Uskomaton arpaonni. Kaikkien aikojen tilaisuus. Nyt tai ei koskaan. Näin on kuvailtu Suomen mahdollisuuksia meneillään olevissa EM-karsinnoissa. Arviot eivät mene täysin metsään. Helppo tai todennäköinen Huuhkajien kisapaikka ei ole, mutta lopputurnauksen laajeneminen ja arpaonni lohkoarvonnoissa tekevät siitä mahdollisemman kuin pitkään akaan.

Otetaan pieni ajatusleikki. Mitäpä jos Uefassa olisi todettu ennen vuoden 1996 EM-kisakarsintoja, että lopputurnauksen laajentaminen kahdeksasta joukkueesta kuuteentoista ei riitääkään. Karsintaan osallistuvien maiden määrä oli räjähtänyt neljässä vuodessa reilusta 30:stä lähes 50:een, ja lisää oli tulossa.

Mitäpä jos EM-kisoista olisi tehty jo 1990-luvun puolivälissä 24 joukkueen turnaus? Sen jälkeen olisi pelattu viidet karsinnat, joissa olisi jaettu yhteensä 40 arvokisapaikkaa nykyistä enemmän. Varmasti jokin kisalipuista olisi osunut Suomellekin.
Vai olisiko?

1996 EM-karsinnoissa Suomi oli lohkossaan neljäs. Sillä ei olisi ollut mitään asiaa edes laajennettuihin kisoihin.

Neljä vuotta myöhemmin tilanne olisi ollut ainakin osittain toisenlainen. Vuoden 2000 lopputurnaukseen karsittiin yhdeksässä lohkossa. Koska kisaisäntiä oli kaksi, jaossa olisi ollut 22 paikkaa. Käytännössä tämä olisi tarkoittanut suoraa kisapaikkaa lohkon kahdelle kärkijoukkueelle ja todennäköisesti jatkokarsintaa lohkokolmosille – huonointa lukuun ottamatta.

Uefan käytännön mukaan kolmosten paremmuus olisi ratkaistu lohkon ensimmäiseksi, toiseksi ja neljänneksi sijoittuneita joukkueita vastaan pelattujen otteluiden perusteella. Suomi keräsi näistä otteluista yhteensä kuusi pistettä. Se olisi riittänyt juuri ja juuri jatkokarsintapaikkaan Itävallan, Kroatia, Venäjän, Slovakian, Puolan, Walesin ja Kreikan kanssa. Joukkueet olisi arvottu neljään pariin ja voittajat olisivat jatkaneet kisoihin.

2004 Suomi oli lohkossaan neljäs, eikä sillä olisi ollut mitään asiaa jatkoon. Samoin olisi käynyt edellisissä EM-karsinnoissa. Mielenkiintoisin tapaus olisi ollut Roy Hodgsonin johdolla pelattu karsinta näiden kahden välissä.

2008 EM-karsinnat olivat ne, joissa kisapaikka on ollut tällä vuosituhannella kaikkein lähimpänä. Mikäli kisat olisivat olleet laajemmat, arvoturnauspaikka olisi tullut vielä lähemmäs. Sen olisi voinut haistaa ja tuntea, mutta todennäköisesti sitä ei olisi siltikään tullut.

Mikäli karsittavia paikkoja olisi olut 14:n sijaan 22, karsintalohkojen määrä olisi ollut todennäköisesti toinen. Mutta mikäli seitsemän lohkon rakenteesta olisi pidetty kiinni, todennäköisintä olisi ollut päästää jatkoon kolme parasta kustakin lohkosta ja paras lohkonelonen.

Suomen kannalta tämä olisi tarkoittanut tilannetta, jonka rinnalla vuoden 1997 Unkari-ottelun loppuhetketkin kalpenisivat kevyesti. Ensin Suomi olisi hävinnyt kolmannen sijan ja suoran kisapaikan Serbialle tasapisteissä keskinäisten otteluiden perusteella. Sen jälkeen se olisi hävinnyt viimeisen kisapaikan lohkonelosten vertailussa Israelille.

Suomen pistekeskiarvo ja muut tilastot peittosivat viiden muun lohkonelosen vastaavat, mutta Israel olisi ohittanut suomalaiset kaikilla mahdollisilla mittareilla pistekeskiarvosta lohkon kolmea, viittä tai kuutta parasta joukkuetta vastaan.

