FC Lahden pelillinen identiteetti on heidän suurimpia vahvuuksiaan mitalitaistossa. Samalla se on yksi ratkaisevista tekijöistä, miksi FC Lahti ei tällä hetkellä pysty haastamaan HJK:ta mestaruudesta.

FC Lahti on ollut yksi Veikkausliigan tasaisimpia suorittajia. Joukkueen otteluissa on tehty vähiten maaleja koko sarjassa: 21 ottelussa lahtelaiset ovat tehneet 23 maalia ja päästäneet ainoastaan kymmenen. Tämä kiinnostava saldo on vienyt joukkueen mitalitaisteluun, joissain puheissa jopa HJK:n potentiaaliseksi haastajaksi.

Selvää on, että mestaruustaistossa HJK:lla on resurssien ja pelaajamateriaalin puolesta reilu etumatka lahtelaisiin verrattuna. Lähdin kuitenkin selvittämään FC Lahden tämän hetkistä pelillistä tilaa sekä vähämaalisen tilaston syitä ja seurauksia. Löysin vastauksia erityisesti Kuhnureiden hyökkäyspelaamisesta. Tämän analyysin tavoitteena onkin avata FC Lahden hyökkäyspelaamista.

Katsotaan numeroita

Onko sattumaa, että FC Lahti tekee vähän maaleja, mutta usein juuri yhden enemmän kuin vastustaja? Jaottelin kaikki Kuhnureiden ja heidän vastustajien laukausten lähtöpaikat kymmenessä ottelussa (26.5.–14.7.) maalintekoalueiden mukaisesti. Laukauksia FCL:lla ja vastustajalla oli molemmilla suunnilleen yhtä monta (128–134), kuten oli myös heikoimmalta sektorilta lähteneitä laukauksia (70–74).

Isot erot löytyvät sen sijaan kahden parhaan kategorian välillä. Lahtelaiset ovat luoneet maalintekoyrityksiä parhaalle alueelle 40, vastustajat ainoastaan 25. Vastustajat ovat puolestaan saaneet kakkoalueelta yrityksiä selvästi enemmän (18–36). Eron merkittävyydestä kertoo, että ykkösalueelta maaleja tehtiin näissä otteluissa joka seitsemännellä laukauksella, mutta kakkosalueelta vain joka 27. vedolla.

Huippujalkapallossa noin 90 prosenttia maaleista tehdään ykköskategorian alueelta. Sama pätee myös FC Lahden hyökkäyspeliin. Ainoastaan yksi joukkueen maaleista ei tullut kyseiseltä alueelta. Näiden numeroiden perusteella yksi merkittävä syy siihen, miksi näissä kymmenessä tasaisessa ottelussa FC Lahti on repinyt pisteitä vastustajiaan enemmän, on heidän kykynsä luoda systemaattisesti maalintekopaikkoja vastustajiaan laadukkaammilta sijainneilta.

Kun kerran maalien syntymisen kannalta on kriittistä luoda maalintekoyrityksiä ykkösalueelle, niin miten FC Lahti onnistui kymmenessä ottelussa näitä tilanteita luomaan? Jaottelin syntytavat hyökkäystyypin ja pystysuuntaisen murtautumisalueen mukaan. Yllättävää oli, että vain 20 % syntyi nopean hyökkäyksen seurauksena, jolloin puolustus ei ole pallonmenetyksen jälkeen ehtinyt ryhmittymään pallon alle. Sen sijaan jopa 42,5 % olivat seurausta hitaista hyökkäyksistä, jolloin FC Lahti on hyökännyt pallon alle ryhmittymään ehtinyttä puolustusta vastaan. 37,5 % yrityksistä tuli erikoistilanteista. Lisää mielenkiintoa numeroihin tulee, kun lisäämme niihin kentän osa-alueet: nopeat hyökkäykset jakautuvat tasaisesti vasemman puolen, keskustan ja oikean puolen kesken, mutta hitaissa hyökkäyksissä erot ovat massiiviset. Kymmenessä ottelussa lahtelaiset loivat ainoastaan yhden vaarallisen maalintekopaikan keskustamurtautumisen kautta!

