Atik Ismail on erilainen suomalaismies. Rakkaudesta puhuminen ei tuota futistaiteilijalle hankaluuksia, vaikka kohteena olisi pyöreä urheiluväline. Hän on tuonut elinikäistä rakkaustarinaansa esille sanoin ja teoin niin kentällä, sen reunoilla kuin lukuisten kirjojensa sivuillakin. Kuinka pallo onnistuu lumoamaan niin monet meistä?
Väinölänniemen urheilustadionilla on aamun tunteina hiljaista. Kuopiolaisten jalkapalloseurojen tarunhohtoinen kotipyhättö on nykyisin lähinnä jenkkifutis- ja yleisurheilukäytössä, mikä herättää monessa jalkapalloihmisessä haikeutta.
Kallaveden ympäröimä perinnestadion on osa suomalaista jalkapallohistoriaa, aivan kuten ainoa kentällä tänä aamuna nähty jalkapalloilija. Atik Ismail halusi nimenomaan Vänärille, kun mietimme sopivaa testauspaikkaa MM-kisapallolle, Brazucalle. Miehen silmät syttyvät, kun hän nappaa pallon tarkasteluunsa. Tämän kaksikon suhde vaikuttaa erityislaatuiselta.
Tataariperheeseen vuonna 1957 syntyneen Atik Ismailin ensimmäiset muistot jalkapallosta ovat syntymää seuraavan vuoden kesältä, jolloin hän yksivuotiaana kuunteli isän tarinoita maailmanmestaruuden voittaneista brasilialaistaitureista. Helsingin Munkkiniemessä asuneen pojan ensitutustuminen pelivälineeseen tapahtui sekin Turun Weikoissa pelanneen isän myötävaikutuksella.
”Omassa lapsuudessani pallot olivat niin harvinaisia, että niistä piti huolta. Oli suuri kunnia, kun isä sitten toi kerran pelimatkaltaan pallon”, Atik muistelee Algeriasta tuotua muovipalloaan.
Pallon saamiseen liittyy myös muisto hieman etäiseksi jääneestä isästä. ”Mä aloin sitten pomputtamaan sitä palloa ja samalla näin sen (isän) vähän hymyilevän”, Atik kertoo Jari Kokkisen toimittamassa teoksessa Ilmiö nimeltä Ismail.
Kaiken huomion vieneeseen esineeseen olikin tutustuttava tarkemmin, sitä oli opittava ymmärtämään. ”Kiinnostuin etenkin pallon liikkumisesta ja käyttäytymisestä. Miten se pomppaa ja miksi se tekee niin?”
Laji vei Atikin lopullisesti mukanaan, kun hän pääsi vuonna 1965 Olympiastadionille. ”Pallon ihanuus paljastui minulle kaikessa monipuolisuudessaan, kun näin Kai Pahlmanin banaanipotkuja. Kaitsun vapaapotkuissa pallo sai mielettömän kierteen ja yleensä se kiersi vielä maalin yläkulmaan. Se oli jotain fantastista”, legenda hehkuttaa nyt.
Atik kertoo kirjassaan Klubin kundit, kuinka tämä kokemus vaikutti 8-vuotiaaseen. Hän suuntasi haagalaiseen puistoon pallon kanssa. ”Sinä kesäisenä iltana jokin suurempi ottaa vallan. Riippuvuuden ensimmäiset metrit, kosketukset palloon, joka on mieluisin leluistani. Nurmi tuoksuu kostealle kesäisen sateen jäljiltä. Suljen silmäni. Haluan Pahlmaniksi. Kosketella palloa yhtä kevyesti kuin hän ja saada se lentämään haluamaani suuntaan. Silitän palloa hellävaraisesti käsissäni ja puhun hänelle. Pallo on ihastukseni, siis kiehtovinta minun kahdeksanvuotiaassa maailmassani.”
Atik on yhä monin tavoin kiitollinen Pahlmanille. ”Kaitsun merkitys oman ammattilaisurani kannalta oli valtava. Lisäksi arvostan sitä työtä, jota hän ja Aulis Rytkönen tekivät valmentaessaan minua maajoukkueessa ja Klubissa”, molempia hiljattain kuolleita suurmiehiä hautaamassa ollut Atik suitsuttaa.
