FC Jazz tarjosi 21 vuotta sitten yhden suomifutiksen huumaavimmista huipennuksista. Mestaruuksien jälkeen alkoi seuran syväsukellus. Vuosikymmenen takainen konkurssi oli pohjakosketus. Nyt porilaiset mielivät takaisin liigaan.
”Tuntui kaikki aivan mahdottomalta ja toivottomalta – ikäänkuin orpolapsi tai liian aikaisin maahamme tullut muuttolintu, jonka tehtävänä on taistella elämästä ja kuolemasta – niin meidänkin oli pyrittävä pitkin ahdinkoista ja orjantappuraista polkua, kohti tuntematonta päämäärää.”
– Reino Elo PPT:n perustamispäivistä-
Mihail Birjukov, jylhä maalillaan. Isä ajan kivestä hioma. Neuvostoliiton mestaruuden vuonna 1984 Zenitin maalilla voittanut veteraani vartioi MyPan veräjää toista vuotta – menestyksekkäästi. Myllykoskelaisten puolustus on ollut hänen komennuksessaan lähes mahdoton ohitettava. Birjukoviin joukkue katsookin nyt, ratkaisun hetkellä. Janne Mäkelä ehkä liiankin intensiivisesti. Hän heittää pallon sivurajalta löysästi kohti maalivahtia näkemättä vierestään vauhtiin välähtävää Luiz Antoniota.
Jalkapallon muuttumattomat lait määräävät, että pelin kauneimmat hetket seuraavat kaikkein karuimpien vanavedessä. Schumacher kolkkaa Battistonin koomaan juuri ennen jatkoaikojen Citizen Kanea, Bergkampin nuorallakävelijän nostoa edeltää Ortegan ja Van der Sarin lapsekas leikkituokio ja Maradonan maali syntyy neljä minuuttia Maradonan maalin jälkeen. Analyyttinen katsoja ajattelee yhteensattuman olevan merkitykseltään triviaali tai syyn sille olevan psykologinen; shokki saa herkemmän keskittymisen herpaantumaan ja antaa tilaa kenttien teräksisille titaaneille. Toiveikkaammat näkevät Jalkapallon Jumalat pitämässä yllä pelin Suurta Balanssia, valon ja varjon vuorottelua. Kaunis maali on kaupunkiin pölypilvestä ratsastava valkohattu, joka puhdistaa saluunan viiksimiehistä ja palauttaa toivonkipinän asukkaiden sydämiin. Synapsimme sähköistyvät ja aivokemiallinen hyökyaalto kultaa minuuteissa muistot vääryyksistä ja kaltoinkohteluista.
Birjukov kumartuu poimimaan pomppivan pelivälineen käsiinsä, mutta Bagheeran tavoin harppova brasilialainen ehtii ensin. Luiz Antonio koskee ulkosyrjällään pallon ohi eteenpäin nojautuneen maalivahdin ja syöksyy saattamaan sen maaliin. 3–2 Jazzille, MyPan nousu kahden maalin tappioasemasta on yhtä tyhjän kanssa. Ikuisen tuulen stadionin liitokset natisevat. Jostakin ilmestyy Brasilian lippu, mutta järjestystä ja edistystä saadaan odottaa Luiz Antonion jatkaessa villiä tuuletustaan. Mikään ei vie mestaruutta enää Jazzilta.
Veikkausliigakauden 1993 lopetus on varmasti hienoimpia kliimakseja suomalaisen jalkapallon historiassa. 11 193 ihmistä seisoi varpaillaan, kiipeili rakenteissa ja roikkui kaiteissa nähdäkseen sarjan kahden parhaan joukkueen viimeisen välienselvittelyn kultamitaleiden kohtalosta. Pisteen jäljessä otteluun lähtenyt MyPa tarvitsi voiton viedäkseen pystin ensimmäistä kertaa Myllykoskelle. Harri Kampmanin valmentama ryhmä oli lähes virheettömällä kotisaldollaan noussut kamppailuun mestaruudesta, vaikka Jari Litmanen oli siirtynyt jo edellisvuoden aikana Ajaxiin ja Sami Hyypiä kulutti vaihtopenkkiä pudottuaan avauskokoonpanosta alkukaudesta loukkaantumisen vuoksi. Esa Pekonen, Mika Viljanen ja Janne Mäkelä muodostivat puolustuksen keskustassa suon, johon oli uponnut lähes jokainen yrittäjä. Vaan ei Jazz.
