Helmikuussa 2013 JJK oli matkalla kohti syöksykierrettä. Toimitusjohtaja oli palanut loppuun, talous tökki ja lopulta ongelmat heijastuivat kentälle asti. Kausi päättyi vääjäämättömään putoamiseen ja satojen tuhansien tappioihin. Nyt Jyväskylässä haetaan vauhtia Ykkösestä. Sarjatason vaihtumisesta huolimatta moni asia näyttää paremmalta kuin vuosi sitten.

Jyväskylän keskusta näyttää ankeammalta kuin aikoihin, eikä se johdu vain huhtikuisesta tihkusateesta. Keskustasta on vaikea löytää korttelia, jossa ei olisi tyhjillään olevaa liikehuoneistoa.

Ajat ovat tiukat. JJK:n toimitusjohtaja Petro Punna ei kuitenkaan halua vetäytyä niiden taakse voivottelemaan. ”Olemme tyytyväisiä todella pieneen. Meille riittää, että firma satsaa parin yrityskausikortin verran.”

Punna sanoo seuran olevan nyt mittaamassa ja kehittämässä jalkapallokulttuuria. ”Jos yrityksellä, jolla on toimintaa, ei ole varaa laittaa paria tonnia, se on enemmän kulttuurin puutetta kuin taloutta.”

Marraskuussa JJK:n toimitusjohtajana aloittanut Punna ei ole yhtä räiskyvä kuin edeltäjänsä Joni Vesalainen. Vesalaisen aikana JJK oli jatkuvasti tapetilla. Oli tempauksia ja tapahtumia. Yhdessä vaiheessa seura antoi jopa takuun siitä, että JJK:n pelatessa Harjulla aurinko paistaa ja kotijoukkue tekee ainakin yhden maalin. Jos näin ei käynyt, katsojat saivat ilmaiset pullakahvit.

JJK:lla meni lujaa, ja se näkyi medialle annetuissa kommenteissakin. Neljä ja puoli vuotta sitten Vesalainen antoi Veikkaajalle lausunnon, joka tiivisti jyväskyläläisseuran liiga-ajan hyvässä ja pahassa: ”Nämä Myllykosken, Pietarsaaren ja Lahden bunkkerit on nähty, eivätkä ne pidemmän päälle hirveästi innosta. – – Jos emme kolmen–viiden vuoden sisällä pysty pelaamaan eurocupeihin oikeuttavista sijoista, ei tässä hommassa ole kauheasti järkeä.”

Oscar Wilde totesi aikoinaan, että elämässä on vain kaksi tragediaa: Se, ettei saa haluamaansa ja se, että saa sen. Seuraavien liigakausiensa aikana JJK joutui jälkimmäisen tragedian uhriksi. Se sai haluamansa ja himoitsemansa eurocup-paikan, mutta maksoi siitä kohtuuttoman kovan hinnan.

Ja vasta nyt sen hommassa alkaa ensimmäistä kertaa vuosikausiin olla kunnolla järkeä.

Putoaminen tapahtuu harvoin viimeisellä kierroksella. Sarjatason vaihtuminen ei ole yllättäen tuleva jyrkänteen reuna. Se on pitkä alamäki, joka alkaa usein ennen kuin palloa on ehditty potkaista kertaakaan.

Jyväskylässä kävi näin toissa talvena. Takana oli jo raskas kausi. JJK oli kasvattanut budjettiaan puolella miljoonalla eurolla ja kilpaillut pelaajabudjetissa jo HJK:n kanssa. Silti joukkue oli pudonnut liigassa alempaan keskikastiin. Moni takki oli tyhjä. Toimitusjohtaja Vesalainen oli palanut loppuun.

”Kaikenlaista turbulenssia oli. Se alkoi jo talvella”, valmentaja Juha Pasoja muistelee viime kautta. Talvella oli kyse lähinnä kentän ulkopuolisista asioista, mutta ne alkoivat vaikuttaa hiljalleen joukkueeseen. Helmikuussa Vesalainen jätti JJK:n ja seurassa alkoivat palkanalennusneuvottelut. ”Se vaikutti pelaajiin. Ei tässä niin isoja rahoja kukaan tienaa”, Pasoja sanoo.