Atik on kertonut, että hänen perheellään oli yksi Suomen ensimmäisistä televisioista. Myös tv-lähetyksillä olikin suuri merkitys Atikin pallosuhteen syvenemisessä. ”Sain pallon kautta mielettömiä kokemuksia myös kuvaruudun välityksellä, urheilulähetykset kun olivat niin harvassa tuohon aikaan. Jalkapallon MM-kisat 1966 ja 1970 olivat huikeita tapahtumia ja niiden seuraaminen herätti todella voimakkaita kokemuksia.”
Klubin kundeihin tallennettu aikamatka haagalaiseen puistoon paljastaa, että Atikin tutustuminen palloon oli samaan aikaan johdonmukaista ja luovaa: ”Ajatus hakeutuu pelissä nähdyistä suorituksista oman taidon kehittämiseen. On rytmitettävä tukijalka mahdollisimman lähelle palloa ja tukevasti maahan. Sovitettava askeleet. Pallo on kesytettävissä, kunhan jaksaa tehdä toistoja, tehdä toistoja. Mietin mihin kohtaan palloa on osuttava, jotta se saisi kierteisen suunnan lentorataansa. Pitelen palloa kädessäni ja nostan sen oikean kämmeneni varaan. Vasemman käden rystysillä heilautan palloa sen oikealta puolelta. Se putoaa maahan kierien vasemmalle. Oivallus!”, Atik kuvailee Klubin kundeissa.
Hänen mukaansa jalkapallon kiehtovuus ja syvin olemus on nimenomaan pallon kesyttämisen haastavuudessa. Kukaan ei siinä ole vielä täysin onnistunut, joskin monet ovat päässeet aika lähelle. Atik kertoo pomputelleensa itsekin lähes parikymmentätuhatta kertaa putkeen, mutta lopulta peliväline oli kuitenkin tylysti osoittanut kesyttämättömän luonteensa. Huikeiden suoritusten ohella myös käsittämättömät epäonnistumiset korostavat pallon mystisyyttä. ”Välillä sitä ihmettelee peliä katsoessaan, kuinka joku voi saada pallon vielä maaliviivalta yli. Samoin koin omalla aktiiviuralla paljon mielenkiintoisia tapahtumia pallon kanssa”, pohtii Turkissa, Belgiassa ja Ruotsissa ammattilaisena hyökännyt Ismail.
Ismail ei ole menettänyt uteliasta kiinnostustaan palloon vielä 57-vuotiaanakaan. Atik tutustui jo nuorena palloihin yli lajirajojen ja jalkapallon ohella esimerkiksi katukoripalloilu onkin yhä lähes päivittäistä puuhaa hänelle.
2000-luvun urheilukeskustelun ikuisuuskysymys on tasapainoilu lasten monipuolisen liikuntaharrastamisen ja yhä nuorempana aloitettavan, tehostetun lajiharjoittelun välillä. Ismail kasvoi aikana, jolloin monipuolisuus oli arvossaan. Hän kiittelee siitä, että sai harrastaa eri palloilulajeja lähes aikuisuuteen saakka.
”Me pelasimme päivittäin pingistä, jossa käytettävä pallo on ehkä kaikkein kierteisin. Tallensin pingispallon liikeradat ja käyttäytymisen aivoihini, mistä oli minulle myöhemmin suunnattomasti hyötyä. Tenniksestä, lentopallosta ja koripallosta opin puolestaan pallon avaruudellista hahmottamista”, entinen hyökkääjä-ässä analysoi.
Koripallossa hänellä oli nuoruudessaan nimekäs sparraaja. ”Pohjois-Haagan Namikassa pelasi Henrik Dettmann, joka ei pelaajana ollut yhtä loistava kuin myöhemmin valmentajana. Opin paljon pallon käyttäytymisestä ja oikea-aikaisuudesta, kun napsin Dettmannilta riistoja ja levypalloja. Koripallohan pomppaa levystä samalla tavalla kuin jalkapallo maalikehikoista”, Atik pohtii. Mielenkiintoinen tieto on myös se, että Ismail pelasi käsipalloa mestaruussarjatasolla, jossa teki debyyttinsä jo 13-vuotiaana.
Atikin mukaan hyvässä pallossa tulee olla kosketuspintaa. ”Pallo on kuin kitara, lyömäsoitin tai mikä tahansa työväline: hyvän otteen saaminen on tärkeintä. Palloissa on myös eroja aivan, kuten erilaisissa moottorisahoissa, kirveissä ja vasaroissakin. Vanhan ajan nahkapallot saattoivat painaa sateella viisikin kiloa, mutta niissä oli kosketuspintaa. Tällöin tiesi aina, minne pallo lähtee”, Atik muistelee. Kaiho perinnekuuliin on näkynyt myös miehen kirjallisuudessa. Yksi tuoreimmista esimerkeistä on ote runosta Respectii:
Tarjoan tuopposen toverille.
