Kaksi vuotta sitten Mika Ojala oli Veikkausliigan ylivoimainen tehotykki. Hänen lähtönsä jälkeen Inter romahti. Täksi kaudeksi Ojala palasi Interiin. Hänen ja joukkueen piti nousta takaisin omalle tasolleen. Niin ei käynytkään. Miksi?

Avaan tiedoston. Se on ollut koskemattomana lähes puoli vuotta. Otsikko näyttää edelleen komealta: Ojalan jättämä aukko.

Selaan jutun alkua: Kauden 2012 jälkeen Interin valmentajalla Job Dragtsmalla oli ongelma. Keskikenttäpelaaja Mika Ojala oli lähtenyt  Häckeniin, ja hänelle pitäisi löytää korvaaja.

Dragtsma oli aiemmilla kausilla onnistunut korvaustilanteissa mainiosti. Maalivahti Magnus Bahne oli ottanut onnistuneesti Patrick Bantamoin paikan. Hyökkääjä Irakli Sirbiladze oli päättyneellä kaudella korvannut Timo Furuholmin mainiosti.

Ojalan korvaaminen olisi kuitenkin eri juttu. Hänet oli valittu liigan parhaaksi pelaajaksi. Hän oli voittanut tehotilaston ylivoimaisesti.

Jotkut jutut suorastaan kirjoittavat itse itsensä. Ojala-juttu oli juuri sellainen. Oli draamankaari: seurasta lähtenyt huippupelaaja, lähtöä seurannut heikko kausi sekä pelaajalla että seuralla ja nyt suosikkipojan paluu seuraan.

Oli tilastojen tarjoamaa tartuntapintaa:

On pelaajia, jotka voi korvata ja sitten on käytännössä korvaamattomia pelaajia, jotka voi paikata vain koko joukkueen panoksella ja suurilla pelillisillä muutoksilla. Ojala kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan. Kun hän lähti, Interin täytyi laittaa koko hyökkäyspelinsä remonttiin. Remontti epäonnistui.

Jalkapallossa korvaamattomat pelaajat ovat harvassa, mutta Interille Ojala oli korvaamaton. Hänen kanssaan Inter teki kausilla 2011–12 yhteensä 127 maalia liigassa. Ojala oli mukana niistä 65:ssä. Jos joku luuli, että tehotilastot ylikorostivat Ojalan merkitystä, viime kausi osoitti hänen olevan väärässä.

Inter teki vain 31 maalia – puolet edellisten kausien keskiarvoista. Ojala oli ollut joukkueelle täsmälleen niin arvokas kuin tilastot antoivat ymmärtää.

On juttuja, jotka käytännössä kirjoittavat itsensä. Juuri niiden juttujen kanssa täytyy olla tarkkana.

Eletään toukokuun puoliväliä. Istun Veritas-stadionin ravintolassa. Toisella puolen pöytää istuu Interin hollantilaisvalmentaja Job Dragtsma aamukahvinsa kanssa.

Dragtsma kertoo mukinsa takaa, miksi liigan ylivoimaisesti tehokkain pelaaja ei tehnyt Ruotsissa maaliakaan. Valmentajana hän on pyrkinyt vuosien ajan saamaan Ojalaa pelaamaan vahvuuksillaan ja piilottamaan heikkoudet. Ja voidakseen piilottaa jotain, täytyy ensin tietää mitä se on ja missä se sijaitsee.

”Mika ei ole räjähtävä. Jos hän olisi edes vähän räjähtävällä tavalla nopeampi, kuten laitahyökkääjät usein ovat, hän ei pelaisi täällä enää”, Dragtsma aloittaa. ”Eikä hän ole 1 vs 1 -pelaaja. Hän on kombinaatiopelaaja. Jos joukkue taas ei pelaa lyhytsyöttöpeliä, Mika on surkea.”

Dragtsman mukaan Häckenissä oli käynyt juuri näin. Häcken hyökkäsi paljon vastaiskuilla, pelasi pitkää palloa ja juoksi paljon. Se taas ei ollut sitä jalkapalloa, jossa Ojala on parhaimmillaan. ”Niissä muutamassa pelissä, jotka Mikalta näin, hän yritti muuttaa vähän joukkueen pelaamista. Se on luonnollista. Hän pyrki pelaamaan omilla vahvuuksillaan. Se ei kuitenkaan toiminut.”