”Eihän se hyvältä tuntunut. Seuran tulevaisuus rupesi mietityttämään. Sellainen jää alitajuntaan”, maalivahti Janne Korhonen komppaa.

Kesti hetken ennen kuin ongelmat vaikuttivat peliesityksiin. JJK pääsi Liigacupissa finaaliin, mutta liigakauden käynnistyttyä joukkue alkoi olla solmussa. Kettupaidat ottivat liigakauden ensimmäisen voittonsa vasta kesäkuussa, eikä kurssi korjaantunut oikeastaan missään vaiheessa. Elokuussa seura luovutti taistelun sarjapaikasta ja ilmoitti, että sen pelaajat ovat vapaita siirtymään muihin seuroihin.

”Pallo lähti pyörimään väärään suuntaan, eikä sitä saatu pysäytettyä. Edes valmentajanvaihdos ei auttanut”, kesä–heinäkuun taitteessa apuvalmentajan paikalta päävalmentajaksi nostettu Juha Pasoja sanoo.

Mikä sitten meni vikaan? Miten liigan kolmanneksi suurimmilla budjetilla operoinut seura saattoi sujahtaa sukkana divariin?

Pasoja on pitkään hiljaa. Kausi oli niin raskas, ettei hän sitä mielellään muistele. ”Ei saatu onnistumisia”, hän toteaa. Sitten hän on vielä pidempään hiljaa.

Vieressä istuva viime kauden kapteeni Korhonen ei ole juuri puheliaampi. Hän nimeää kauden uransa raskaimmaksi. ”Kun joukkue putoaa, jokainen on tehnyt työnsä huonosti. Karmea pettymys se on. Ei sitä muuten voi kuvailla.”

Putoaminen on jalkapallojoukkueen yhteinen trauma. Se saa pelaajia sulkeutumaan häpeissään päiväkausiksi koteihinsa ja pahimmassa tapauksessa katumaan pelissä tehtyjä yksittäisiä ratkaisuja koko loppuelämänsä. JJK:n tapauksessa yksittäistä jossiteltavaa ei jäänyt, mutta tavallaan putoamispiina oli sitäkin pidempi.

Jos viimeisenä pelipäivänä tapahtuva putoaminen tuntuu hirveältä, voi vain kuvitella, miltä kuukauden päivät varmoina putoajina olleista JJK:laisista on tuntunut. Jotain osviitta tästä saattoi saada loppukauden lehdistötilaisuuksista, joihin Pasoja ja Korhonen tulivat, koska valmentajuus ja kapteenius heitä siihen velvoittivat. Mitä syvemmälle JJK sukelsi, sitä lyhyemmiksi kaksikon vastaukset kävivät. Pahimmilla kärsimysviikoilla kommunikointi medialle oli pettynyttä murahtelua, jonka pituus vaihteli yhdestä sanasta kahteen lauseeseen. Mutta kertaakaan he eivät jättäneet tulematta.

Samoihin aikoihin JJK taisteli olemassaolostaan ja keräsi kettuhenkisiltä taloudellista tukea ”Emme anna sen päättyä”-kampanjalla. Seuran selviytymistaistelu ei varmasti helpottanut joukkueen tuskaa. Pasoja pitää kuitenkin pelillisiä vastoinkäymisiä ylivoimaisesti raskaimpina. ”Kentän ulkopuolisiin asioihin ei voi vaikuttaa. Peliä taas on vaikea seurata, kun kurssia ei saa käännettyä.”

Keräyskampanja onnistui sen verran hyvin, että liigapaikan mukana ei mennyt koko JJK:ta. Osa siitä kuitenkin meni. Meni se vanha ex-toimitusjohtaja Joni Vesalaisen vetämä JJK, joka nousi ryminällä ja kohinalla liigaan kauden 2008 päätteeksi, könysi kolmessa vuodessa europeleihin ja oli koko liiga-aikansa sarjan kolmen seuratuimman joukkueen joukossa – ja teki liigataipaleensa aikana lähes 1,2 miljoonan euron tappiot.

Jälkiviisastelu on helppoa, mutta jyväskyläläisten turboahdettua liigataivalta tarkastellessa pitää muistaa, että JJK oli vielä vuonna 2006 ollut Kakkosen organisaatio, jota pyöritettiin 150 000 euron liikevaihdolla. Kaksi vuotta myöhemmin seura nousi liigaan. Nousu tuli suunniteltua aikaisemmin, mitä pidettiin Jyväskylässä pelkästään hyvänä asiana. Se ei välttämättä ollut sitä.