Nämä numerot ohjaavat kysymään, miksi FC Lahti ei onnistu murtautumaan keskeltä? Entä miksi he luovat hitaan hyökkäyksen laitamurtautumisilla vastustajiaan parempia maalintekopaikkoja?

Katsotaan peliä

Hyökkäyspeli jaetaan neljään eri vaiheeseen: pelinavaaminen, pelinrakentelu, murtautuminen ja maalinteko. Pelinavaaminen on vastustajan ensimmäistä linjaa vastaan pelaamista, pelinrakentelu vastustajan keskimmäistä (tai keskimmäisiä) linjaa vastaan, murtautuminen pelaamista vastustajan alinta linjaa vastaan ja maalinteko pelaamista parhaalla maalintekosektorilla. Tämän rakenteen kautta puran Kuhnureiden hyökkäyspeliä.

Riskittömyyttäkin pitää harjoitella

Pelinavaamisessa näkyy FC Lahden pelin identiteetin iso kuva. Ensisijainen tavoite ei ole niinkään tehdä itse maalia, vaan estää vastustajan maalinteko. Lahtelaiset pyrkivät avaamaan pelin maata pitkin leveälle liikkuvien keskuspuolustajien ja heidän välistä hakevien keskikenttäpelaajien kautta. Riskitaso pyritään kuitenkin pitämään todella pienenä, ja jos vastustaja merkkaa alimpia pelaajia vähänkään lähempää, FCL avaa pitkällä avauksella. Vaikka pelaajat ymmärtävät matalan riskitason ja ensisijaisen avausmallin perusidean, he eivät osaa toteuttaa niitä vielä kentällä tarpeeksi hyvin. Tästä seuraa, että pelinavausvaiheen pallonmenetyksen vaara on matalasta riskitasosta huolimatta olemassa, kun ensisijaiset ratkaisut eivät ole automaation tasolla.

Malliesimerkki ilmiöstä on FC Hongan 1–0-maali joukkueiden edellisessä kohtaamisessa. Toppari Pyry Kärkkäinen ei tunnista mahdollisuutta liikuttaa vastustajan prässäävää pelaajaa matalan riskitason in-out -syötöllä, eikä maalivahti Henrik Moisander pyydä syöttöä takaisin itselleen. Kärkkäinen yrittää ottaa pallon haltuun suojaamatta sitä, menettää pelivälineen ja omissa soi.

Pelinavaaminen muuttuu syksyllä kertaheitolla mielenkiintoisemmaksi, kun Petri Pasanen tekee paluun lahtelaisten puolustuslinjaan. Tuoko Pasasen yksilöosaaminen ja muiden ohjaaminen itsessään lisää suorituskyvyn tasaisuutta pelinavaamiseen? Nostaako Korkeakunnas jopa hieman pelinavaamisen riskitasoa lisääntyneen osaamisen myötä? Merkkaavatko vastustajat Pasasen pelinavaamisen ja pakottavat peliä edistävät syötöt tapahtumaan puolustuslinjan muilta pelaajilta?

”Ei keskelle!”

Suomalaisten juniorivalmentajien suureksi iloksi lahtelaisten pelinrakentelu tapahtuu pääosin laidoissa. Mikäli etenemistilaa ei ole, pyrkii FCL vaihtamaan pelin painopisteen toiselle puolelle. Tämä tapahtuu yleensä puolustuslinjan kautta, eikä nopeampaa reittiä keskikentän keskustan kautta. Keskustan tiloihin liikkuvat vain keskikentän keskustan pelaajat ja he tekevät aloitteita pääsääntöisesti kohti palloa negatiivisessa peliasennossa. Näin heidän kauttaan painopisteen vaihtaminen olisikin todella hidasta ja riskialtista, koska he joutuisivat kääntymään pallon kanssa paineen alla.