Interissä homman pitäisi sen sijaan toimia, koska joukkue haluaa Dragtsman sanoin ”pelata sellaista jalkapalloa joka sopii Ojalalle”.

”Joukkue ja sen pelitapa ovat tärkeimmät. Pelaajien täytyy sopia niihin”, Dragtsma sanoo ja alkaa hahmottaa ravintolan pöydälle omaa joukkuefilosofiaansa: vahva maalivahti, yksi tai kaksi hyvää toppari… Sitten hollantilaisen sormet pysähtyvät. Hän alkaa naputtaa pöytää. ”Keskikentän keskustassa täytyy olla todella hyvä pelaajan. Sitä meillä ei ollut viime vuonna.”

Ojala ei ollut ainut, jonka lähtö jätti Interiin aukon. Joukkue ei pystynyt paikkaamaan keskikentän pohjalla vaikuttaneen Joni Kaukon siirtoa. ”Jos keskikenttä ei ole hyvin organisoitu, pelaamisesta tulee sotkuista”, Dragtsma sanoo.

Ja Interin edellinen kausi oli sotkuinen. Kuvaavaa on, että Dragtsman lempisana tuosta kaudesta puhuttaessa on paska. ”Kaikki topparit olivat loukkaantuneita. Se oli paska juttu. Valmistautumisemme oli paskaa, joten pelasimme paskasti myös kaudella. Välillä pelasimme kelvollisen pelin, mutta vain joskus. Se oli paska vuosi kaikin tavoin.”

Dragtsma ei ole tunnekuohun vallassa. Hän sanoo asiansa kylmänlakonisesti. Samalla tavalla kuin hän totesi Veikkausliigan media-avauksessa: ”Last season was shit.”

Tästä kaudesta Dragtsma odottaa paljon parempaa. Hän uskoo löytäneensä Kaukolle korvaajan Vincent Onovosta. ”Hän on todella hyvä pelaaja. Todella hyvä. Ja vuoden parin päästä hän on vielä parempi.”

Kausi on lähtenyt edellistä paremmin käyntiin. Inter voitti kaksi ensimmäistä otteluaan. Ojala teki heti ensimmäisessä pelissään maalin. Juttu vaikutti hyvältä idealta. Sen jälkeen Inter kärsi pari tappiota ja on haastatteluhetkellä ajautunut tasapeliputkeen.

”Tällä hetkellä pelimme on paljon parempaa kuin vuosi sitten. Sen takia en ole yhtä pettynyt, vaikka voittoja ei ole vieläkään tullut odotetusti”, Dragtsma vakuuttelee juttuokiomme päätteeksi.

Illalla Inter ja VPS pelaavat maalittoman tasapelin.

Kun tulen keväiseltä Turun-reissulta kotiin, litteroin haastattelun ja seulon sieltä parhaat ja olennaisimmat kommentit. Ne eivät kuitenkaan koskaan päädy Ojala-tiedostoon.

Tiedosto on kyllä auki. Katson valmiiksi kirjoittamiani viimeisiä lauseita:

Inter tarvitsee Ojalaa ja Ojala tarvitsee Interiä noustakseen entiselle tasolleen. Jos hän siinä onnistuu, Inter on kauden jälkeen jälleen tutun ongelman edessä.

Kuinka korvata Mika Ojala?

Päätän lykätä juttua. Seuraavalla viikolla tulee taas tasuri ja lisää lykkäystä. Tosin syvällä sisimmässäni tiedän, ettei enää ole kyse siitä, että etsisin artikkelille sopivaa julkaisuajankohtaa.

Seuraavassa ottelussa Inter häviää HJK:lle. Se ei ole voittanut ainuttakaan kahdeksasta viimeisimmästä ottelustaan. Turkulaiset kyntävät sarjataulukon kellarikerroksissa, Ojala on tehnyt liigassa vain kaksi maalia.

Suljen tiedoston. Sitten koneen. Päätän tehdä juttuni jostain muusta aiheesta.

Seuraavina kuukausina Inter ja Ojala taapertavat. Tappioita ja tasapelejä kertyy, voitot ovat harvassa. Mitä pidemmälle kausi etenee, sitä tyytyväisempi olen jutun hautaamisesta.