”Oliko JJK noustessaan edes Ykkösen tasoinen organisaatio?”, Punna kysyy.

Muualla Suomessa kyseltiin JJK:n suuria budjetteja ihmetellen, eikö Jyväskylässä tiedetä, mitä liigapelaajille normaalisti maksetaan. Jälkikäteen katsottuna seuran ongelma eivät olleet niinkään yksittäiset rahakkaat sopimukset, vaan vähintään kohtalaisesti palkattujen pelaajien määrä. Kauden 2012 alla Vesalainen kertoi Keskisuomalaisessa, että 30 prosenttia seuran sopimuspelaajista tienaa 3000–5000 euroa kuussa ja 50 prosenttia 2500–3000 euroa kuussa.

Kun Jalkapalloyhdistyksen selvityksen mukaan liigapelaajien keskiansio kaudella 2011 oli 17 520 euroa, oli selvää, ettei JJK:n malli ollut kestävä. Jotain piti tehdä, ja jotain on nyt tehty.

Jalkapallo edellä. Sanapari toistuu valmentaja Pasojan ja toimitusjohtaja Punnan puheissa niin usein, että se ei voi olla sattumaa.

”Suurin muutos on se, että tekemiseen on nyt tullut ripaus enemmän realismia. Toimistossa keskitytään nyt enemmän jalkapalloon, eikä sen ulkopuolisiin asioihin”, Pasoja sanoo.

Hän ei tuomitse villeinä liigavuosina tehtyjä tempauksia, mutta toteaa, ettei niillä ollut juurikaan tekemistä jalkapallon kanssa. ”Ne olivat ihan hyviä tempauksia ja toivat näkyvyyttä, mutta ne olisi voinut tehdä vaikka pesäpallossa.”

Jossain toisessa seurassa saatettaisiin sanoa, että nyt mennään talous edellä. JJK:sta on kuitenkin puhuttu ja kirjoitettu ”talous edellä” jo reilun vuoden ajan. Jalkapallo edellä kuulostaa paremmalta, ja kertoo mihin seurassa halutaan keskittyä. Varsinkin pelaajat ovat jo kyllästyneet talousjuttuihin.

”Kaikki jalkapallojutut, jotka olen viimeisen vuoden aikana lukenut, ovat käsitelleet taloutta. Eikö teidän kannattaisi kirjoittaa välillä vaikka pelaajista”, Janne Korhonen tuhahtaa, kun toimitusjohtaja ja toimittaja käyvät läpi JJK:n tuoretta tilinpäätöstä.

Pelaajien turhautuminen on ymmärrettävää. Ei kukaan pelaa jalkapalloa voidakseen kommentoida jatkuvasti seuran taloutta. Toimistolla tiedetään kuitenkin, että tappiollisten vuosien ja yli varojen elämisen jälkeen tarvitaan avoimuutta. ”Into on rahastettu europelien myötä. Nyt ainut asia, millä voi myydä, on rehellisyys”, Punna toteaa.

Hän lisää seuran tilanteen olevan paljon parempi kuin vuosi sitten: ”Päälle kaatuvia velkoja ei ole. Sisäpiirille on saatavia, mutta ne ovat kiireettömiä ja korottomia. Olemme puhtaalla pöydällä. Voimme käyttää sen rahan mikä meille tulee.”

Seura on aloittanut lähes puhtaalta pöydältä myös kentällä. ”Meiltä lähti kymmenkunta kokenutta Veikkausliiga-pelaajaa pois. Tilalle saatiin nuoria ja alasarjassa pelanneita pelaajia. Se ei ole pelkästään huono asia. Se on hyödyksi jyväskyläläiselle jalkapallolle”, Pasoja sanoo.

Punnakin korostaa joukkueen paikallisuutta. Hän kertoo, että seuran 22 sopimuspelaajasta 20 on omia kasvatteja. ”Meidän pitää kaivaa kaikki keskisuomalaiset kyvyt esiin”, hän sanoo.

