kyettävä ottamaan iskuja vastaan, äkkinäisiä ja lyhytkestoisia, staattisia ja vääntäviä, sekä kyettävä kaatumaan täydestä vauhdista satuttamatta itseään. Käytännössä täysin ilman suojien tuomaa fyysistä ja ennen kaikkea henkistä suojaa.

Suomalainen on suoraselkäinen ja rehellinen. Suomalaisen ihanneurheilija taistelee viimeiseen asti, oksentaa ja jatkaa matkaa. Kaatuu ja nousee ylös. Tavoite on pitää perusilme ja pysyä pystyssä niin pitkään kuin mitenkään mahdollista. Sitten jos kaadutaan, noustaan mahdollisimman nopeasti ylös, pidetään perusilme ja sanotaan ”ei se sattunu”. Liian pienestä kaatuminen, dramaattisuus tai itsensä ilmaiseminen suurta kipua esittäen – eivät ne ole asioita, joita Suomessa arvostetaan tai saadaan äidinmaidosta.

Terveintä olisi todennäköisesti hyväksyä se, että sellaisia sääntöjä ei olekaan, jotka eivät mahdollistaisi sitä, että joku keksii jonkin tavan huijata. Ja jos tapa huijata auttaa voittamaan, se yleistyy varmasti. Jalkapallossa tapa huijata on hankkia hieman halpoja vapaapotkuja kömpelöiden puolustajien varomattomista taklauksista. On se sentään parempi kuin käydä hakkaamassa vastustajan tähtipelaaja, joka puolustautuessaan saa myös ottelurangaistuksen toisen vaihtoehdon ollessa aivotärähdys.

Jalkapalloihmiset

”Sitten sekopäät jalkapallofanit pilaavat mellakoinnillaan lopunkin lajin imagon. Näkyykö tenniksessä esimerkiksi mellakoijia? Ei näy, sen takia, että tennis on herrasmiesten laji päinvastoin kuin jalkapallo on primitiivinen laji eikä vaadi kovinkaan paljon järkeä, sen sijaan kovaa juoksukuntoa vaatii.” (Suomi24)

”En tiedä suomalaisista omahyväisempiä tyyppejä, kuin jalkapalloa fanaattisesti kannattavat ihmiset.” (Suomi24)

Jalkapallohuliganismi ja mellakointi sai yleisyyteensä nähden käsittämättömän määrän mainintoja. Näihin voi todeta ainoastaan, että väkivaltaiset ihmiset, jotka kokevat tarvetta tapella, löytävät aina tekosyyn tappelemiselle. Sillä ei ole mitään muuta tekemistä itse lajin kanssa kuin se, että laji on riittävän suosittu haalimaan paikalle ison massan ihmisiä ja sisältää kaksi osapuolta, joista toisen kanssa voi automaattisesti olla eri mieltä.

Sen sijaan maininnat jalkapallofanien omahyväisyydestä kirpaisevat. Minkä tahansa tuputtaminen on ärsyttävää, ja aiheuttaa automaattisesti vastustusta. Jalkapallofanit voivat olla kuin loputtoman pitkää muka-hauskaa Youtube-videota väkisin katsotuttava kaveri, joka lopulta pitää sinua ihan idioottina, koska et tajunnut mikä videossa piti olla hauskaa.

Jokainen reaktio aiheuttaa aina yhtä suuren vastareaktion. Se on perusfysiikkaa. Jalkapalloa kuin uskontoa julistavat ovat varmasti aiheuttaneet oman elämänsä vastavirtaan uijissa vastareaktion ihan vaan siksi, että joku tykkää jostain asiasta niin paljon ja yrittää pakottaa toiset tykkäämään myös siitä. Sama ilmiö käy jalkapallon sisällä, kun vähemmän seuraavat ajopuukannattajat siirtyvät aina kyseisen aikakauden menestysjoukkueen kannattajiksi. Samalla tämän ryhmän vastareaktioryhmä siirtyy vastustamaan tätä kaikkien nyt kannattamaa joukkuetta.

Suomalainen ei tahdo, että hänelle kerrotaan, mistä kuuluu tykätä ja mistä ei. Jos joku ylistää elokuvaa, suomalainen katsoo sen etsien syytä olla pitämättä siitä. Ja kukaan ei pidä siitä, että joku tulee kertomaan, ettet ymmärrä jostain asiasta yhtään mitään. Vaikka se kuinka totta olisikin.

Helppous

”Jalkapallo on hidasta, muka kaunista urheilua, jossa vaihdot on verrattavissa puoli minuuttia kestäviin rajaheittoihin tai minuutin suunnittelussa oleviin vapaapotkuihin.” (Suomi24)

”Jääkiekko on aivan varmasti kuluttavampi urheilulaji kuin jalkapallo. Sen takia jääkiekossa on vaihdot” (Suomi24)

”Mitä sitten vaikka jalkapallo olisikin maailman suosituin laji? Se kertoo vain siitä, että se on maailman yksinkertaisin joukkuepeli. Helppo pelailla ja helppo ymmärtää.” (Suomi24)

Tässä aiheessa en osaa ottaa kahta taka-askelta sataprosenttisen jalkapalloihmisen nahastani. Tai ehkä osaankin, mutta tämä on silti vain yksinkertaisesti niin väärin.