Urheilusivuilla ja -lehdissä julkaistaan jatkuvasti metsään meneviä artikkeleita. Tämä ei johdu pelkästään kiireestä, vaan enemmänkin siitä, että ihmisellä on tarve selittää maailma ja pakottaa yksinkertaistaen asiat syy–seuraus-suhteisiin. Kun näin on tehty, me luomme mielessämme tapahtumista loogiselta tuntuvan tarinan ja täytämme jäljelle jääneet aukot mielikuvituksellamme.

Toimittajat tekevät tätä toisinaan käytännössä ammatikseen. Sitten todellisuus iskee takaisin. Pelaajia loukkaantuu, ottelutulokset kääntyvät toisenlaisiksi kuin on odotettu, regressio yllättää tai sitten juttu on vain kirjoitettu väärästä kulmasta ja liikaa yksinkertaistaen. Isolla otsikolla, suurella kuvalla ja vähintään kuuden palstan leveydellä julkaistut virhearviot ovat alan ammattietu. Terve on se, jota ei ole tutkittu.

Tämä ei tietenkään ole vain urheilumaailman yksinoikeus. Hamilton Collegessa tehtiin muutama vuosi sitten tutkimus, jossa käytiin läpi 26 asiantuntijakommentaattorin vuosina 2007–08 tekemät taloutta ja politiikka koskevat ennustukset. Tutkimuksessa huomattiin, että valtaosa kommentaattoreista voitaisiin korvata kolikonheitolla. Vain kolmannes (9) asiantuntijoista osui käykö näin vai ei -henkisissä ennustuksissaan useammin oikeaan kuin heidän olisi satunnaisena ummikkona pitänyt.

Kuten Niels Bohr, Ahti Karjalainen ja Bror-Erik Wallenius ovat kukin vuorollaan todenneet: ”Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen.”

Tutkimuksen mukaan erityisen hankalaksi ennustaminen menee, jos kaksi asiaa kytketään toisiinsa: Jos A tapahtuu, tapahtuu myös B. Jos Mika Ojala palaa Interiin, hän nostaa itsensä ja Interin entiselle tasolleen.

Loppukaudesta huomaan ennustuksen menneen jo niin pahasti metsään, että se on mielenkiintoista. Miksi Ojalan paluu ei elvyttänyt Interiä?

Avaan tiedoston. Se on ollut koskemattomana lähes puoli vuotta. Otsikko näyttää edelleen komealta…

Lokakuun lopussa palaan rikospaikalle. Inter pelaa Kupittaalla Pietarsaaren Jaroa vastaan. Meneillään on Veikkausliigan viimeinen kierros. Jarolla on panoksena kuudes sija ja yksi ylimääräinen kotiottelu seuraavalle kaudelle. Inter pelaa lähinnä kunniasta – tai kunnian rippeistä. Päättyy ottelu miten tahansa, turkulaisten liigakausi on ollut suuri pettymys. Joukkue varmisti sarjapaikkansakin vasta kaksi kierrosta ennen kauden loppua.

Kentällä mennään päästä päähän. Avausjakson puolivälissä maalikuninkuutta jahtaava Jonas Emet vie Jaron 0–1-johtoon vastahyökkäyksestä.

”Tällaista Interin peli on ollut oikeastaan koko kauden. Näennäisesti suurta hätää ei ole. Joukkue pystyy hallitsemaan peliä hetkittäin hyvinkin, mutta sitten omissa soi”, vieressäni istuva kollega sanoo.

Kysyn häneltä, miten Interin peli on muuttunut viime kaudesta. ”Jos rumasti sanotaan, niin Onovon verran. Hän on ollut tosi hyvä”, kuuluu vastaus. Viesti on selvä, Onovo on ollut hyvä, Inter on ollut huono. Varsinkaan jälkimmäinen ei ole yksittäinen subjektiivinen arvio vaan yleinen mielipide. Samoin kuin se, että Mika Ojalan kausi on ollut odotuksiin nähden pettymys.

Tosin tänään Ojala ei pelaa. Dragtsma lepuuttaa häntä ja useampaa muutakin avauksen pelaajaa viikon päässä odottavaa Suomen cupin finaalia varten. Keskushyökkääjä Irakli Sirbiladze sentään on kentällä, mutta hän tuntuu olevan jatkuvasti väärässä paikassa. ”Sitä en ymmärrä, miksi Sirbiladzen pitää olla jatkuvasti kulmalipulla”, kollegani toteaa, kun georgialainen säntää jälleen kerran kohti oikeaa laitaa.

