-
Kulman pojan paluu
Kolme vuosikymmentä pääsarjassa riitti Ilkka Mäkelälle. Mestarivalmentaja ei haikaile enää Veikkausliigaan. Nyt hän haluaa maksaa takaisin seuralle ja kaupungille, josta kaikki alkoi. Joku saattoi hieraista silmiään lukiessaan uutisen Ilkka Mäkelän siirtymisestä Mikkelin Palloilijoihin. Pesti Kakkosessa pelaavan seuran päävalmentajana ja toiminnanjohtajana ei ollut äkkiseltään sitä, mitä 30 vuotta suomalaista pääsarjajalkapalloa pelaajana ja valmentajana nähneeltä mieheltä olisi […]
-
Knallipyssyn nappikausi
Haka antoi entiselle juniorilleen Kalle Multaselle mahdollisuuden onnistua ja hän käytti sen täydellisesti. Hattutemppuja toisensa perään tehtaillut Haka-kärki siirsi yli 30 vuotta vanhan Ykkösen maaliennätyksen uudelle kymmenluvulle. Mikä oli huippukauden resepti? Ykkösen tuloksia pitkin kesää tiirailleet eivät voineet välttyä ainakaan yhdeltä nimeltä: Multanen. Se vilkkui tilastoissa Hakan kohdalla kierros toisensa jälkeen. Etunimellä Kalle tunnettu hyökkääjä…
-
Sitkeää karjalanpaistia
Piskuinen Jippo on sinnitellyt Ykkösessä jo yhdeksän kautta, vaikka ohuiden resurssien vuoksi joensuulaisten putoamista on povattu vuosi toisensa jälkeen. Viime syksynä sarjapaikan pelasti vasta protesti. Nyt tilanne on taas tuttu: Jippo on jo köysissä. Vieläkö sinnikäs sakki selviytyy? Kahdeksastoista heinäkuuta 2013, torstai-ilta. Valkeakosken Tehtaan kentän vierasjoukkueen pukukopissa istuu joukko pettyneitä jalkapalloilijoita. Jipolla on takanaan kauden…
-
Yhden seuran kokoinen kaupunki
Suomessa on vain muutama kaupunki, joihin mahtuisi oikeasti enemmän kuin yksi huipulle pyrkivä jalkapalloseura. Kotka on yksi Suomen suurimmista jalkapallokaupungeista. Silti yhden seuran jakautumisesta kahdeksi oli vain haittaa. Jalkapallo perustuu vastakkainasettelulle. Sen huipentuma on derby kaupungin sisällä, mikä lähtökohtaisesti hyödyttää molempia. Jännite seurojen välillä on aina olemassa, vaikka joukkueet pelaisivat eri sarjatasoilla. Kotkassa kahden seuran…
-
Poika ja tähti
Ilveksestä kannattaa tarkkailla 16-vuotiasta Lauri Ala-Myllymäkeä. Hänen nousunsa tamperelaisjoukkueen avaukseen heijastelee seuran uutta tehtävää. Se on lopulta vähintään yhtä tärkeää kuin nousu Veikkausliigaan. Tamperelaista jalkapalloilua voi mitata monella tavalla. Esimerkiksi liigamestaruuksilla laskettuna vain Helsinki on 2000-luvulla merkittävämpi jalkapallokaupunki. Ilves on harrastajamäärillä mitaten Suomen suurin jalkapalloseura. Sitten on paljon rumempia mittareita, jotka pysyivät piilossa Tampere Unitedin…
-
Pallonhallinnan tarkoitusta etsimässä
Valkeakosken Haka aloittaa toisen perättäisen kautensa Ykkösessä. Se on suosikki nousijaksi, mutta seuran pitää huolehtia myös suuremmasta tehtävästään. Maaliskuun lopulla Haka kohtasi harjoitusottelussa sekasortoisen talven kokeneen TPS:n. Haka piti palloa 56 prosenttia, syötti sata kertaa enemmän kuin vastustajansa ja pelin ollessa käynnissä pallo oli seitsemän minuuttia enemmän Hakan hallussa. Ei ottelu eronnut mitenkään Hakan muista…
-
Hiekanjyviä vaa’alla
FC Jazz tarjosi 21 vuotta sitten yhden suomifutiksen huumaavimmista huipennuksista. Mestaruuksien jälkeen alkoi seuran syväsukellus. Vuosikymmenen takainen konkurssi oli pohjakosketus. Nyt porilaiset mielivät takaisin liigaan. ”Tuntui kaikki aivan mahdottomalta ja toivottomalta – ikäänkuin orpolapsi tai liian aikaisin maahamme tullut muuttolintu, jonka tehtävänä on taistella elämästä ja kuolemasta – niin meidänkin oli pyrittävä pitkin ahdinkoista ja…
-
Joukkueanalyysi: Vaikeasti voitettava HIFK
HIFK:ta vastaan maali pitää tehdä, sitä ei saa lahjaksi. Nousijajoukkue pelaa riskitöntä jalkapalloa, jonka selkärangan muodostaa järkevä puolustaminen. HIFK nousi kauden 2013 päätteeksi lopulta ansaitusti Ykköseen. Taistelu noususta huipentui tunnelmallisessa kotiottelussa PS Kemiä vastaan, jossa Ville Taulo niittasi lopulta helsinkiläiset sarjaporrasta ylemmäs. Täksi kaudeksi joukkue on vahvistunut entisestään. HIFK:n materiaali kestää vertailun jokaisen Ykkösen joukkueen…
-
Seurapomot tahtovat karsinnat
Tasonmittauksen palauttaminen liigan ja Ykkösen välille on kärkitoive Jalkapallolehden kyselyssä. Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande lupaa, että eri tahoja kuullaan laajasti ennen kuin uusista sarjajärjestelmistä päätetään syksyllä. Ykkösen sarjajärjestelmä jakaa mielipiteitä myös sarjassa pelaavien seurojen kesken, mutta yhdestä asiasta seurajohtajilla on selvä yhteinen tahto. Kaikkien mielestä liigakarsinnat pitäisi palauttaa. Moni painotti vastaustaan vielä sanalla “ehdottomasti”. “Esimerkiksi…
-
Työharjoittelu saa odottaa futisduunaria
Sakari Saarinen tottui voittamaan Tampereella, mutta TamUn uskolliselta raatajalta meni liigaseura alta. Nyt ikämieheksi varttunut “Sakke” tahtoo nostaa Pirkanmaan takaisin pääsarjaan – Valkeakoskella. Haka tarvitsee konkarin esimerkkiä. Yhdeksänkymmentäluvun loppu. Parikymppisellä Sakari Saarisella on takanaan onnistunut kausi rakkaan kotikaupunkinsa silloisessa ykkösseurassa TPV:ssä. Agentti on saanut hänet pariksi viikoksi Hollantiin sikäläisten pääsarjajoukkueiden AZ Alkmaarin ja SC Heerenveenin…