Jalkapallo on yksi harvoista urheilulajeista maailmassa, jota pelataan jaloin. Se tekee siitä motorisesti poikkeuksellisen haastavaa. Taktisesti jalkapallo on yksi monimutkaisimmista, ellei monimutkaisin joukkuepeli.

Fyysisesti jalkapallo on myös äärimmäisen vaativaa. Huippupelaaja liikkuu pelissä jopa 13–14 kilometriä, suorittaa ottelun aikana liikkeitä eri nopeuksilla noin 1300 kappaletta, joista 30–40 on muutaman sekunnin mittaisia maksimaalisia spurtteja. Keskisyke ottelun aikana on noin 85 prosenttia maksimista, energiankulutus noin 1600 kilokaloria. Yhteenvetona voidaan todeta jalkapallon olevan palloilulajeista fyysisesti selvästi kuluttavin.

Lopuksi

Jätin tietoisesti osan negatiivisia tunteita aiheuttavista katalysaattoreista käsittelemättä: korruption ja sopupelit sekä jalkapallon kohderyhmän muuttumisen, koska ne eivät ole mitenkään erityisen suomalainen tai vaikeasti selitettävissä oleva syy jalkapallon aiheuttamille huonoille tuntemuksille. Myöskään välinpitämättömyys urheilua kohtaan ei vaadi sen suurempia selvityksiä ja analyyseja, jotkut vaan kokivat tarpeelliseksi osallistua internetissä vellovaan keskusteluun ilmoittamalla, että hänelle perhesuhteet ja ystävät ovat urheilua tärkeämpiä. Mikä on hienoa. Suomifutiksen heikko taso ja jalkapallon aggressiivisuus saivat sen verran vähän mainintoja, että päätin ohittaa ne tylysti olankohautuksella.

Todellisuudessa en usko jalkapallon olevan jotenkin kansanluonnettamme vastaan. Moni negatiivinen seikka kumpuaa siitä, ettei peliä ymmärretä vielä riittävän hyvin. Kuten mielipidekirjoituksissa ehdotetut ratkaisut vähämaalisuuden kitkemiseksi, kahden pelaajan poistaminen jatkoajan alussa ja maalien suurentaminen, osoittavat. Kahden pelaajan poistaminen 90 minuuttia juosseista joukkueista tappaisi todennäköisesti jatkoajan minimaaliset hyökkäyshalut tai -kyvyt.

Toisaalta jalkapalloa on pitkään pyritty kehittämään juuri maalimäärän lisääntyminen, tai tarkemmin sanottuna sen vähentymisen pysäyttäminen silmissä. Siinä mielessä suomalaiset ovat jälleen kerran kehityksen aallonharjalla, vaikka mennyt MM-turnaus olikin runsasmaalisin kahteen vuosikymmeneen. Ehkä tulevaisuudessa jalkapalloa pyritään kehittämään rehelliseksi peliksi, taistelu virheiden simuloimista eli filmaamista varten ainakin jatkunee.

Tavoite ei tietenkään ole saada kaikkia suomalaisia ymmärtämään ja rakastamaan jalkapalloa. Tai opettelemaan huijaamista. Mutta ainakin kirjoittajan toiveessa olisi jalkapallolle samanlainen suhtautuminen kuin vaikkapa tennikseen. Joko neutraali tai positiivinen.

Lähteet:

Grove, J. 2014. Seven Reasons Soccer Is Essential for Kids. Verkkojulkaisu, viitattu 21.7.2014. http://activeforlife.com/7-reasons-soccer-is-essential-for-kids/

Helsingin Sanomat, 12.6.-13.7.2014

Heikkinen, S. 2014. Jalkapallo päihitti jääkiekon arvostuksessa – miksi? Verkkojulkaisu, viitattu 21.7.2014. http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/jalkapallo-paihitti-jaakiekon-arvostuksessa-miksi/?shared=43434-b413b851-500

Jalkapallolla ei menekään niin hyvin, keskustelu-ketju. Viitattu 21.7.2014. http://keskustelu.suomi24.fi/node/12303048,

Mohr, M., Krustrup, P., Bangsbo, J, 2003. Match performance of high-standard soccer players with special reference to development of fatigue. Journal of Sports Sciences, v21, 7.

 

Jalkapallolehti toimii joukkorahoituksella. Keräämme parhaillaan Mesenaatissa tukea vuodelle 2015: http://mesenaatti.me/jalkapallolehti-kausi-2015/