Kolme vuosikymmentä pääsarjassa riitti Ilkka Mäkelälle. Mestarivalmentaja ei haikaile enää Veikkausliigaan. Nyt hän haluaa maksaa takaisin seuralle ja kaupungille, josta kaikki alkoi.
Joku saattoi hieraista silmiään lukiessaan uutisen Ilkka Mäkelän siirtymisestä Mikkelin Palloilijoihin. Pesti Kakkosessa pelaavan seuran päävalmentajana ja toiminnanjohtajana ei ollut äkkiseltään sitä, mitä 30 vuotta suomalaista pääsarjajalkapalloa pelaajana ja valmentajana nähneeltä mieheltä olisi odotettu.
Pitkään Mäkelän päässä velloneet ajatukset saivat vallan vuosi sitten alkukesästä, kun MP lähestyi. Parin kuukauden pohtimisen jälkeen hän oli elokuussa kypsä allekirjoittamaan pitkän sopimuksen: alkuun kolme vuotta, minkä jälkeen se jatkuu toistaiseksi voimassaolevana.
Pesti alkoi tämän vuoden alussa. Mikkelissä varttuneen MP:n kasvatin takaraivossa kyteneestä kotiinpalusta tuli totta.
”Aina kun kotiseura kutsuu, sillä on jokin erityisvaikutus. Siinä vaiheessa toki oltiin Kakkosessa, ja jos jokin toinen Kakkosen seura olisi lähestynyt samalla tavalla, en usko, että olisin innostunut niin paljon”, Mäkelä myöntää.
Ratkaisua pohtiessaan hän kertoo saaneensa tukea valmentajakollegalta, ”joka tuntee olosuhteet vähän sieltä ja täältä”.
”Hän sanoi, että kannattaa mennä Mikkeliin – on aika helppoa saada sydän mukaan tekemiseen. Sitä tällaisessa pienemmässä seurassa aina tarvitaan.”
Kotonakin Etelä-Savoon muutolle näytettiin vihreää valoa. Mäkelän perheessä on pienet alle kouluikäiset lapset, ja sukulaisten ja tuttavien tukiverkosto on Mikkelissä. Seitsemän viimeistä vuotta perheen asuinpaikkana ollut Lahti sai jäädä.
”Lahti oli kiva paikka asua, mutta tässä kohtaa ajoitus tuntui olevan sopiva, kun lapset eivät ole vielä koulussa”, Mäkelä kertoo.
Kun vielä päävalmentajan ja toiminnanjohtajien tehtävät yhdistämällä myös palkkataso saatiin kohdilleen, ratkaisu oli helppo tehdä. Samalla omien töidensä ohella seuran toimintaa pyörittänyt hallitus sai tuekseen Mäkelän. Hänen lisäkseen MP:ssä työskentelee tätä nykyä kolme muuta ihmistä: yksi toimistosihteeri ja kaksi valmentajaa.
Ilkka Mäkelän kokemus suomalaisessa pääsarjajalkapallossa on vertaansa vailla. Omalla pelaajaurallaan hänelle kertyi huimat 440 ottelua SM-sarjassa ja Veikkausliigassa – edellä tässä tilastossa on vain vajaat parikymmentä ottelua enemmän pelannut Rami Nieminen. Mäkelä on nähty pääsarjassa kentällä peräti 22 eri kaudella, mikä on ennätys. Debyytti tapahtui vuonna 1981 – ja viimeisen kerran hän kulutti liiganurmia vielä vuonna 2003, kun hän hyppäsi pelaajapulan hetkellä MyPassa kakkosvalmentajan paikalta kentälle.
Päävalmentajana Mäkelä on toiminut 170:ssä Veikkausliigan ottelussa. Kun päälle ynnätään vielä pelit apuvalmentajana, voidaan laskea Mäkelän vaikuttaneen noin 650 pääsarjaottelussa.
Pelaajana hän ehti edustaa myös Kuusysiä, Hakaa, RoPSia ja FC Lahtea, mutta yksi oli ylitse muiden. Kasvattajaseurassaan MP:ssä hän pelasi yhteensä kymmenen kautta, ja oli mukana voittamassa myös seuran toistaiseksi viimeisimpiä SM-mitaleja, pronssia 1990 ja hopeaa 1991.
Mäkelä pelasi Mikkelissä myös seuran toistaiseksi viimeisellä liigakaudella 1996, joka oli Mäkelän ja MP:n nykyisen maalivahdin Antti Kuismalan urien leikkauskohta. Mäkelälle se oli viimeinen pelaajana MP:ssä, Kuismalalle puolestaan ensimmäinen kokonainen kausi miesten liigassa.