Mikäli etenemistilaa on, pyrkivät laitapelaajat pelaamaan laidalla kahdella eri syvyyssuuntaisella kaistalla, mikä luo heille etenemiseen enemmän ratkaisumahdollisuuksia. Tosin laitapelaajien yhteistyö on erittäin ennalta-arvattavaa: laitapuolustaja nousee aina laidan kautta ja ylempi pelaaja leikkaa keskelle. Nykyaikaisen laitapelaamisen yleisin perusmalli on hyvin toteutettuna toimiva, mutta kaipaisi myös jonkun muun vaihtoehdon, jotta olisi vähemmän ennalta-arvattava. Hyvä esimerkki voisi olla leveällä pysyttelevä ylempi pelaaja ja keskustaan pallon kanssa leikkaava (tai pallon ollessa ylempänä, keskustan kautta syvyysjuoksun tekevä) laitapuolustaja.

FC Lahdelle jalkapallo on tällä kaudella ollut nykytrendien mukaisesti maalinestopeliä. Tämä näkyy pelinavaamisen lisäksi vahvasti myös heidän pelinrakentelussaan, jolloin he jatkuvasti varautuvat pallonmenetyksen eli negatiivisen tilanteenvaihdon mahdollisuuteen. Koska keskustan pallonmenetykset ovat merkittävästi vaarallisempia kuin laidan pallonmenetykset, on FCL:n keskustapelinrakentelu todella harvinaista ja keskusta-alueen riskitaso todella matala. Korkeakunnaksen toimintaa seuranneet katsojat ovatkin useasti kuulleet, kuinka ”Toke” äänekkäästi ohjeistaa hyökkäyspelivaiheesta riippumatta keskikentän keskustapelaajia muistamaan keskinäisen tasapainon. Näin he ovat onnistuneet eliminoimaan ison osan vastustajien vaarallisista nopeista hyökkäyksistä pallonriistoissa eli positiivisessa tilanteenvaihdossa.

Laitamurtautumisen laatutekijät

Kuten aiemmin esitetyt tilastot kertovat, on FCL:n keskustamurtautuminen ollut viime peleissä olematonta. Tämä ei kuitenkaan ensisijaisesti johdu laadun vaan määrän puutteesta. Itse tulkitsenkin tämän sopivan Korkeakunnakselle hyvin. Aika näyttää mihin FC Lahden hyökkäyspelillinen prosessi etenee esimerkiksi ensi kaudella, onhan kyseessä vasta ensimmäinen kausi ”Token” alaisuudessa. Tällä hetkellä keskustamurtautumista ei FC Lahden pelikirjasta hitaiden hyökkäysten alta kuitenkaan löydy.

Laitamurtautuminen hitaasta hyökkäyksestä on tällä hetkellä FC Lahden pelillisen identiteetin isoimpia kulmakiviä. Viimeisestä kymmenestä pelistä yhdeksässä lahtelaiset ovat luoneet niiden kautta ainakin yhden vaarallisen maalintekopaikan – joskus jopa viisi. Yksi keskeisimpiä syitä tähän on syvyysjuoksujen säännöllisyys laitamurtautumistilanteissa. Lähes aina kun pallo on laidassa, tekee joko toinen laitapelaajista tai hyökkääjä syvyysjuoksun linjan selustaan. Tämän jälkeen FC Lahden murtautumismallit ovat: a) pelaa pallo suoraan tai yhdistelmällä syvyysjuoksuun, b) jos syvyysjuoksu vie vastustajia mukanaan tehden pallolliselle tilaa: keskitä.

Laitamurtautumisen vahvuuksissa on myös mainittava Loorents Hertsin kyky voittaa yksi vastaan yksi -tilanteita, mikä luo laidalle paitsi suoria murtautumisia niin myös hetkellisiä ylivoimatilanteita.