Käytännössä Suomi olisi menettänyt samoissa karsinnoissa suoran kisapaikan niukimmalla mahdollisella marginaalilla – ja vielä kahdesti. Mikäli 2008 kisat olisivat olleet nykyisen laajuiset, suomalaiset todennäköisesti jossittelisivat vieläkin Azerbaidžanissa kärsitystä tappiosta, kotipelin häviämisestä Serbialle ja siitä, kuinka ylivoima Portugalia vastaan olisi pitänyt karsintojen alussa hyödyntää paremmin.

Voi olla, että lisäpaikat olisivat muuttaneet hieman karsintalohkojen tuloksia. Kun joukkueella olisi ollut enemmän pelattavaa, yhden motivaatio olisi riittänyt pidempään, toinen olisi ehkä murtunut kovempien paineiden alla ja kolmannet olisivat pelanneet keskinäisessä ottelussaan kummallekin sopivan tasurin.

Isoa kuvaa se ei kuitenkaan muuttaisi. Jos EM-kisat olisi laajenettu kerralla nykyiseen laajuuteensa parikymmentä vuotta sitten, Suomi ei olisi siltikään todennäköisesti saavuttanut yhtään suoraa kisapaikkaa. Luultavasti Suomen hyöty olisi rajoittunut Armenian ja Islannin tavoin yhteen jatkokarsintapaikkaan. Sen sijaan esimerkiksi Pohjois-Irlanti, Liettua, Georgia, Viro, Unkari, Wales ja Israel olisivat menneet kisoihin.

Kun tämä olisi viisien laajennettujen karsintojen saldo, miten kisapaikan pitäisi nyt olla todennäköinen? Ei se olekaan. Mutta laajennuksen ja arpaonnen ansiosta se on sentään huomattavasti mahdollisempi kuin aikaisemmin.

Käydään ensin läpi laajennuksen vaikutukset. Kahden vuoden päästä pelattaviin EM-kisoihin on helpompi päästä kuin yhteenkään arvoturnaukseen sen jälkeen, kun MM-kisapaikkoja ei jaettu enää ilmoittautumalla. 53 karsijasta peräti 23 (43%) pääsee lopputurnaukseen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että viime MM-karsintoihin verrattuna kisalippuja on nyt tarjolla kymmenen enemmän.

Suurin konkreettinen muutos on se, että lohkon kolmossijallakin on nyt arvoa. Aiemmissa karsinnoissa kisa- tai jatkokarsintapaikan on voinut saavuttaa vain sijoittumalla lohkossaan kahden parhaan joukkoon.

Jalkapallon arvokisakarsinnoissa on selkeä kastijako. Maat on jaettu aiemman karsintamenestyksen perusteella arvontakoreihin. Parhaat maat ovat ensimmäisissä koreissa, heikoimmin menestyneet viimeisissä. Lohkoissa on jo arvontavaiheessa selkeä hierarkia, jonka murtaminen on ollut hankalaa.

Ja se on muuttunut koko ajan hankalammaksi. Euroopassa ehdittiin ajautua ennen karsintalaajennusta tilanteeseen, jossa suurilta jalkapallomailta jää arvokisapaikkoja jaettaessa pienemmille lähinnä muruja. Vuosina 1996–2014 kahden ylimmän korin maat ovat vieneet lähes 80 prosenttia kaikista kisalipuista. 139 paikasta vain 30 on jäänyt jaettaviksi muiden maiden kesken.

Se tarkoittaa keskimäärin kolmea paikkaa karsintoja kohti. Juuri näistä paikoista Suomi on kisannut futisjättiläisten varjossa noin 35 muun maan kanssa. Tosin viime MM-karsinnoissa ilman kisapaikkaa jääneitä eurooppalaisjoukkueita oli jo 40.

On jopa järkyttävää, kuinka tarkkaan karsintamenestys seuraa arvontakoreja. Kymmenessä viimeisimmissä arvokisakarsinnoissa ykköskorin maat ovat selviytyneet kisoihin 77 prosentin todennäköisyydellä. Kakkoskorin mailla vastaava luku on 48 %. Kolmoskorissa mahdollisuudet ovat olleet 26 % ja neloskorissa enää viiden prosentin luokkaa.

