RoPSin Aleksandr Kokko johtaa Veikkausliigan maalipörssiä, vaikka hänellä on puutteita liikkumisessaan. Kuinka monta tilannetta enemmän Kokko saisikaan, jos osaisi tehdä itsensä pelattavaksi muutenkin kuin puolustajien kanssa painimalla

Rovaniemen Palloseura on ollut yksi jalkapallokauden väriläiskistä. Heikosti kauden aloittanut joukkue on saanut käännettyä kurssinsa ja komeilee nyt kuntopuntarin kärjessä yhdessä HJK:n kanssa. RoPS onkin tehnyt tasaista nousua myös sarjataulukossa. Samaa vauhtia on tehnyt nousua myös heidän värikäs hyökkääjänsä Aleksandr ”Boris” Kokko, joka on kohonnut maalintekijäpörssin kärkeen.

Kokko tunnetaan röyhkeänä, maalintekemisestä elävänä kärkimiehenä. Lisäksi hän on yksi niistä lukuisista lupaavista pelaajista, joista yleisö olisi toivonut apua suomalaisen huippujalkapallon kroonisiin maalintekijäongelmiin. Tässä kirjoituksessa syvennyn Kokon pelaamiseen maalintekovaiheessa, eli niissä pelin hetkissä, kun vastustajan viimeinen linja ollaan ohittamassa tai jo ohitettu, ja maalinteko on realistinen mahdollisuus.

Tavoitteenani on löytää pelillisiä syitä siihen, miksi Kokko on Veikkausliigan suurimpia tähtiä boksissa. Ja myös siihen, miksi hän on toistaiseksi ollut sitä vain Veikkausliigassa.

Maalintekopaikkojen sijainti

Maalintekosuorituksen ensimmäinen vaihe on päästä maalintekopaikkaan. Nykyhuippujalkapallossa maalit tehdään todella korkealla prosentilla keskeltä, läheltä maalia ja yhdellä tai kahdella kosketuksella. Näin ollen hyökkääjän maalinteon kannalta on erittäin tärkeää päästä säännöllisesti tekopaikoille kyseiselle alueelle ja pystyä yrittämään niistä viimeistelyä nopeasti vähillä kosketuksilla.

Analysoin tämän kauden otteluista kesäkuun alun KTP-peliin saakka Kokon kaikki suoritukset, jotka päättyivät maalia kohti suuntautuneeseen maalintekoyritykseen. Näitä tuli ensimmäisessä 11 pelissä yhteensä 15. Kyseisistä yrityksistä 12 lähti ensisijaiselta maalintekoalueelta, yksi toissijaiselta maalintekoalueelta ja vain kaksi yritystä muilta kentän alueilta.

Tämä kertoo Kokon liikkuvan maalintekovaiheessa siellä, missä maaleja tehdään ja saavan kohtuullisesti maalintekoyrityksiä ensisijaiselta maalintekoalueelta. Samalla kuitenkin herää kysymys Kokon pelaajakehityksen kannalta: pitäisikö hänen tasoisensa hyökkääjän saada kasvatettua potentiaalisten maalintekoyritysten määrää per Veikkausliigapeli, mikäli hän mielii suurempiin ympyröihin?

Jo alkukaudesta olemme nähneet Borikselta taiturimaisia yhden kosketuksen maalintekoyrityksiä. Ne kuvaavat erinomaisesti hänen yhtä suurimmista vahvuuksistaan hyökkääjänä eli monipuolista potkuvalikoimaa. Potkutekniikkavalmentajat saattaisivat nyrpistää erittäin lyhyillä latauksilla tehdyille nopeille tökkäyksille, joiden seasta harvoin löytyy kahta toistaan muistuttavaa suoritusta, mutta ne ovat maalintekotilanteissa erinomainen ase. Erityisesti vaarallisia ne ovat Kokolla, sillä hänen kehonhallintansa mahdollistaa viimeistelyn myös vaikeista asennoista.

Viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä: Kokko osaa tehdä maaleja myös päällään. Näiden ominaisuuksien pohjalta ei olekaan ihme, että hänen viidestätoista maalia kohti suuntautuneesta maalintekoyrityksestään täysi tusina on tapahtunut yhdellä kosketuksella. Näiden lisäksi kaksi muuta suoritusta ovat olleet ahtaan tilan nopeita laukauksia lyhyellä latauksella.