”Ili oli johtavia pelaajia siinä puolustuslinjassa. Pelihän on muuttunut niistä ajoista ja silloin esimerkiksi maalivahtien jalalla pelaaminen oli paljon vähäisempää. Hän pelasi liberona ja oli siinä iso tuki nuorelle maalivahdille”, Kuismala muistelee.
Heidän tiensä kohtasivat toki jo aiemmin, sillä Mäkelä toimi yläasteella Kuismalan liikunnanopettajana. ”Niistä ajoista on jäänyt mieleen ainakin opettajan jalkapallomyönteisyys. Ja kyllähän sitä käytiin liikkamaikkaa katsomassa, kun hän pelasi.”
Liikunnanopettajan pohjilta Mäkelä ponnisti valmentajaksi suoraan pelaajauransa jälkeen 2000-luvun alussa. Juha Malinen kartoitti itselleen kakkosvalmentajaa MyPaan, ja valitsi Mäkelän.
”Olin seurannut Ilkkaa jo pelaaja-aikana ja minusta hän oli sellainen tyyppi, että voisi tulla valmentajaksi. Ilkan tärkein luonteenpiirre jalkapallokokemuksen lisäksi on tunnollisuus ja tarkkuus, joskus jopa liiallisuuksiin menevä. Hän on aina valmis ja uhrautuu seuran puolesta, oli rooli mikä tahansa. Hän tekee työnantajan puolesta kaikkensa”, Malinen kehuu.
Nykyisin RoPSia luotsaava Malinen kertoo katsastavansa kakkosmiehensä sillä periaatteella, että he eivät tule pestiin vain harjoittelemaan, vaan pääsevät eteenpäin. Hän luettelee listan rinnaltaan päävalmentajaksi ponnistaneista: Hannu Paatelo (TPS/Inter), Kari Virtanen (TPS/RoPS/Inter), Kai Nyyssönen (KuPS), Rauno Ojanen (AC Oulu)… Tuolle listalle päätyi myös Mäkelä, jota Malinen suositteli MyPassa työnsä jatkajaksi – seurajohdon empimisestä huolimatta.
”Ilkka valmensi silloin A-junnuja, ja ne tulokset eivät ihan nasahtaneet. Hänelle tuli selvä kuva, että hänestä ei tule valmentajaa. Ilkka pohti tulevaisuuttaan hyvin syvällisesti ja oli lopettamassa orastavan valmentajanuran, mutta loppujen lopuksi hommat alkoivat sujumaan ja hän päätti lähteä siihen leikkiin. Se oli onnistunut päätös”, Malinen muistelee.
MyPa-talolla ei tarvinnut katua. Mäkelän ensimmäinen päävalmentajavuosi 2004 toi seuralle Suomen cupin voiton, kun loppuottelussa kaatui FC Hämeenlinna 2–1.
”Se on varmaan epävirallisesti kovin cup-taival, mitä mestari joutuu kokemaan. Siinä piti aika isoja kiviä kammeta pois polulta – cup-mestaria (HJK), liigan ykköstä (Haka) ja kakkosta (AC Allianssi) – päästäkseen vasta finaaliin. Se oli loistava syksy, ja kantoi varmasti osaltaan myös seuraavaan vuoteen”, Mäkelä summaa.
Seuraavalle kaudella MyPa voitti himoitun Suomen mestaruuden – seurahistorian ainoaksi jääneen.
Kultajuhlien jälkeen myllykoskelaiset juuttuivat kuitenkin liigan keskikastiin. Mäkelä veti tilanteesta omat johtopäätöksensä, ja jätti tehtävänsä kesken kauden 2007.
Seuraavaksi vuodeksi hän sai pestin FC Lahden peräsimeen, jossa kausi päättyi pronssit kaulassa. Se oli päijäthämäläisen fuusioseuran historian ensimmäinen SM-mitali.
”Aina, kun tekee jotain ensimmäistä kertaa jossakin, niin koko seura ja pelaajat lähtevät aika innolla mukaan. Toki perustan pitäisi olla niin vankka, että sen pystyisi vakiinnuttamaan, ja se ei tietysti ole ihan helppo tehtävä. Monesti on niinkin, että kun joukkue pärjää, menestyksen hinta on se, että parhaat pelaajat lähtevät pois, ulkomaille. Niin siinä on käynyt näissä molemmissa tapauksissa”, Mäkelä sanoo.