Korijako sekä heijastelee maiden voimasuhteita että pönkittää niitä. Ykköskorin maa saa huonollakin arpaonnella lohkon, jossa se on vähintään toinen tasavertainen suosikki. Kakkoskorin maa voi päästä samaan tilanteeseen vain hyvällä arpaonnella. Kolmoskorin maan kohdalla karsinnat voivat olla käytännössä ohi ennen kuin ne ovat alkaneetkaan, jos samaan lohkoon arvotaan esimerkiksi Espanjan ja Ranskan kaltaiset jättiläiset.

Eurooppa on jakautunut kahtia. Kun isäntämaana kisoihin päässyt Ranska lasketaan mukaan, näissä EM-karsinnoissa on mukana 54 maata. Niistä puolet on ollut mukana 16 joukkueen EM-kisoissa. Kun mukaan otetaan vuosina 1994–2014 pelatut MM-kisat, lista kasvaa vain kahdella joukkueella. Sitä edeltävälläkin ajalla pitää mennä vuoden 1986 MM-kisoihin asti, jotta lista pitenee olemassa olevilla valtioilla.

Kisoihin pääsemättömien maiden vastapainoksi on puolen tusinaa maata, jotka ovat käytännössä mukana joka kisoissa. Kahdeksan tällaista maata (Espanja, Italia, Saksa, Ranska, Hollanti, Englanti, Portugali ja Kroatia) ovat saavuttaneet viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana enemmän kisapaikkoja kuin muut Euroopan maat yhteensä.

Maajoukkuejalkapallossa ei vallitse pelkästään kori- vaan myös luokkajako. Ja ylempään, arvokisoihin osallistuvaan luokkaan on ollut ennen näitä karsintoja todella hankala murtautua.

Mutta pääsihän Latviakin kisoihin. Useimmat muistavat Latvian arvokisaihmeen. Kun pieni Baltian maa selviytyi EM-lopputurnaukseen 2004, Suomessa ihmeteltiin, miksei täällä venytä ”kultaisen sukupolven” voimin samaan.

Eikä kyse ollut pelkästään Latviasta. 1990-luvun alusta aina vuoden 2006 MM-kisoihin asti oli aina jokin maa, joka selviytyi kisoihin samasta tai alemmasta korista kuin Suomi. Osa niistä oli Turkin, Jugoslavian ja Ukrainan kaltaisia pikkujättiläisiä, joiden herääminen oli vain ajan kysymys, mutta samalla Latvia ja Slovenia antoivat toivoa Pohjolaan asti.

Kun katsoo isompaa kokonaisuutta, Latvia oli kuitenkin lähinnä tilastollinen poikkeama. Pienen Baltian maan selviytyminen arvokisoihin oli juuri se, mitä sen sanottiin olevan: ihme.

Entä sitten Slovenia? Pieni kahden miljoonan asukkaan valtio, jossa jalkapallo ei ole välttämättä edes ollut maan suosituin urheilulaji. Tämä poppoo ponnisti 2000-luvulla arvokisoihin kolmesti kymmenen vuoden sisään – ja teki sen kahdesti alemmasta korista kuin missä Suomi kyseisissä karsinnoissa oli.

Suoritus on niin ihmeellinen, että on pakko ottaa yhteyttä Sloveniaan. Mikä on salaisuus pienen maan jalkapalloihmeen takana?

”Olisi hienoa sanoa, että Slovenialla on jokin taianomainen menestysresepti tai se tekisi jotain paljon paremmin kuin muut samanlaiset maat. Ongelma kuitenkin on, että en usko tuollaisen kaavan olemassa oloon enkä usko, että slovenialaisilla menestystarinoilla on selvää yhteistä nimittäjää”, Slovenian suurimman urheilulehden Ekipan jalkapallotoimittaja Andrej Miljkovic kertoo.

”Vuosien 1999–2002 ja 2009 maajoukkuemenestykset eroavat toisistaan huomattavasti. Ensimmäinen oli yhdistelmä taistelua, onnea ja euforiaa, joka syntyi ensimmäisistä hyvistä otteluista itsenäisessä maajoukkueessa. Se oli soturijoukko, joka pelasi monesti huonosti, mutta selviytyi silti jotenkin peleistä voittajana.”

Onni, taistelu ja tuuri eivät ole sanoja, joihin viisastenkiveä etsivä haluaa törmätä. Vuoden 2010 MM-kisoihin selvinneen joukkueen tarina on sentään toisenlainen.