Ennen maalintekoyritystä

Usein huippumaalintekijöiden kohdalla puhutaan tilanteiden haistamisesta, äidinmaidosta tai muista epämääräisistä asioista, joihin emme voi omalla toiminnallamme vaikuttaa. Maalintekopaikkoihin voikin päästä monella tapaa, mutta kaikki nämä tavat ovat opittua osaamista. Joukkuetasolla maalintekopaikkojen lukumäärään vaikuttavat lukuisat pelitavalliset sekä pelattaviin kilpailuihin liittyvät seikat. Kolmosessa, Veikkausliigassa ja Mestarien liigassa Kokon tasoiselle hyökkääjälle avautuu eri määrä erityyppisiä paikkoja. Keskityn kuitenkin analysoimaan Kokkoa eli yksittäisen kärkipelaajan toimintaa. Näin avainasiaksi ennen mahdollista viimeistelyä nousee hyökkääjän toiminta murtautumis- ja maalintekovaiheissa.

Mitä korkeammalle tasolle siirrytään, sitä paremmin hyökkääjän pitää osata tunnistaa maalintekovaiheessa oikea liike, jotta hän pääsee maalintekotilanteeseen mahdollisimman todennäköisesti. Näiden erilaisten tilanteiden tunnistaminen ja liikkeiden hallinta tulee olla automaation tasolla. Hyökkääjä ei siis kesken pelin voi alkaa miettiä minkälainen liike tilanteeseen sopisi, sillä mitä korkeatasoisempi peli, sitä nopeammin tilanteet tulevat ja sitä varmemmin maalintekomahdollisuus menee ohi. Jotta tämä tunnistamisprosessi automatisoituu, tarvitaan jokaiselle alansa huipulle valitettavan tuttu asia: massiivinen määrä laadukkaita toistoja.

Mitä paremmalla tasolla pelataan, sitä parempia valintoja myös puolustajat tekevät. Näin ollen heitä vastaan pitää tehdä entistä parempia valintoja pelattavaksi liikkumisessa, jotta he joutuvat tekemään enemmän ja vaikeampia puolustuksellisia valintoja. Myös tämä tuo lisää vaatimuksia huippuhyökkääjän pelattavaksi liikkumiselle.

Jaan hyökkääjän liikkeet ennen mahdollista maalintekotilannetta viiteen erilaiseen tyyppiin: 1. Hyökkääjä voi seisoa paikallaan. 2. Hyökkääjä voi liikkua puolustajaan kiinni ja ottaa hänet käsillä kontrolliin. 3. Hyökkääjä voi liikkua suoraan tyhjään tilaan. 4. Hyökkääjä voi tehdä harhautusliikkeen (muita termejä liikkeelle ovat esim. V-juoksu ja start-stop-start -liike) puolustajalle pyrkien liikuttamaan häntä parin askeleen verran ja vasta sitten liikkua tavoittelemaansa tilaan. 5. Hyökkääjä voi liikkua reilusti puolustajan pimeälle puolelle eli puolustajan selustassa olevaan tilaan, minne tämä ei näe, mikäli katsoo palloa.

Todennäköisyydet ovat keskeisiä maalintekotilannetta ennakoidessa. Hyökkääjä voi tehdä pelin aikana lukuisia kertoja oikein valittuja liikkeitä täydellisellä ajoituksella, eikä silti pääse itsestään riippumattomista syistä tekopaikkaan. Syynä voi olla erinomainen puolustaminen, pelikavereiden puutteelliset suoritukset tai heidän valintansa toimittaa pallo jonnekin muualle. Mikäli hyökkääjää kuitenkin säännöllisesti valitsee optimaaliset liikkeet ennen pallon mahdollista saamista, pitkässä juoksussa hän saa myös eniten maalintekopaikkoja.

Eri liikkeiden todennäköisyydet eivät kuitenkaan ole samat isokokoisemmalle ja voimakkaammalle Kokolle kuin esimerkiksi nopeajalkaisemmalle mutta pienemmälle Akseli Pelvakselle. Kokon 15 maalintekoyritystä edelsi kymmenen kertaa paikallaan seisominen ja viisi kertaa kontaktin otto puolustajaan. Kokko ei siis kertaakaan alkukauden aikana saanut laukausta kohti maalia tilanteesta, missä olisi sitä ennen tehnyt jonkinlaisen liikkeen tyhjään tilaan!