Hän osaa arvioida mennyttä niin, että näkee myös heikkojen hetkien merkityksen valmentajan uralle. ”On ollut kehittävää toimia erilaisissa ympäristöissä ja erilaisissa menestysvaiheissa. On tullut sitä makeaa mammonaa ja sitten toisaalta ne vaikeat kaudet ovat kasvattavia, niitäkin on nähty.”
Erityisen kehittävänä Mäkelä näkee sen, että on päässyt eri tehtävissään valmentamaan monen tasoisia ja -taustaisia pelaajia. Esimerkkinä hän mainitsee FC Lahden. ”Onhan se mielenkiintoista toimia joukkueessa, jossa on paljon nuoria nousevia kykyjä ja sitten toisessa ääripäässä Jari Litmanen. Siinä oppii olemaan joukkueessa erilaisten ihmisten kanssa, joista osa ei ole ihan helppojakaan.”
Oma lukunsa olivat FC Lahden pestin jälkeiset kolme vuotta kolmen nuorimman poikien maajoukkueen, alle 15–17-vuotiaiden valmentajana. ”Siinä kohtaa olin ollut jo kymmenen vuotta valmennustehtävissä liigatasolla. Ilman muuta pääsy maajoukkuetoimintaan laajensi näkökulmaa ja osaamista verrattuna siihen, että olisi tullut se 11:s vuosi.”
Mäkelä on kiitollinen, että pääsi pestissään näkemään pelaajakehitystä ja seurakenttää laidasta laitaan. Poikien maajoukkue-ehdokkaiden kyvyt piti tunnistaa lyhyessä ajassa.
”Se on iso paketti. Vuosittain oli pyöreästi 150 pelaajaa, joiden tasosta piti olla koko ajan kartalla, että valinnat menivät oikein.”
Mikkelissä uunituoreelle päävalmentaja-toiminnanjohtajalle tuli lisää tehtävää jo reilun kuukauden töissä olon jälkeen helmikuun puolivälissä, kun suomifutiksen talvisessa sarjapaikkapalapelissä Ykköseen avautui lopulta MP:n mentävä aukko. Mikkeliläisten sarjataso päivittyi vain kaksi ja puoli kuukautta ennen kauden alkua.
”Kyllähän se vipinää aiheutti, mutta varsinaisesti valmistautumisessa ei tullut isoa eroa. Yritimme jo aiemmin harjoitella niin hyvin kuin mahdollista”, Mäkelä kertoo.
Muutos näkyi enemmänkin joukkueen kokoamisessa – tai niillä muutamalla paikalla, jotka olivat vielä auki. ”Meillä oli siihen mennessä joukkue jo 85-prosenttisesti täynnä. Pelivara ei ollut enää kovin iso”, Mäkelä myöntää.
Ykkösen paikan myötä joukkueen taustalle piti kaivaa lisää rahaa. Esimerkiksi pelkästään matkakustannukset kasvoivat Ykkösen paikan myötä noin kymppitonnilla. Seurajohdon iloksi osa yhteistyökumppaneista korotti tukeaan oma-aloitteisesti, mikä kertoo osaltaan MP:n merkityksestä kotikaupungissaan. Seura on liikkeellä kuitenkin sarjan pienimmällä, 70 000 euron pelaajabudjetilla.
”Pääosa joukkueesta on kerätty Kakkoseen, ja kieltämättä aika iso osa varsinkin viimevuotisista pelaajista on sellaisia, jotka Kakkosessa eivät ole saaneet kovin paljon peliaikaa syystä tai toisesta. Nyt on heille henkilökohtaisesti aika kova paikka”, Mäkelä järkeilee.
Joukkueen kapteeninnauhaa kantava Kuismala, 39, kertoo laskeneensa, että hänellä on yksinään vyöllään enemmän Ykkösen otteluita kuin joukkueen muilla Ykköstä pelanneilla yhteensä.
”Katse kohdistuu niihin, jotka ovat jo kokeneet ylemmän sarjatason. Heidän roolinsa korostuu. Perustaso pitää olla korkealla pelaajilla, jotka ovat siihen tottuneet”, Kuismala näkee.
”Meillä ei ole huonoja pelaajia, ja joukkueessa on paljon potentiaalia kehittyä. Se täytyy kääntää vahvuudeksi”, maalivahti jatkaa.
Kuismala kertoo, että monesta seurasta kartutettu kokemus heijastuu Mäkelän toiminnasta. Uusi päävalmentaja on tuonut järjestelmällisyyttä ja johdonmukaisuutta pelitapaan ja harjoitteluun.