Lukuisista paikoista huolimatta Emetin osuma jää ottelun ainoaksi. Pietarsaarelaiset pääsevät juhlimaan kuudetta sijaa. Interin pelaajista yksi lysähtää maahan loppuvihellyksen soitua. Muut ottavat rauhallisemmin. Kausi hävittiin jo ajat sitten.

Lähes päivälleen kuusi vuotta aikaisemmin tunnelma oli aivan toisenlainen. Inter oli varmistanut juuri ensimmäisen mestaruutensa ja juhli sitä villisti rankkasateessa. Pelaajat olivat onnensa kukkuloilla, samoin kannattajat, jotka olivat kiitelleet Dragtsmaa menestyksestä banderollein koko syksyn ajan.

Nyt katsomon viesti on yhtä selvä mutta aivan toisensävyinen. Kannattajat vaativat kuorossa potkuja hollantilaisvalmentajalle.

Joskus vastauksia täytyy hakea kaukaa, toisinaan aina antiikista asti. Herakleitoksen uskotaan sanoneen, ettei kukaan voi astua kahdesti samaan virtaan, sillä sen enempää astuja kuin virtakaan ei ole sama. Tämä pätee myös pelaajiin.

Kun pelaaja lähtee tutusta joukkueesta, hän ei ole enää koskaan entisensä. Hänestä tulee uusi, erilainen versio itsestään. Hän ei voi olla sama, koska joukkue hänen ympärillään on muuttunut. Uudet pelaajat ovat aiempaa huonompia tai parempia, pelityyli on erilainen ja sopii eri tavalla hänelle. Joukkueen ilmapiiri on toisenlainen.

Pelaaja voi olla uudessa ympäristössään aiempaa parempi tai huonompi, mutta harvoin jos koskaan täsmälleen sama kuin hän oli ennen.

Eikä pelaajasta saa samaa edes laittamalla häntä vanhaan joukkueeseensa, sillä kuin joen virta sekään ei ole enää sama. Pelaajat ovat muuttuneet ja vaihtuneet. Valmentaja voi olla vaihtunut, ehkä pelitapakin. Pelaajan rooli saattaa olla erilainen. Joukkueen ilmapiiri on muuttunut. Lisäksi muut joukkueet saattavat pelata joukkuetta vastaan eri tavalla.

Ojala ei voi olla entisensä edes Interissä. Hän ei ole sama pelaaja, joka lähti joukkueesta. Eikä Inter ole sama joukkue josta hän lähti.

Hän myöntää tämän itsekin. Kun tapaamme Jaro-ottelun jälkeisenä päivänä, Ojala sanoo suoraan muuttuneensa kahdessa vuodessa pelaajana paljon. ”Muutos on tapahtumassa – tai osittain on jo tapahtunut. Olen erilainen pelaaja”, hän toteaa.

Kuin muuttumistaan korostaakseen Ojala ei ole edes pelannut samalla nimellä kuin ennen. Hänen paidanselkämyksessään on lukenut tällä kaudella Mó. ”Joku Interistä kirjoitti aikoinaan nimikirjaimeni paperille ja laittoi heittomerkin O:n päälle. Siitä se tarttui mukaan. Kaikki ovat kutsuneet minua sillä nimellä (Mou). Tälle kaudelle lähdimme huoltajan kanssa vitsillä liikkeelle. Sanoin, että laita jos se vain onnistuu ja se onnistui.”

Kyse ei kuitenkaan ole pelkästä taiteilijanimestä. Muutos on paljon kokonaisvaltaisempi. ”Tunnistan nykyään vahvuuteni paremmin ja sen mitä esimerkiksi laiturilta vaaditaan. Vahtuuteni eivät ole nopeudessa ja 1 vastaan 1 -tilanteissa, vaan siinä miten näen kentän ja pystyn rakentamaan muille paikkoja. Ne ominaisuudet tulevat paremmin kymppipaikalla esiin.”

Hän on selvästi käynyt läpi perusteellisen pelillisen itsetutkiskelun ja löytänyt sisältään kymppipaikan pelintekijän. Päättyneellä kaudella hän oli soveltanut oivallustaan käytäntöön.