Muutamaa minuuttia maalinsa jälkeen Luiz Antonion ryövää pallon keskialueella Anders Rothilta ja vippaa sen korkealle ilmaan, yli vastaan juoksevan Viljasen. Numerolla 16 tai 416 – riippuen siitä ovatko särkylääkemainokset pelinumeroina mielestäsi hauska juttu vai pyhäinhäväistys – pelaavan Piracaian haltuunotto epäonnistuu. Pallo ei lähde matkaan rinnalla ja pomppaa brasilialaisen olan taakse. Piracaia vilkaisee hädissään taakseen, mutta MyPan ylös nostettu pakka ei ole ehtinyt vielä paikoilleen. Hän katsoo palloon, lukee sen lentoradan. Hän katsoo maaliin ja aistii hetken. Peli pysähtyy pallon viipyillessä ilmassa, kuin esirippu olisi vedetty kiinni ja näyttelijät hakisivat paikkaansa seuraavassa kohtauksessa. Pallo pomppaa ja Piracaia heilauttaa jalkaansa. Osuma on puhdas – laukaus kaartaa ylänurkkaan Birjukovin tavoittamattomiin. Piracaia revitään maahan ja koko joukkue ryntää tuulettamaan mestaruuden lopullista niittiä. Vaaka keikahtaa ja Balanssi palaa.
FC Jazz laskee täyttävänsä tänä vuonna 80. Vuonna 1934 perustettu Porin Pallo-Toverit (PPT) nousi sensaatiomaisesti kolmessa kaudessa kolmannesta divisioonasta Mestaruussarjaan vuosina 1981–1983 ja pelasi ensimmäisen kautensa pääsarjatasolla vuonna 1984. Rosenlewin Urhelijat -38 ja Porin Ässät olivat aiemmin porilaisista seuroista käyneet haistelemassa ylimmän sarjatason tunnelmaa, mutta PPT:stä tuli ensimmäinen sarjassa pidempään viihtynyt joukkue. Muutoksen tuulten puhaltaessa Neuvostoliiton nurin vuonna 1991 päätettiin myös Porissa työväenaatteen nähneen parhaat päivänsä ja seuran nimeksi vaihdettiin seksikkäämmältä kalskahtanut FC Jazz. Ehkä siinä oli jotain osuvaakin. Pienen kaupungin omalaatuinen rytmi, savuisen betoniviidakon synkeä syleily, pelissä jazz-ajan palava intohimo ja epätoivon vimma. Väritehtaan mainokselta näyttävä logo (joka tosin on juhlavuodeksi vaihdettu uuteen ”retrologoon”) paljastaa, ettei muutokselle montaa mietettä siunattu. Kaupungissa vain satuttiin järjestämään suosittu musiikkifestivaali. Osuvaa nimessä on lopulta lähinnä sen lyhytnäköisyys.
”Se oli hienoa aikaa. Käytiin velipojan kanssa peleissä ja sitten tultiin kotiin pelaamaan ne itse uudestaan. Rodi (Rodrigo), Pira ja Luiz. Vuorotellen oltiin joku niistä”, naureskelee FC Jazzin nykyinen kapteeni Ilkka Santahuhta. Mestarijoukkue muistetaan oikeutetusti brasilialaisistaan (Dionisio on se neljäs, porilaisen jalkapallon Donatello), mutta sen runko oli leimallisen porilainen. Risto Koskikangas, Lasse Karjalainen, Rami Nieminen, Pasi Sulonen, Vesa Rantanen ja Jarmo Alatensiö muodostivat kokeneen rungon, jonka päälle ryhmä rakentui. Sarjajyrä on rumasti sanottu, mutta nämä miehet ovatkin sarjajyrien aatelia, haarniskoja, jotka suojaavat joukkueensa haavoittuvaisia kohtia. He olivat myös miehiä, jotka edustivat edelleen ensiseuraansa. Jokin piti heidät Porissa tai ainakin toi heidät sinne takaisin. Kruununjalokivi löytyi kuitenkin kärjestä. Huippulupaava Antti Sumiala oli viety maailmalle jo 15-vuotiaana, mutta palasi kasvattajaseuraansa kauden ajaksi suorittaakseen asevelvollisuuden.