”Ammattimaisuus näkyy. Ei tekemisessä huomannut mitään eroa vaikkapa tammikuun ja helmikuun lopun välillä, vaikka siinä vaihtui sarjataso. Tietynlainen ajatus on koko ajan mukana”, Kuismala arvioi.
”Ilkka on tuonut rauhaa. Jos pelaajille sanotaan, että ’me ollaan tarpeeksi hyviä’, se tuo eri tavalla uskottavuutta, kun sen sanoo tuolla kokemuksella. Toki valmentajan arvostus lunastetaan päivittäisellä tekemisellä, kuten pelaajienkin.”
Ennen kautta Mikkelin Palloilijat arvioitiin liki järjestään Ykkösen ennakkoarvioissa kahdelle putoajan paikalle. Ilkka Mäkelä ei lähde tappelemaan tätä vastaan, vaan myöntää lähtöasetelman.
”Kyllä sille on hyvät perusteet, olemme kuitenkin päässeet hyppäämään viimeisenä tähän junaan. Varmaan lähtökohta on se, että sieltä viimeiseltä paikalta lähdetään kurottelemaan parempia sijoja ylöspäin.”
Alkukauden voitot JJK:sta ja VIFK:sta olivat mikkeliläisille hyviä päänahkoja, ja sarja-avauksessa MP haastoi tasaväkisesti kärkeen kohonneen PS Kemin.
MP:n taivalta on vaikeuttanut kokeneen Kuismalan loukkaantuminen. Hänen poskiluunsa murtui Vaasassa yhteentörmäyksessä VIFK:n hyökkääjän Lasse Linjalan kanssa. Mäkelä laskee, että ennen tätä mikkeliläiset olivat Ykkösessä vähiten maaleja päästänyt joukkue, ja nyt joukkue on valahtanut tilaston toiseen ääripäähän.
”Se on sen verran kova lukema, ettei se mene pelkästään sattuman piikkiin. Maalivahti ei ole pelkästään torjuja, vaan pelin johtaja, joka herättää parhaimmillaan luottamusta koko joukkueeseen”, Mäkelä sanoo.
Toki tilastoa rumentaa 0–5-vierastappio TPS:lle, jossa Mäkelän arvion mukaan nousukahinoihin yltävät turkulaiset esittivät tähän asti kauden parastaan.
Mikkeliläisten onneksi Kuismalan poissaolo jäi pelättyä lyhyemmäksi. Leikkaus meni hyvin, ja hänelle teetettiin erikoisvalmisteinen maski kasvojensa suojaksi. Paluu kentille tapahtui jo sunnuntaina ottelussa PK-35 Vantaata vastaan, vain reilun parin viikon huilin jälkeen.
MP:n ongelmana alkukaudella on ollut tilannekovuuden puute, mitä Mäkelä osasikin odottaa siirryttäessä ylemmän tason peleihin. Nousijajoukkuetta on rankaistu moneen otteeseen esimerkiksi kulmureista ja sivuvapaapotkuista.
”Tilannekovuutta mitataan parhaiten erikoistilanteissa, kun porukkaa on paljon boksissa. Ruuhkasta selviytyjät voittajat, ei se ole sattumaa. Fyysisyydellä ja koolla on jotakin merkitystä, mutta se ei ole lähellekään kaikki”, Mäkelä selvittää.
MP:n kotipelien yleisömäärät ovat kolean ja sateisen avauskierroksen jälkeen nousseet yli tuhannen, ja perinteikkäässä jalkapallokaupungissa joukkueen yritteliäisyys ja taistelutahto ovat keränneet kehuja.
”Ja niin sen pitää ollakin, kun olemme haastajana sarjassa. Ei voi olla tilannetta, että muut taistelevat meitä enemmän, koska monesti taitoetu on vastustajalla”, Mäkelä linjaa.
Kokenut valmentaja tietää, mitä säilyminen vaatii. Kolmen pisteen potit ovat tärkeitä, ja niiden jälkeen kärsii välillä hävitäkin.
”Tämä on aika puhdasta matematiikkaa. Niille, jotka meinaavat selvitä viivan päälle, piste per peli -tahti on jonkinlainen mittari siinä tasaisesti laskettuna. Loppuvaiheessa siis pitäisi 27 pinnaa olla, se todennäköisesti riittää säilymiseen.”