”Vielä pari vuotta sitten olin enemmän laiturityyppi. Sain pallon laitaan ja pistin sen luukulle. Yritin silloinkin leikata välillä keskelle, mutta tänä vuonna olen yrittänyt olla koko ajan keskellä. Haluan olla koko ajan pallossa. Oikea pakkimme on varmaan sen huomannutkin, että laita on koko ajan auki.”

Muistan yhtäkkiä kollegani Kupittaalla esittämän kysymyksen siitä, miksi Sirbiladze oli jatkuvasti kulmalipulla. Ehkä kentällä, tarkalleen ottaen oikealla laidalla, on tosiaan ollut Ojalan jättämä aukko.

Mutta toisaalta hän on juuri sen tyyppinen pelaaja, jonka pelatessa joukkue joutuu tekemään vähän ylimääräistä työtä. Tehojen tekijä, jolla ei ole juuri puolustusvelvoitetta. ”Periaatteessa minulla on vapaudet tehdä ihan mitä vaan hyökkäyspäässä”, hän kuvailee itse vapaata rooliaan.

Suurilla kentillä vapaiden roolien tehomiehiä ovat esimerkiksi Cristiano Ronaldo ja James Rodriguez. Veikkausliigassa samaa tyyppiä edustavat Ojala, Erfan Zeneli ja Petteri Forsell. Näistä jälkimmäinen voitti tällä kaudella tehopörssin ja keskimmäisellä oli parhaat tehot ottelua kohti. Entä sitten Ojala?

Ojala teki kauden aikana kuusi maalia ja antoi kymmenen maaliin johtavaa syöttöä. Se ei kuulosta suurelta saldolta, jos sitä vertaa hänen aiempiin tehovuosiinsa (2012: 12+18, 2011: 16+19) tai siihen kuinka suuressa osassa Interin maaleista hän oli mukana.

Vaatii hieman raaputtamista, että vanhan Ojalan sai esiin tämän kauden numeroiden alta. Siellä hän kuitenkin on. Kun ottaa huomioon, että Ojala pelasi vain 19 liigaottelussa, tehopisteet nousevat uuteen arvoon. Inter teki noissa peleissä 25 maalia, joista Ojala teki tai syötti 64 prosenttia. Ja jos hänen tehonsa suhteuttaa pelimäärään, hän oli tällä kaudella tehokkaampi kuin yksikään yli kymmenen ottelua pelannut liigapelaaja. Jos Ojala olisi pysynyt terveenä, hän olisi voittanut jälleen tehopörssin.

VEIKKAUSLIIGAN TEHOKKAIMMAT PELAAJAT 2010-LUVULLA: (Väh 15 peliä)
Mika Ojala 2011 1,094 tehopistettä per peli
Mika Ojala 2012 1,071
Teemu Pukki 2011 1,055
Petteri Forsell 2012 0,944
Alexei Eremenko jr 2010 0,9375
Erfan Zeneli 2013 0,903
Timo Furuholm 2011 0,878
Mika Ojala 2014 0,842
Babatunde Wusu 2011 0,842
Tim Väyrynen 2013 0,833

Interiin palaaminen nosti käytännössä Ojalan entiselle tasolleen. Mutta Interiä hän ei saanut nostettua mukanaan.

Joukkueurheilussa vallitsee tähtipelaajakultti. Kannattajat ja toimittajat uskovat usein, että joukkueen jokainen pelillinen ongelma voidaan ratkaista yhdellä nimekkäällä pelaajahankinnalla. Pelilliset ongelmat ovat kuitenkin yleensä monimutkaisempia – tai ainakin ne johtuvat hyvin harvoin tähtipelaajavajeesta.

Niin hämmentävää kuin se onkin, Ojala ei tehokkuudestaan huolimatta nostanut merkittävästi Interin maalimääriä. Inter teki hänen kanssaan keskimäärin 1,32 ja ilman häntä 1,21 maalia per peli. Joukkue kärsi jostain, mutta oikea diagnoosi ei ollut Ojalan puute – eikä edes Ojalan ja kunnon keskikentän keskustan pelaajan puute. Inter sai molemmat ja epäonnistui silti.