Laitamurtautumisen isoin haaste on keskustan käyttämättömyys. Laitamurtautumiset tulisi pyrkiä tekemään tilanteessa, jossa vastustaja on joutunut reagoimaan pallon ja hyökkäävien pelaajien liikkeisiin usean kerran peräkkäin. Tämä lisäisi merkittävästi puolustavan joukkueen pelaajien sijoittumisvirheiden todennäköisyyttä. Vastustajan liikuttaminen olisikin helpointa ja puolustajille haastavinta juuri keskustan kautta, mutta FC Lahden pelillinen identiteetti ei tällä hetkellä mahdollista tämän vaihtoehdon systemaattista hyödyntämistä.

Sen sijaan Korkeakunnaksen suojatit pystyvät usein liikuttamaan vastustajaa syvyyssuunnassa laidassa. Tällöin he liikuttavat palloa ylhäältä alaspäin ja pyrkivät tunnistamaan, jättääkö vastustajan linja liikaa tilaa etu- tai takapuolelle. Jos tilaa jää linjan takapuolelle, lähtee aikainen keskitys linjan ja maalivahdin väliin. Jos taas tilaa ei linjan taakse jää, pyrkivät he pelaamaan heti ylöspäin. Tällöin linja usein pudottaa taas alemmas jättäen tilaa yläpuolelleen, mikä mahdollistaa maata pitkin tapahtuvat syötöt jopa rangaistusalueen sisään. Esimerkkitapauksessa Lahti liikuttaa Jaron puolustuslinjan ensin ylös ja heti perään nopeasti alas, jolloin linjan etupuolelle tulee tilaa. Lopputuloksena Lahti onnistuu rakentamaan rajaheitosta hyvän tilanteen parhaalle maalintekoalueelle.

Yllättävää Kuhnureiden laitamurtautumisessa sen sijaan on, kuinka vähän Hertsi pääsee käyttämään vahvuuksiaan pitkien hyökkäysten 1 vs 1 -tilanteissa. FC Lahdella jää paljon potentiaalia käyttämättä, kun he eivät pysty säännöllisesti muodostamaan Hertsille 1v1- tai 2v2-tilanteita laidalle niin, että Hertsiä vastaan puolustavan pelaajan selän takana olisi tyhjää tilaa. Tällaisessa tilanteessa ohittamalla yksi puolustaja olisi välittömän maalintekopaikan todennäköisyys todella korkea, joten ohittamisen onnistumisprosentti voisi olla kohtuullisen matalakin. Toki, helpoin tapa muodostaa näitä tilanteita olisi nopea painopisteen vaihto keskustan kautta…

Maalinteon mystiikka

Maalintekijän vainu. Äidinmaito. Tekniset toistot. Halu. Maalintekokeskustelu on täynnä toissijaista höpöhöpöä. FC Lahden maalintekovaiheesta puhuttaessa Rafaelia on vaikea sivuuttaa, mutta hänen hajuaistinsa on maalintekotilanteissa ihan yhtä hyvä kuin minun tai sinun. Rafael on loistava esimerkki ominaisuuksista, joita maalintekijä tarvitsee. Jos Rafael käyttää pallon kanssa maalintekosektorilla useamman kuin yhden kosketuksen, hän pyrkii aina ottamaan ensimmäisen kosketuksen niin, että a) se on suojauksen puolella suhteessa vastustajaan jos tilaa on vähän b) ensimmäisen ja toisen kosketuksen välinen aika on mahdollisimman lyhyt, toisen kosketuksen ollessa yleensä maalintekoyritys. Maalintekotilanteessa Rafael pyrkii aina ensin havaitsemaan maalivahdin sijoittumisen suhteessa maaliin ja tekee ratkaisunsa tyhjän tilan mukaan. Jos hän ei ehdi havainnoida, lähtee pallo yleensä nopeasti veskarin tulokulmaa kohti, jolloin se on keskimäärin maalivahdille haastavampi torjuttava kun oma liike on nopeassa tilanteessa vastakkaiseen suuntaan.