Matematiikka voi tosin pettää, ja siitäkin Mäkelällä on ikävin mahdollinen kokemus. Kaudella 2010 FC Lahti keräsi Veikkausliigassa juurikin ottelumäärän verran pisteitä (26), mutta äärimmäisen tasaisessa sarjassa lahtelaiset jäivät lopulta jumboksi ja putosivat Ykköseen.
”Se oli karvas paikka. Me ei oltaisi ehkä ansaittu sitä, mutta tämä tilasto vaan petti. Sillä pistemäärällä ei ole koskaan tiputtu, mutta silloin se vaan tapahtui”, Mäkelä huokaa.
Päätöskierrosta ennen teoriassa neljällä joukkueella oli vielä putoamisuhka päällä. FC Lahti johti omaa otteluaan Turussa jo 2–0, mutta TPS käänsi pelin lopulta voitokseen muun muassa Lahden maalivahdin Janne Leinon ulosajon jälkeen.
Vain vajaata viikkoa ennen tätä Mäkelä seisoi Helsingissä Vuosaaren katsomon ylätasanteella todistamassa, kun Viikingit pudotti MP:n Ykkösestä.
Katkeriin tunnelmiin reilut neljä ja puoli vuotta sitten päättynyt TPS-ottelu on toistaiseksi Mäkelän viimeinen Veikkausliigan valmentajana. Ja voi olla, että sellaiseksi se myös jää.
”Ei minulla ole enää mitään pakkomiellettä hakeutua liigaan. Minä olen nähnyt sitä riittävästi, ja glamour on siitä aika kaukana. Se ei ole ainakaan minulle millään tavalla tehtävänä mikään statuksen paikka”, Mäkelä sanoo.
”Todennäköisesti tietäisin mennessäni mihin tahansa seuraan, mitä on odotettavissa. Ei se ole siitä niin paljon kuitenkaan muuttunut”, Mäkelä puntaroi.
Suomifutiksen tiukentuneet kukkaronnyörit heijastuvat suoraan myös valmentajan tehtäviin ja käytettävissä oleviin pelimerkkeihin. Tämä tarkoittaa sitä, että oikeasti todella himoittuja pestejä kotimaassa on entistä vähemmän.
”Silloin kun itsekin aloitin valmentajana, oli helppo sanoa, että olisi aika hieno toimia HJK:ssa, MyPassa, Interissä, ehkä TPS:ssä ja Hakassa – ne olisivat sellaisia unelmapaikkoja valmentajalle. Nyt se lista on aika lyhyt, jonne suomalaisella valmentajakaartilla olisi hirveä hinku. Eikä tämä ole mitenkään kenenkään väheksymistä, mutta se tietty hohto siitä on väljähtynyt, ainakin minun mielestäni.”
Kesäkuun lopulla 52 vuotta täyttävän Mäkelän mielessä on ammatillisesti nyt vain ja ainoastaan MP:n kehittäminen. Lyhyellä tähtäimellä hän tekee tietysti kaikkensa pitääkseen mikkeliläisten edustusjoukkueen Ykkösessä, mutta sekään ei ole mikään itseisarvo, johon tarrautua kaikin mahdollisin voimin.
”Ehkä kokemuksen myötä on tullut vähän perspektiiviä. Näitä kausia tulee ja menee. Se on tärkeintä, että tämä seura on 5–10 vuoden päästä parempi kuin se on tänään. Yksittäiset kaudet ja yksittäiset pelit eivät saa heilauttaa sitä mihinkään”, Mäkelä selvittää.
Auki kirjoitettuna tämä tarkoittaa samaa, mitä monessa muussakin jalkapalloseurassa. MP haluaa parantaa toimintaansa monella osa-alueella, että seuralla olisi tulevaisuudessa parempia juniorivalmentajia, sitä myötä parempia pelaajia ja enemmän omia kasvatteja edustusjoukkueessa. Rinnalla kulkee tavoite kasvattaa seuran rahavirtoja, mikä mahdollistaa kehittymisen myös urheilullisella puolella.
Olosuhteiden paraneminen on tietysti Mikkelissäkin kiinni seuraa enemmän kaupungin toimista, mutta perinteikkäässä Urheilupuistossakin on tapahtumassa. Ikivanhat pukuhuone- ja suihkutilat ovat menossa remonttiin ensi vuonna, minkä jälkeen on tarkoitus uudistaa katsomo- ja ravintola-alueita.
”Paljon on tekemistä”, Mäkelä tiivistää.
Ja siksihän mies on nyt takaisin täällä, kasvattajaseurassaan ja kotikaupungissaan – omilla kulmilla.