”Haluaisimme nähdä putoamisen mahdollisuutena”, Punna toteaa. ”Ykkönen on meille parempi paikka toteuttaa uutta urheilupuolen strategiaa. Meillä on vahva junioripuoli. Olisi hullua olla rakentamatta sieltä toimivaa pelaajapolkua edustusjoukkueeseen.”

Erityisen hullua se olisi taloudellisesti. Kun joukkueen saalistamat pisteet suhteutetaan pelaajabudjettiin, JJK:n kahden edellisen kauden joukkueet nousevat ikävästi omaan kastiinsa. Jyväskyläläiset maksoivat kahdella viimeisellä liigakaudella pisteistään enemmän kuin yksikään toinen liigajoukkue 2010-luvulla.

Seuran oli pakko tehdä jotain. Ja kun talous pakottaa johonkin, siitä on hyvä tehdä strategia. Ensimmäinen syy on, että se näyttää ulospäin paremmalta. Toinen, tärkeämpi syy on, että se tekee päätöksestä pitävämmän. Kolmas ja kaikkein painavin syy on, että JJK:n uudessa linjauksessa on ihan oikeasti järkeä.

”Meillä oli kaksi vaihtoehtoa”, valmentaja Pasoja sanoo, ”oikeastaan koko suomalaisella jalkapalloilulla on samat vaihtoehdot: Joko alamme kehittää omia paikallisia pelaajia tai sitten avaamme ilmasillan Afrikkaan. Luulen, että yleisö pitää enemmän ensimmäisestä vaihtoehdosta.”

”Tänne raahattaisiin pelaajia, joilla ei ole seuraan tai paikkakuntaan mitään siteitä. Heille pitäisi maksaa lentoliput ja majoitus, siitä koituisi kuluja ja se veisi paljon aikaa ja vaivaa. Eikä se välttämättä johtaisi mihinkään”, Punna luettelee vieressä ulkomaalaisten palkkasotureiden sudenkuoppia.

Niinpä JJK on päättänyt lähteä kehittämään jyväskyläläisiä pelaajia. ”Rakennamme rauhallisesti ja toivomme ja uskomme, että se kantaa hedelmää 2–3 vuoden päästä. Se on nyt ainut mahdollisuus”, Pasoja toteaa.

Paikallisissa nuorissa pelaajissa on sekin hyvä puoli, ettei heille tarvitse maksaa paljon. ”Meillä ei ole varaa 25 normaalipalkkaiseen työntekijään (pelaajaan). Nyt heitä on enemmänkin viisi. Ykkönen antaa siihen mahdollisuuden”, Punna sanoo. ”Nuoria, seuraikoneita ja pari hankintaa – se on terve yhtälö.”

Hän puhuu siitä, että pelaaja sijoittaa ensimmäisiä pelivuosiaan seuraan, jotta hän voi joskus käsiksi isompiin tienesteihin. ”Pelaajan pitää olla alussa valmis satsaamaan muutama vuosi ilmaiseksi päästäkseen ammattilaiseksi.”

Seura puolestaan satsaa pelaajiinsa muutaman ammattivalmentajan. Pelaajistossa palkat maksetaan Janne Korhosen ja Mikko Mannisen kaltaisille kokeneille omille kasvateille, jotka toimivat pelaamisen ohella valmentajina. Korhonen valmentaa maalivahteja ja Manninen A-junioreita. ”Ne pelaajat jotka ovat täällä kasvaneet, ovat auttamassa muita eteenpäin. Heille voidaan tarjota seurasta myös jotain pelaajauran jälkeen”, Punna linjaa.

Tähän suunnitelmaan JJK:ssa on nyt sitouduttu. ”Strategia muuttuu vain, jos saamme sponsoreiltamme nollan perään siitä, että peluutamme kokeneita ja/tai ulkomaalaisia pelaajia”, Punna sanoo ja tietää, että näin ei käy. ”Ei yrityspäättäjä ole valmis laittamaan yhtään enempää, vaikka tänne tuotaisiin ulkomaalaisia.”

Uusissa nuorissa on sekin hyvä puoli, että he eivät kanna tuskallisen putoamiskauden traumaa mukanaan. ”Kopissa on nyt tuore meininki. Nuoret pelaajat auttavat siinä paljon”, Janne Korhonen sanoo.