Vaikka Rafael sijoittuu boksissa fiksusti vaara-alueille, hän ei ole hyvä liikkumaan pelattavaksi maalintekopaikkoihin. On erittäin harvinaista, että Rafael pystyisi oikein ajoitetulla liikkeellä irtoamaan tiukasta vartioinnista. Keskityksen lähtiessä Rafael ei hakeudu systemaattisesti ensin ”väärälle” puolelle tehdäkseen itselleen tilaa sille puolelle, mistä haluaa maalintekoyrityksen saada. Näin hänet on myös helpompi vartioida. Paremmat pelattavaksi liikkumiset mahdollistaisivat myös enemmän ensimmäisen kosketuksen maalintekoyrityksiä, jotka tuottavat huippujalkapallossa useammin maaleja kuin seuraavien kosketusten suoritukset. Rafaelin puutteet saattavat olla myös kotimaisen jalkapallon onni: olisiko ilman niitä Eredivisie tullut tutummaksi?

FC Lahden lähitulevaisuus

Toni Korkeakunnas on luonut FC Lahdelle selkeän pelillisen identiteetin, jolla he ovat saaneet jo paljon onnistumisia. Tämä on heille iso vahvuus ja sen myötä on helppo nähdä heidän junansa kulkevan tutuilla raiteilla mitalitaistossa kauden loppuun asti. Jos lahtelaiset mielivät HJK:n mestaruuskampanjan vakavaksi haastajaksi, heidän on kyettävä kehittämään pelillistä identiteettiään. Tällöin keskeisiä kysymyksiä pitkissä hyökkäyksissä ovat pelinavaamisen suorituskyvyn nostaminen ja laitamurtaumisten tehostaminen.

Konkreettisena täsmäohjeena laitamurtautumiseen pitkissä hyökkäyksissä nostaisin esiin Rafaelin negatiivisen peliasennon hyödyntämisen. Hän on vahva pelaaja ja erittäin hyvä suojaamaan palloa. Jos hänelle pystytään pelaamaan pallo suojaukseen keskustaan boksin rajalle, se pakottaa vastustajan liikkumaan keskusta kohti. Tästä FCL:n tulisi pyrkiä pelaamaan pallo nopeasti 1–2 syötöllä laitaan ja keskittämään. Näin he pääsisivät pelaamaan oman peli-identiteettinsä keskeisillä vahvuuksilla ja lisäksi keskittämään liikkumaan joutunutta puolustusta vastaan.

Lahden SJK-pelissä on hyvä esimerkki laitamurtautumisesta ja vastustajan leveysliikuttamisesta. Videosta kannattaa seurata kahta asiaa: 1) SJK:n puolustajien liikkumista keskustaa kohti ja siitä laidalle syntyvää tilaa, kun Rafael suojaa palloa. 2) Kuinka Rafael jää tämän syöttöyhdistelmän seurauksena vartioimatta edetessään maalintekosektorille. Rafael on keskitystilanteessa vapaana liikkumassa kohti maalia: paljon parempaa tilannetta ei FC Lahti hitaan hyökkäyksen laitamurtautumisessa voi toivoa.

Miten puolustaa FC Lahtea vastaan?

Itselleni yksi mielenkiintoisimmista kysymyksistä FC Lahteen tutustuessa oli, miten heitä vastaan kannattaisi puolustaa? Olisinko tyytyväinen vähämaaliseen tasapeliin?

Entä jos pitäisi voittaa? Miten puolustaisimme laitamurtautumiset? Ylikorostetulla sivuttaisliikkeellä, luottaen siihen, että FCL osaa prässin alla vaihtaa painopisteen vain hitaasti puolustuksen kautta? Miten Rafael huomioidaan? Entä Hertsin 1v1-uhka?

Kuningas jalkapallon moniulotteisessa maailmassa uusi kysymys koputtaa aina jo ovelle, vaikka edellinen vastaus ei olisi vielä edes riisunut takkiaan.