”Sä olit kyllä parempi kuin Litmanen.”
Neljännen jälkeen se kehuu,
että ennen miehet oli rautaa, pallot nahkaa.
”Ny ne on muovii.”
Kun on pelannut sarjaotteluita kolmella vuosikymmenellä, on nähnyt pelipallojen kehityksen läheltä. ”Pallot alkoivat kehittyä valtavalla vauhdilla 1970- ja 1980-luvuilla, kun nahkaa ryhdyttiin korvaamaan synteettisellä aineella. Silloin ihastuin totaalisesti Mitre-merkkiseen, valkoiseen palloon, jossa oli sitä jotakin. Kuola valui suustani, kun näin sellaisen pelipallona”, Atik sanoo.
Hänen mukaansa myös pallon värillä on merkitystä. ”Yksi tärkeä muutos oli myös näiden värikkäiden tv-pallojen tuleminen, sillä olimme siihen asti pelanneet aina vain ruskeilla palloilla. Talvisarjan peleissä käytimme oranssia palloa, mikä oli mielestäni tosi makeeta. Värikkyys on tärkeää myös nyt väritelevision aikana: kaikkien katseet kohdistuvat palloon ja se herättää huomiota.”
Atik palasi vuosikymmenen tauon jälkeen aktiivipeleihin vuonna 1998, jolloin legenda edusti 41-vuotiaana kuopiolaista kakkosdivariseuraa Kingsiä. Kovaan kuntoon itsensä treenannut vasuri teki paluukaudellaan yhden maalinkin, muuttuneella pelivälineellä.
”Pallojen liikeradat olivat jo muuttuneet hirveästi ja muutos on jatkunut. Tänä päivänä näemme tv-hidastuksista helposti, kuinka pallot leijailevat. Se on mielenkiintoista, sillä luultavasti sääntöjen mukaan pallon painon ja ilmanpaineen pitäisi olla jokseenkin samanlaisia kuin ennenkin.”
Atik ei kadehdi nykypäivän maalivahteja. ”Heidän roolinsa ei ole helppo, sillä pallo saattaa muuttaa suuntaa laukauksen puolivälissä tai jopa hieman sen jälkeen. Roberto Carlosin vaparit olivat ehkä huikein esimerkki tästä, samoin kuin nykypäivänä Cristiano Ronaldon laukaukset. Ennen laukauksista pystyi vähän hahmottamaan, minne pallo saattaisi tulla”, veskareita huiputtamaan tottunut mies arvelee.
Pallojen moninainen kirjo ja jatkuva kehitys tekevät palloon tutustumisesta ja sen kesyttämisestä erilaista kuin menneinä, välineteknisesti hitaamman kehityksen vuosikymmeninä. ”Tänä päivänä palloja on paljon tarjolla ja onneksi suhteellisen edullisesti. Moninaisuus on pallon kesyttämisen kannalta sekä haaste että rikkaus. Palloon tutustuminen hankaloituu, mutta toisaalta se antaa käyttäjälle paljon mahdollisuuksia.”
Uuteen työkaluun tutustumisessa tärkeintä on laatuaika yhdessä. ”Tärkeintä on seurata pallon käyttäytymistä erilaisissa potkuissa. Miten se lähtee kärkkärillä tai ulko- ja sisäsyrjällä? Entä millaisia ovat erimittaiset chipit?”
Futisromantikko löytää hetken tunnustelun jälkeen yhteisen sävelen myös uuden MM-kisapallon kanssa. ”Pallojen muuttuminen on vaan hyväksyttävä ja tärkeintä olisi saada näihin uusiin palloihinkin jonkinlainen tatsi. Se on olennaista etenkin siksi, että luultavasti pallot eivät voi enää hirveästi muuttua. Ellei sitten keksitä jotain superpallo-ominaisuuksia”, Atik naurahtaa.
Atik arvelee, että pallojen jatkuvassa kehityksessä on kyse paljolti myös merkkituotteiden välisestä kilpailusta. Hän toivookin, että peli ja pelaajat pysyisivät keskiössä. ”Koripallossahan kokeiltiin hiljattain liigatasolla uudenlaista palloa, jonka käytöstä kuitenkin luovuttiin tyytymättömyyden vuoksi. Pelaajilla pitäisi mielestäni olla enemmän sanavaltaa ja toivoisin heidän ottavan enemmän kantaa.”