On selvää, että Kokon pelaajaprofiiliin sopii puolustajien kanssa painiminen. Sitä hänen ei tule lopettaa, eikä kenenkään häntä olisi pitänyt siitä pois opettaa. Päinvastoin kyseinen ominaisuus kannattaa yrittää jalostaa mahdollisimman tehokkaaksi. Yhtä selvää kuitenkin on, että Kokolla on vakavia puutteita pelattavaksi liikkumisessa maalintekovaiheessa. Kuinka monta maalintekotilannetta enemmän hän saisikaan yhdessä kaudessa, jos osaisi tunnistaa paremmin myös muita pelattavaksi liikkumisen malleja?

Itse suoritus

Maalintekosuoritus itsessään on klassinen esimerkki pelitilanteesta. Tavoitteena on päihittää maalivahti ja mahdolliset suoritusta estävät puolustajat. Kyseessä ei siis ole ensisijaisesti esimerkiksi tekninen tai psykologinen suoritus, vaan pelitilanne, joka vaatii niin teknisten, taktisten, fyysisten kuin psykologistenkin edellytysten nivoutumista laadukkaaksi suoritukseksi. Maalintekosuoritukset voidaan karkeasti jakaa kahteen eri luokkaan: hyökkääjä joko ehtii tai ei ehdi havainnoida maalivahdin sijoittumista.

Kun hyökkääjä ehtii havainnoida maalivahdin toimintaa, tulisi hänellä olla erilaisiin tilanteisiin opeteltuna selkeät ensisijaiset toimintamallit: Katson ennen suoritusta maalille. Jos toisessa kulmassa on selvästi enemmän tilaa, vedän sinne. Jos läpiajossa maalivahti ei tule vastaan, kuljetan ja sijoitan. Jos tulee vastaan, kierrän tai nostan yli. Kun maalivahti on hyvin sijoittunut sivusta tulevassa laukauksessa, vedän ensisijaisesti takakulmaan, jotta torjunnasta voi seurata maaliin johtava irtopallo. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Ensisijaiset toimintamallit korostuvat erityisesti mitä korkeampi psykologinen paine tilanteessa on. Jos toimintamallin valintaa joutuu paineen keskellä arpomaan, toteutuksen onnistumisprosentti laskee dramaattisesti.

Kokko teki RoPSin ainoan maalin Ilvestä vastaan 3.5. Häntä tavoitellaan keskityksellä puolustuksen selustaan, taaemman keskuspuolustajan taakse. Kokko ottaa heti kontaktin puolustajaan ja saa painittua itsensä ensin palloon. Hän ehtii havainnoida maalivahdin ja maalin sijainnin ja alle sekunnin sadasosassa valinta on selvä: takakulmaan kääntö on vaikea, etukulmassa on tilaa.

Usein hyökkääjä ei juurikaan ehdi havainnoida mitä maalilla tapahtuu. Tällöin myös maalintekosuoritus tulee pelitilanteen nopeuden vuoksi automaationa, ilman varsinaista harkittua valintaa. Tällöin oleellista on, että pelaaja on opetellut automaation tasolle toimintamalleja nopeisiin maalintekotilanteisiin: Miten pidän pompusta lähtevän vedon matalana, miten vedän sivuttaissyötöistä maalivahdin tulokulmaan ja niin edelleen.

Näissä tilanteissa joukkueen pelitapaakaan ei voi enää sivuuttaa. On erittäin tärkeää, että hyökkääjä saa kauden aikana runsaasti toistoja niistä tilanteista, joita joukkueen pelitapa hänelle eniten tuottaa.

3.6., RoPS–KTP, 70 minuuttia kellossa. Kokko saa pallon boksiin negatiiviseen peliasentoon. Tähtihyökkääjä tekee mitä parhaiten osaa: suojaus, nopeat käännökset ja nopea veto ilman havainnointia. Veto lähtee lyhyellä latauksella terävästi, mutta suoraan kohti Pyhärantaa. Maalia ei synny, mutta tilanne on erinomainen esimerkki tilanteesta, jossa Kokko ei millään ehtisikään havainnoida maalivahdin liikkeitä. Onko Kokko siis saanut riittävästi toistoja näistä itselleen tyypillisistä maalintekotilanteista tämän kauden aikana, jotta automaatio on ehtinyt rakentua? Entä uransa aikana? Vai vetikö hän vain jonnekin?