Lähihistoria ei lupaa putoajalle hyvää. Kaudesta 2004 lähtien Veikkausliigasta on pudonnut Ykköseen 11 joukkuetta. Niistä vain neljä on tullut tähän mennessä takaisin – RoPS tosin peräti kolmesti. JJK:sta tai todennäköisemmin Hakasta voi tulla tämän kauden jälkeen viides liigapalaaja, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että melkein jokaista paluunousijaa kohden on myös seura, jolle on käynyt huonommin. Yksi 11 joukkueesta on mennyt konkurssiin ja lakannut olemasta (FC Jokerit), pari muuta on pudonnut Kakkoseen. Useille seuroille on jäänyt Ykkösen visiitistään taloudellista taakkaa vuosikausiksi.

Talous näytteleekin ratkaisevaa osaa putoajien kohtaloissa. Taloutta ei pääse pakoon sarjaporrasta alemmas tai ylemmäs. Se seuraa aina mukana. Koska sitä ei voi ylittää, eikä alittaa, eikä edes kiertää, se täytyy lopulta hoitaa kuntoon. Juuri sitä JJK:ssa ollaan nyt tekemässä.

Monesti Ykköseen pudonnutta joukkuetta seuraa liigan taloudellinen varjo ainakin vuoden ajan, koska osa pitkistä pelaajasopimuksista on neuvoteltu liigatasolle. JJK:lla ei Punnan mukaan ole tätä ongelmaa.

”Pystyimme perkaamaan tämän aika hyvin. Kaikkien kanssa on tehty uudet sopimukset. Joukkueen henkilöstökulut ovat pudonneet miljoonasta puoleen miljoonaan”, hän sanoo ja ottaa esimerkin.

”Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana henkilöstökulut ovat pudonneet 100 000 eurolla ja myynti on noussut vuodentakaisesta.” Sitten hän kaivaa esiin viralliset paperit sanojensa tueksi. Niistä selviää, että myynti on yli 60 000 euroa edellistä vuotta edellä.

Luvut tarkoittavat sitä, että JJK oli maaliskuussa mummon miljoonan verran edellä edellistä vuotta. ”Toivon ja uskon, että tahti jatkuu”, Punna sanoo. Hänen tavoitteensa on selvä: saada aikaan JJK:n historian ensimmäinen plusmerkkinen tulos. ”Edes +1,00 euroa. Se olisi merkki siitä, että kelkka on kääntynyt.”

Seuran urakkaa helpottaa huomattavasti se, että JJK:lla on edelleen maakunnallinen monopoli huippujalkapallossa. ”Olemme ainut vakavasti otettava jalkapallotapahtumajärjestäjä Keski-Suomessa. Haluaisimme, ettei se ole sidottua siihen, onko sarjataso Ykkönen vai liiga”, Punna sanoo.

Voi olla, ettei olekaan. Kun Joni Vesalainen sanoi, että Myllykosken ja Pietarsaaren bunkkerit on nähty, hän oli väärässä. Menestysrajat ovat maantieteellisiä. Keski-Suomessa raja ei mene lähelläkään mitalimenestystä. Se ei mene välttämättä edes liigapaikassa.

Jos yleisö ja yritykset ovat valmiita ottamaan jalkapallo edellä menevän Ykkösen JJK:n omakseen edes suurin piirtein samalla tavalla, kun he ottivat liigassa kirmanneen kettulauman syleilyynsä, seuralla on käsissään uusi mahdollisuus.

Punna lupaa, että Harjulla rakennetaan tällä kertaa kestävämmälle pohjalle. ”Emme voi edetä niin, että meillä on viiden kuukauden tavoite. Ei jokin yksittäinen sijoitus voi olla ainut tavoite. Taustalla pitää olla jotain kestävämpää. Jos ei ole, niin ketä varten tätä tehdään?”

Moni asia on Harjulla, jos ei vielä hyvin, niin ainakin paljon paremmin kuin vuosi sitten. ”Nyt on paljon valoisammat mielet ja mukavampi ilmapiiri. Talousmörköä ei enää ole”, valmentaja Pasoja sanoo.

JJK:n suunnanmuutos on alkanut toimia jo kentän ulkopuolella. Lähivuodet näyttävät, toimiiko se kentälläkin.

 

Jalkapallolehti pyörii joukkorahoituksella. Muutu lukijasta tukijaksi täällä: http://mesenaatti.me/jalkapallolehti-2/