Sumialassa tiivistyy monin tavoin porilainen jalkapallo. Intohimoinen, taitava ja traaginen. Heiluri singahtaa puolelta toiselle, euforiasta katastrofiin, hieman rajummin kuin muualla. 19-vuotiaana Sumiala oli liian hyvä Veikkausliigaan. Vahvalle ja nopealle kärjelle ei Suomesta löytynyt pysäyttäjää. 20 osumaa toivat maalikuninkuuden ja toimivat lähtölaukauksena hienolle uralle. Sumialan pommittaessa maaleja ympäri Eurooppaa ajautui Jazz vaikeuksiin. Seuran johtoporras jäi kiinni maksettuaan pelaajapalkkioita pimitetyillä lipputuloilla 90-luvun hulluina vuosina. Kaudella 2001 Sumiala palasi Poriin pelastamaan putoamiskurimukseen joutuneen Jazzin kahdeksalla maalilla 14 ottelussa. Pitkään seura ei kuitenkaan kuivilla pysynyt, vaan kauden 2004 päätteeksi IFK Mariehamn upotti Jazzin pääsarjasta ja konkurssi seurasi muutamaa kuukautta myöhemmin. Sumiala näki porilaisen jalkapallon tarvitsevan lippulaivan ja palasi jälleen, tällä kertaa Porin Palloilijoiden pelaajana ja omistajana. Suuren vision ja valtavien satsausten saattelemana joukkue kapusi kohti pääsarjaa, mutta yskähdykset tärkeillä hetkillä jarruttivat nousua ratkaisevasti ja ahtaalle ajettu seura sokaistui vauhdista. Sarjapaikan tavoittelu tuntui muuttuvan Sumialalle henkilökohtaiseksi, lähes pakkomielteiseksi kujanjuoksuksi. Seura ajautui täydellisen katastrofikauden jälkeen konkurssiin ja Sumiala päätyi epäillyksi rahanpesusta PoPan otettua vastaan sponsorirahaa RoPSin sopupeliskandaalissa naruja vedelleen Wilson Raj Perumalin Exclusive Sports Pte -yritykseltä. Unelma porilaisesta pääsarjaseurasta päättyi neljän kuukauden ehdolliseen tuomioon.
”Olin silloin valmennuspäällikkönä 2005, kun velkojia oli kaikkialla ja Jazz meni konkurssiin. Varmaan joissakin piireissä toivottiin, että seura kuolee ja kuoppautuu kokonaan. Onneksi saatiin junioritoiminta pelastettua”, muistelee tällä kaudella FC Jazzin päävalmentajana toimiva Jouni Joensuu. ”Askel kerrallaan kapusimme Kakkoseen, jossa vietimme muutaman vuoden. Viime kaudella asetimme sitten selkeäksi tavoitteeksi nousta Ykköseen ja onnistuimme. Tiesimme kyllä, että edessä ovat uudenlaiset ongelmat. Tähän pisteeseen materiaali on riittänyt omasta takaa, mutta nyt pelaajat alkavat tulla kypsään ikään ja poistumaan, ja meidän pitäisi pystyä vakiinnuttamaan sarjapaikka.”
80-vuotisjuhlan kunniaksi Jazzin runko on jälleen porilainen. Maalivahti Lauri Pirhonen sekä keskikenttämiehet Toni Junnila ja Ilkka Santahuhta ovat pukeneet Jazzin paidan päälleen jo sen pelatessa vielä Veikkausliigaa. Vielä viime kaudella joukkuetta valmensi Jazzissa vuonna 2000 aloittanut Matti Santahuhta, tänä vuonna vetovastuun ottava Joensuu edusti pelaajaurallaan PoPaa sekä Porin Ässiä. Hyökkäyspäässä Jazz luottaa vieraisiin voimiin. Pallo-Iiroista hankittu nigerialaislaituri Stanley Ukwuoma sekä viime vuonna debyyttikautensa Jazzissa pelannut kroatialainen Pëllumb Jusufi rakentavat paikkoja kärjiksi hankituille ranskalaiselle Prince Lapnetille ja kyproslaiselle Alekos Alekoulle. ”Meillä on sopiva sekoitus kurinalaisuutta puolustuksessa, ja taitoa ja improvisoimista hyökkäyksessä. Ehkä voi ajatella, että haluamme tuoda takaisin perinteisen porilaisen jalkapallon. Sarjataulukko sitten tietenkin kertoo miten hyvin se toimii”, hihkaisee Joensuu.