Kysymykset ovat hyökkääjän kannalta tärkeitä, mutta kuten aiemmin todettua, ei yksittäisestä maalintekotilanteista kannata vetää liiallisia johtopäätöksiä. On myös mahdollista, että Kokko oli erinomaisesti valmistautunut tuon tyylisiin maalintekotilanteisiin, ja kaksi seuraavaa vetoa olisivat löytyneet takatolpan juuresta.

Pari minuuttia myöhemmin Kokon heikkoudet ja vahvuudet tulevat esiin samassa tilanteessa.

Kokon pitäisi ehdottomasti liikkua ensin puolustajan selkäpuolelle ja sitten syöttöhetkellä etupuolelle. Tällöin hän pääsisi viimeistelemään positiivisesta peliasennosta yhdellä kosketuksella maalin edestä. Sen sijaan hän alkaa painia puolustajan kanssa ja tekee tilanteen todella vaikeaksi itselleen – ja kokkomaisesti kaivaa sieltä upean maalin.

Lopuksi

Kokon vahvuuksien hyödyntäminen on varmasti kriittinen kysymys Juha Malisen RoPSin hyökkäyspelaamisessa tällä kaudella. Kolmen asian tulisi toteutua, jotta rovaniemeläiset tässä pääsisivät lähelle optimaalista suoritusta. Ensinnäkin murtautumis- ja maalintekovaiheissa Kokon tulisi liikkua vain ensisijaisella maalintekoalueella. Toiseksi Kokkoa tulisi tavoitella, niin keskitysten kuin maata pitkin jalkaan liikkuvien syöttöjen kautta, ensisijaiselta maalintekoalueelta ja usein. Näin RoPS saa kaiken hyödyn irti hänen monipuolisesta ahtaan tilan teknisestä ja fyysisestä pelotteestaan.

Tämän lisäksi Kokolle tulisi luoda myös pari hyvin yksinkertaista pelattavaksi liikkumisen mallia, joita hän alkaisi harjoitella, jotta saisi pikkuhiljaa lisää maalintekoyrityksiä. Esimerkiksi kun aikainen keskitys on lähtemässä, hyökkääjä ottaa kolme askelta puolustajan pimeälle puolelle ja sen jälkeen hyökkää esiin puolustajan etupuolelta.

Kokkoa vastaan pelatessa on erittäin keskeistä minkälainen puolustaja on hänen kanssaan 1 vastaan 1 -tilanteissa. Jos Boris on fyysisesti vahvoilla kyseisessä taisteluparissa, hän voi luoda tilanteita toivottomistakin syötöistä. Häntä vastaan kannattaakin peluuttaa mahdollisimman fyysistä pelaajaa ja pyrkiä aggressiivisesti katkomaan syötöt ennen kuin ne hänet saavuttavat. Veikkausliigassa tämä on helpommin sanottu kuin tehty, mutta näin pelaamalla Kokon puutteet pelattavaksi liikkumisessa saattavat jättää hänet täysin ilman palloja.

Ulkomaan isompia areenoja ajatellen Kokosta paljastuu sama kuva kuin niin monesta muustakin ”hyökkääjälupauksesta” viime vuosina. Pelaajalla on erittäin hyviä yksittäisiä erikoisominaisuuksia, mutta samalla selkeitä pelipaikkakohtaisia puutteita. Kokolla on erinomaisia edellytyksiä maalien tekemiseen niin edellä mainituilla teknisellä ja fyysisillä ominaisuuksilla kuin myös psykologisella puolella röyhkeyden ja itsekkyyden muodossa. Suuri haaste hänellä on pallottoman pelaajan liikkumismallien puuttuminen maalintekovaiheessa. Boriksen ja kaikkien hyökkääjien onneksi kyse ei ole vainusta tai taikatempuista, vaan opittavista asioista.

Tämän artikkelin myötä vetäydymme pienelle kesätauolle ja palaamme taas syyskuussa. Nauttikaa kesästä ja futiksesta!