Pelaajat eivät ole ainoa osa joukkuetta, joka vaihtuu ja muuttuu. Myös valmentajat muuttuvat. Kun kysyn Ojalalta, onko Job Dragtsma muuttunut valmentajana viime vuosina, kysymys saa hänet hetkeksi epämukavuusalueelle.

”On varmasti…”, Ojala aloittaa. Sitten hän ähkäisee. ”Olisi toivonut, että olisimme saaneet jotain lisää peliimme, jotain uutta. Olemme jääneet kiinni vanhoihin juttuihin, joita tapahtui mestaruuskaudella.”

Mestaruuskaudesta on kulunut kuusi vuotta. Se on jalkapallossa ikuisuus. Aikaa on kulunut ja pelaajia on vaihtunut. Paljon vettä on virrannut Aurajoessa. ”Jobinkin olisi pitänyt reagoida siihen jollain tavalla, kehittää jotain uutta”, Ojala sanoo.

”Harjoitusten puolella on tullut jotain uutta lisää, sitten on myös ne samat vanhat jutut”, hän jatkaa. ”Pelaajana tietysti haluaa, että treeneissä olisi joka päivä uusia juttuja. Jotain erilaista harjoitusta, uutta virikettä… Ettei päädyttäisi tilanteeseen, jossa tietää aina, mitä tehdään joka keskiviikko aamukymmeneltä.”

Se on vaarallinen tilanne, sillä siinä vaiheessa jalkapallo alkaa tuntua työltä. ”Ja sitä tässä duunissa ei saisi missään tapauksessa tapahtua. Koko ajan pitäisi olla mielikuvitusta ja kehittää uusia asioita. Jos pelaaja menee treeneihin ja tietää aina mitä on luvassa, se alkaa näkyä.”

Ensin vaikutukset näkyvät harjoituksissa, sitten ne siirtyvät väistämättä pelikentälle. Ja siihen ei ole varaa. Jalkapallo on juuri sellainen maailma, josta Herakleitos puhui. Kaikki virtaa, mikään ei pysy paikoillaan. Useimpien joukkueiden on Ihmemaan Herttakuningattaren tavoin juostava niin kovaa kuin pystyvät, jotta ne voivat pysyä paikoillaan.

Jos seura löytää oikean, yhteisen suunnan, se voi päästä eteenpäinkin. Mutta sen pitää silti liikkua. Kaikin voimin. Täydellä tarmolla. Muuten se jää jälkeen ja muut ”virtaavat” sen ohi kuin joki.

Kun Job Dragtsma saapui Suomeen kaudeksi 2007, hän oli muutos. Karismaattinen, intohimoinen ja täynnä näyttöhaluja. Vaatimustaso nosti Interin harjoituksissa riman korkeudelle, jollaista Suomessa on nähty vain harvoin. Pelaajat sisäistivät vaatimustason ja pitivät sitä yllä. Syksyllä 2008 Inter oli Suomen mestari.

Seuraavana vuonna Inter voitti Suomen cupin. Dragtsma vilahteli maajoukkueen päävalmentajaspekulaatioissa. 2011 ja 2012 Inter otti hopeaa.

Sen jälkeen Interistä on tullut esimerkki siitä, miten käy, jos virtaan jää seisomaan: Sama valmennusryhmä, samat harjoitteet, jopa samat runkopelaajat. Interillä on ollut tänä vuonna parhaimmillaan kentällä yhtaikaa puolenkymmentä kuuden vuoden takaista mestaripelaajaa. Se on huomattavasti enemmän kuin millään muulla liigaseuralla. Joukkue on odottanut vanhaa tuttua virtausta, mutta sitä ei ole koskaan tullut. Ei ole tullut, koska se on jo mennyt.

Samaan aikaan kun keskustelemme Ojalan kanssa, RoPS voittaa Helsingissä HJK:n ja nousee Interin ohi yhdeksänneksi. Mitalitaisteluun povailtu turkulaisjoukkue on liigassa lopulta kolmanneksi viimeinen.

”Tämä on ollut tosi huono kausi ja kaikin tavoin iso pettymys. Odotukset olivat kaikilla paljon suuremmat”, Ojala sanoo. ”Olisi pitänyt saada itsekin paljon enemmän aikaan.”