”Vuoden 2009 Slovenia oli huomattavasti enemmän laatujoukkue, paras joka meillä on koskaan ollut. Se pelasi upeita otteluja ja todella ansaitsi paikkansa MM-kisoissa. Miten molemmat saattoivat tapahtua lyhyen ajan sisään samassa pienessä maassa? Ollakseni rehellinen, se saattoi olla pelkkää sattumaa”, Miljkovic kirjoittaa sähköpostinsa päätteeksi.

Jos karsintayllätyksillä ei ole yhteistä sisäistää nimittäjää, sellaista voi etsiä ulkopuolelta. Oliko Latvian ja Slovenian karsintalohkoilla jotain muuta yhteistä kuin jatkoon päässeet pikkumaat?

Oli. Ne olivat helpohkoja lohkoja, jos sellaisista voi nelos- ja vitoskorin maiden kohdalla koskaan puhua. Latvia sai arvonnassa unelmalohkon. Ruotsi, Puola ja Unkari olivat jotakuinkin keveintä mitä ykkös-, kakkos- ja kolmoskorissa oli noissa karsinnoissa tarjolla. Baltit jättivät kaksi jälkimmäistä taakseen. Jatkokarsinnoissa Latvia olisi voinut saada vastaansa Espanjan tai Hollannin, sen sijaan arpa toi sille Turkin.

Slovenia taas sai 2000 EM-kisojen karsintalohkoonsa etukäteen heikoimman tarjolla olleen maan sekä ykkös- (Norja), kakkos- (Kreikka) että kolmoskorista (Georgia). Sen jatkokarsintavastustajaksi arvottu Ukrainakaan ei ollut pahin mahdollinen tarjolla olleista. 2002 karsinnoissa se sai jälleen heikoimman ykköskorin maan (Jugoslavia) sekä kolmen heikoimman joukossa olleet maat (Venäjä ja Sveitsi) seuraavista koreista. Jatkokarsintavastustajana Romania ei ollut ylivoimainen kun tarjolla oli myös Tsekki ja Saksa.

Ja mitä vuoden 2010 MM-karsintoihin tulee, niin niissä koko arvottu kärkitrio Tsekki, Puola ja Pohjois-Irlanti pettivät. Slovenia ja Slovakia kiittivät ja kumarsivat. Tuosta lohkosta olisi mukava hakea nyt inspiraatiota Suomellekin, mutta isossa kuvassa se on poikkeama.

Karsinnat ovat vuoden 2006 jälkeen muuttuneet pienten maiden osalta aiempaakin hankalimmiksi. Viimeisimmissä viisissä karsinnoissa on pelattu yhteensä 34 karsintalohkoa. Slovenian ja Slovakian lohko on niistä ainut, jossa kisalippuja on mennyt kolmen ensimmäisen korin ulkopuolelle.

Tämän lisäksi huolestuttavaa on se, kuinka hyvin suuret maat ovat pysyneet epäonnistuessaankin karsintalohkonsa kolmen joukossa. 2000-luvulla yksikään 36 kakkoskorin maasta vain kaksi on lipsahtanut EM-karsinnoissa kärkikolmikon ulkopuolelle. Ykköskorilaisista näin ei ole päässyt käymään kenellekään. Kolmoskorilaisissa on jo enempää hajontaa, mutta kisojen laajenemisesta huolimatta Huuhkajat pelaa näissäkin karsinnoissa todennäköisyyksiä vastaan.

Ja silti iskun paikka on juuri nyt. Suomella on samankaltainen tilanne kuin Latvialla ja Slovenialla aikoinaan. Se on saanut niin ”helpon” lohkon kuin neloskorista käsin voi vain saada. Kolmanneksi heikoin ykköskorin maa (Kreikka), toiseksi heikoin kakkoskorin maa (Unkari) ja kolmanneksi heikoin kolmoskorin maa (Romania). Sen enempää ei voi arvonnoilta toivoa.

Kun ottaa huomioon, että MM-kisoja ei ehditä laajentaa ainakaan seuraavaan turnaukseen eikä seuraavien EM-karsintojen arpaonnesta ole takeita, tämä voi hyvinkin olla Suomen paras mahdollisuus vuosikymmeniin.

Tilastot eivät ole koskaan ensikertalaisen puolella, mutta kisoja on laajennettu ja arpaonni on ollut Suomelle suosiollinen. Nyt homma pitää vain hoitaa kentällä.