Vertaus yhteen kaikkien aikojen suomalaisista joukkueista on tietysti mahtipontinen, muttei aivan älyvapaa. Kuten 20 vuotta sitten, Jazz on lisännyt joukkueeseen osaamista, jota sillä ei omasta takaa ole. Loistava Junnila pyörittää peliä ja luo tilaa monipuoliselle hyökkäyskalustolle. Häntä tukee hontelo brasilialainen Diego Martins, joka tasapainottaa Junnilan säntäilyä verkkaisella, mutta oikea-aikaisella liikkeellään ja jakaa älykkäitä syöttöjä pitkillä koivillaan. Näppärä Jusufi ja suoraviivainen Ukwuoma täydentävät toistensa ominaisuuksia hyvin ja pakottavat vastustajan varuilleen. Tärkein lenkki joukkueessa on kuitenkin maalintekijäksi hankittu, Kyproksen maajoukkueessakin esiintynyt Alekou. Vahva ja taitava kyproslainen putoaa ajoittain varsin alas tai leveälle hakemaan palloa jalkaansa, ja tykkää pujotella ohi vastustajan puolustajista toivottomankin näköisissä tilanteissa. Riskinä on, ettei sotasuunnitelma ole tarpeeksi selkeä ja luova juonikkuus kääntyykin hyökkääjien yrityksiksi puskea soolona läpi puolustusten.
”Alekou on huippuammattilainen, mutta paljon on kiinni hänen omasta motivaatiostaan. Kenenkään pääkopan sisälle ei pysty menemään. Jos hän on erittäin motivoitunut antamaan ammattilaisuralleen uuden sykäyksen, on kyseessä todella kova peluri”, toppuuttelee Joensuu. Kaudesta tullee nousijalle rankka, henkisesti ja fyysisesti. Hiekanjyvien hidasta, tasaista kasaamista vaa’an molemmille puolille. Upeita voittoja saattavat seurata murskatappiot. Tärkeintä häntäpäässä taistelevalle ryhmälle on keskittymisen säilyminen, sillä sarjapaikan uusimiseen tarvittava pisteputki saattaa alkaa vasta tilanteen jo näytettyä täysin toivottomalta.
Jazz kaataa MyPan lopulta 6–3 ja juhlii mestaruutta keskellä kentälle ryntäävien kannattajien rypästä. Porilaisen jalkapallon tulevaisuus näyttää pelkältä auringonpaisteelta. Suuri Balanssi kuitenkin saavutetaan myös toisin päin. Ihanasti aistit turruttava endorfiinipurkaus saa kaikkeuden näyttämään kauniimmalta kuin se onkaan, eikä paluu maan kamaralle ole koskaan kovin kaukana.
”Oli todella vahvat suomalaiset puolustuspään pelaajat ja virtuoosimaiset hyökkääjät, se oli aika kivan näköistä jalkapalloa. Se näytti niin helpolta: tuotiin vain nuoria brasilialaisia, jotka sattuivat olemaan aivan ilmiömäisiä, ja tuudittauduttiin ajattelemaan, että voidaan tehdä sama muutaman vuoden välein. Suomifutiksessa on aika vaikeaa löytää sellaisia helmiä”, summaa Joensuu.
Askel kerrallaan eteneminen on hyvä filosofia, mutta jokaisen suuremman harppauksen kohdalla arviointikyky on hetken alttiina vaikutteille. Hiekanjyvien tasainen kasaaminen vaa’an molemmille puolille vaihtuu vapaalla kädellä säkistä kaatamiseen. Ei ole mitään vaikeampaa kuin kauaskatseisuus palavasti rakastuneena.
Jalkapallolehti pyörii joukkorahoituksella. Muutu lukijasta tukijaksi täällä: http://mesenaatti.me/jalkapallolehti-2/