Ensimmäiset kaksi ottelua jäivät Interin liigakauden parhaaksi hetkeksi. Niiden jälkeen Inter ei onnistunut voittamaan kahta sarjapeliä peräkkäin. ”Emme saaneet missään vaiheessa voittoputkea tai flow-tilaa päälle, jotta peli olisi lähtenyt rullaamaan. Tämä on ollut sellaista taistelua koko vuoden”, Ojala myöntää.

Taistelu-sana mairittelee ehkä Interiä. Joukkue on näyttänyt taistelevalta lähinnä kolmessa Turun paikallispeleissä, jotka se voitti kaikki. Ja kenties cup-otteluissa. Asetelma kuulostaa samanlaiselta kuin parin edellisen kauden Kuopion Palloseurassa. KuPS eteni kolme kertaa peräkkäin cupissa finaaliin eikä juuri hävinnyt paikallispeleissä JJK:lle. Derbyt ja cup-ottelut olivat sille juhlahetkiä, mahdollisuus pelastaa kausi muutamassa ottelussa. Tavallisissa sarjapeleissä arki vaani aina nurkan takana. Voitettu ottelu lämmitti hetken, mutta heti seuraavana päivänä pelaajia odottivat liian tutut harjoitukset.

Turkulaiset ovat pelanneet jo kahden kauden ajan reippaasti odotetun tasonsa alapuolella. Sellainen ei jää toimittajiltakaan huomaamatta. Urheilulehden Timo Innanen kirjoitti syksyllä Twitterissä, että ”Interin virkamieslauma pitäisi uudistaa ensi kaudeksi rujolla kädellä”. Urheilusanomien Saku-Pekka Sundelinin vastaus oli paljonpuhuva: ”Tunnen monta virkamiestä. Paiskivat kovasti hommia. Ei saa väheksyä virkamiehiä vertaamalla Interiin.”

Joukkueen alisuorittaessa vastuunsa on sekä pelaajilla että valmentajalla. Jalkapallojoukkue tarvitsee vaihtelua pysyäkseen virkeänä. Toisinaan vaihtelu tulee luonnostaan, kun valmentaja ja/tai pelaajisto vaihtuu. Jos näin ei tapahdu, suurin vastuu uudistumisesta kasautuu valmentajalle.

Dragtsma on tilanteessa, johon harva valmentaja uransa aikana ehtii. Hän on ollut Interissä kahdeksan vuotta. Harva valmentaja on yhdessä seurassa niin pitkään. Vielä harvempi on seurassa monta kautta kestävän alisuorittamisen ajan. Ja vielä harvempi on saanut pitkän laman jälkeen seuran kurssin käännettyä.

Interin lama ei ole pelkästään pitkä vaan myös syvä. Turkulaisten tämä kausi oli, jos mahdollista, vielä edellistäkin surkeampi. Ja kun kaksi viimeisintä kautta laittaa yhteen ja vertaa tuloksia kahteen niitä edeltäneeseen vuoteen, kontrasti on raaka. Vuosina 2011–12 Inter voitti 33 liigaottelua ja teki 127 maalia. 2013–14 joukkue teki 73 maalia ja sen voittamien otteluiden määrä puolittui.

Pääsarjoissa nähdään toisinaan yhden kauden kestäviä menestyspiikkejä ja suvantovaiheita, mutta kun verrataan kahden kauden kokonaisuuksia, tilanne on toinen. Veikkausliigan lähihistoriasta ainut vertailukohta löytyy ironisesti samalta ajanjaksolta ja samalta stadionilta: TPS menetti kahden viime kauden aikana paikalliskilpailijansa tavoin 39 sarjapistettä. Voitoissa ja tehdyissä maaleissa mitattuna Interin sulaminen oli kuitenkin TPS:ääkin rajumpi, eikä siihen liittynyt taloudellista tappokuuria.

Inter on tehnyt kahden kauden ajan samoilla resursseilla keskimäärin 20 pistettä aiempaa huonompaa jälkeä. Melkein missä tahansa muualla valmentaja olisi potkittu jo kahdesti ulos. Interissä tilanne on toinen. Jaro-ottelun jälkeen seuran omistaja Stefan Håkans oli vastannut Dragtsman eroa vaatineille kannattajille median välityksellä: ”Seuraa ei voi johtaa fanien huutojen perusteella.”

Lähes sadan tuhannen euron vuosipalkka, aiemmin saavutettu menestys ja erinomaiset suhteet Håkansiin pitänevät huolen siitä, että Dragtsma pysyy seurassa 2016 päättyvän sopimuksensa loppuun saakka.

Interiä pitkään seurannut Turun Sanomien toimittaja Jari Welling kirjoitti lokakuun alussa seuran tilanteen ”leipäännyttävän pelaajistoa”, mutta vetosi samalla positiivisen ajattelun voimaan: ”Inter ja Dragtsma ovat kuin pitkä avioliitto. Kannattaa keskittyä puolisonsa hyviin puoliin, eikä aina vain hakea toisesta niitä epäkohtia. Ehkä sekin liitto saadaan niin vielä kukoistamaan. Ehkäpä jo Suomen cupin finaalissa 1. marraskuuta.”

Interillä on tosiaan vielä yksi mahdollisuus pelastaa kautensa: viikon päässä odottava cup-finaali. Emme kuitenkaan puhu siitä Ojalan kanssa. Osittain siksi, että jutun painopiste on muualla ja finaali pelataan ennen kuin juttu julkaistaan. Ja osittain sen takia, että Interin ongelmat ovat niin syviä, että ne eivät ratkea yhden ottelun voittamisella vaikka peli olisikin cupin loppuottelu.

On vaikea sanoa varmaksi, mitä Interissä tapahtuu pelaajarintamalla ennen ensi kautta, mutta jotain pitäisi tapahtua. Toisinaan sanotaan, että valmentaja saa potkut, koska koko pelaajistoa ei voi vaihtaa kerralla. Interissä tämäkin olisi ainakin sopimustilanteen osalta lähes mahdollista. Haastatteluhetkellä jatkosopimukset on tehty vasta puolelletusinalle pelaajalle. Ojala kuuluu sopimuksettomaan enemmistöön.

”Kaikki on täysin auki. Voin rehellisesti sanoa, etten tiedä yhtään, missä olen ensi kaudella”, hän toteaa tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Käytännössä Ojala on lähtökuopissa. Hän on rikkonaisen kauden jäljiltä vihdoin täydessä pelikunnossa ja täyttää ensi kesänä 27 vuotta. Tämä on hänen viimeisiä mahdollisuuksiaan yrittää vielä suuremmissa ympyröissä.

”Jos paikat pysyvät kunnossa ja mahdollisuus tarjoutuu, haluan ehdottomasti lähteä jonnekin ja löytää oikean tasoisen joukkueen – ja oikeanlaisen roolin. Jotta seura tietäisi tarkkaan, mitä se saa, ja pystyisin käyttämään omia vahvuuksiani.”

En ollut keväällä täysin väärässä. Inter on mitä ilmeisimmin kauden jälkeen jälleen tutun ongelman edessä: kuinka korvata Mika Ojala? Mutta se ei ole seuran ainut, eikä edes suurin ongelma.

Haastattelun jälkeisellä viikolla Inter häviää cupin finaalin HJK:lle. Peliesitys on liigakauteen verrattuna pirteä ja kurinalainen. Lopulta turkulaiset taipuvat kuitenkin maalittoman kaksituntisen jälkeen rankkarikisassa. Kausi on virallisesti pihalla.

Peliesityksessä oli paljon hyvääkin. Pelaajat antoivat kaikkensa, Dragtsma oli muuttanut pelisuunnitelmansa vastustajaan sopivaksi ja peluutti joukkuetta vastaiskutaktiikalla ja viiden alakerralla. Parin tunnin ajan Inter näytti lähes sellaiselta joukkueelta kuin sen pelaajalistan perusteella voisi kuvitella olevan. Silti tuntuu epätodennäköiseltä, että se pystyisi kahden viime vuoden ja kaiken pysähtyneisyyden jälkeen pelaamaan nykyisillä taustoilla ja pelaajistolla pirteästi kokonaisen kauden. Joukkue on ollut liian pitkään seisovassa vedessä.

Ehkä pelaajasopimusten loppuminen antaa Interille, Ojalalle ja Dragtsmalle juuri sen, mitä he kipeimmin tarvitsevat: mahdollisuuden uuteen alkuun puhtaalta pöydältä.

Uoma haarautuu. Osa vedestä jatkaa pakostakin eri suuntaan.

Vielä ei ole myöhäistä yrittää astua uuteen virtaan.