Veikkausliigan paras ruuhkajoukkue SJK voittaa otteluita silloinkin, kun se ei pelaa tai harjoittele. Seinäjokelaiset tekevät etumatkaa muihin syödessään ja nukkuessaan. 24 tuntia päivässä, seitsemänä päivänä viikossa.

Kesäkuun 15. päivän iltana tapahtui se, mikä Seinäjoella tapahtuu jokaisen kotiottelun jälkeen: kokoonpanon ulkopuolelle jääneet SJK:n pelaajat marssivat joukolla läheiseen ravintolaan – ja palasivat nopeasti Keskuskentälle mukanaan ämpäritolkulla jäitä.

Stadionilla jäät kipattiin isoon roskikseen ja sekaan kaadettiinn kylmää vettä. Resepti on tuttu alasarjajoukkueiden illanvietoista, mutta saavi oli nyt tavallista suurempi eikä sinne laitettu alkoholijuomia. Sen sijaan sinne menivät ottelussa pelanneet SJK:n pelaajat.

SJK:lla olisi kyllä ollut aihetta juhlaan. Rovaniemen Palloseura oli kaatunut juuri 1–0. Peli oli alkanut kulkea, ja nousijajoukkue oli kolmen ottelun voittoputkessa. Nyt ajateltiinn kuitenkin tulevaa. Seuraava ottelu, paikallispeli VPS:ää vastaan Vaasassa odotti kolmen päivän päästä – ja SJK oli alkanut jo voittaa tuota matsia.

Pieniä marginaaleja satoi seinäjokelaisten laariin joka kerta, kun pelaaja kastautui jäiseen veteen. Lihaskudosten palautumista nopeuttava kylmäallas on ollut eurooppalaisten huippujoukkueiden vakiovaruste jo vuosia. Veikkausliigan seuroilla ei ole kalliisiin ammeisiin varaa, mutta lähes vastaavaan lopputulokseen pääsee viitseliäisyydellä, tietotaidolla ja halpahallista hankitulla muutaman kympin muovisaavilla.

Jäillä täytetty roskis on symboli. Se on yksi niistä pienistä mutta tärkeistä asioista, joiden ansiosta SJK:lla oli viime vuonna vähiten loukkaantumisia Veikkausliigassa.

Kolme päivää RoPS-ottelun jälkeen SJK voitti Vaasassa. Kun kesäkuu päättyi, SJK oli voittanut reilussa kolmessa viikossa kaikki kuusi otteluaan. Se ei ollut sattumaa. Juuri tällaisessa ottelutahdissa SJK on muihin liigajoukkueisiin verrattuna parhaimmillaan.

Ja juuri ruuhkassa pärjääminen nosti sen lopulta liigassa hopealle.

Veikkausliiga on pelitahdiltaan rytmihäiriöinen sarja. Välillään mennään hitaasti, pelataan yksi peli viikossa tai pidetään parin viikon maaottelutauko. Toisinaan taas tahkotaan kuukauden ajan peliruuhkaa sellaisella tahdilla, että laajarinkisiä huippujoukkueitakin hirvittäisi.

”Veikkausliiga on pienten marginaalien peliä. Jos joukkueet pelaisivat koko kauden peli per viikko -tahtia, erot tuskin tulisivat niin selvästi esille”, SJK:n valmentaja Simo Valakari toteaa.

Tilastot todistavat Valakarin arvion oikeaksi. Kun tarkastelee joukkueiden viime kauden suorituksia normaalilla pelitahdilla ja otteluruuhkassa, on kuin katsoisi kahta eri sarjaa. Selkein ero on, että joukkueiden pelatessa kerran viikossa kotietu sulaa pois. Harvakseltaan pelatuissa otteluissa vierasjoukkueilla on käytännössä sama pistekeskiarvo kuin kotijoukkueilla.

Äkkiseltään tämä kuulostaa järjettömältä. Jokainen tietää, että kotiedulla on merkitystä. Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen tekemä Veikkausliigan tekninen raporttikin kertoo, että kotijoukkueet tekevät vieraita enemmän maaleja ja saavat otteluista keskimäärin 0,53 pistettä enemmän.

Suurin osa koti- ja vierasjoukkueiden eroista syntyy otteluruuhkassa, toisin sanoen silloin kun ottelut pelataan 3–4 päivän välein. Viime kaudella kotijoukkueet saivat näistä peleistä yli puolet enemmän pisteitä (1,73 vs. 1,06) kuin vierailijat.

Veikkausliigassa tiukka pelitahti tekee valtaosan kotiedusta. Siksi ei ole lainkaan samantekevää, pelaako joukkue otteluruuhkassa enemmän kotona vai vieraissa. Tai onko sillä vieraspeli Rovaniemellä viikon vai parin päivän palautumisen jälkeen.

Otteluohjelmassa ruuhkaotteluiden jakaumat eivät mene tasan. Esimerkiksi SJK:lla oli viime kaudella ruuhkassa kaksinkertainen määrä vieraspelejä kotiotteluihin verrattuna. Miten ihmeessä joukkue pystyi kääntämään asetelman eduksi itselleen?

”Pelimme sopii paremmin vieraspeleihin. Kotikenttämme on vähän pieni, joten vastustaja voi tehdä meille asiat siellä vaikeiksi”, Valakari vastaa.

Se ei kuitenkaan ole koko totuus. Kyse ei ole pelkästään pelaamisesta kotona tai vieraissa. SJK otti otteluruuhkassa neljästä kotipelistä kymmenen pistettä. Se on kivenkova suoritus. Mitaleille se ei olisi kuitenkaan päässyt, ellei se olisi ottanut takonut otteluruuhkassa kahdeksan vieraspeliään liigan kovimmalla 1,75 pisteen keskiarvolla.

Kyse ei ole siitä, että SJK olisi ollut ruuhkassa hyvä vain kotonaan tai pelkästään vieraissa. Se oli ruuhkassa hyvä, missä tahansa se pelasikaan.

SJK otti ruuhkapeleistään keskimäärin kaksi pistettä. Edes ylivertaisella materiaalilla operoiva HJK ei pystynyt samaan.

Otteluruuhkaa voi katsoa kahdesta vinkkelistä. Voi tarkastella, kuinka hyvin joukkue pärjää silloin, kun sillä on pelejä tiheään tahtiin. Tai sitten voi selvittää, miten joukkue pärjää, kun sen vastustajat ovat otteluruuhkassa.

Nämä kuulostavat samoilta asioilta ja ovatkin monen joukkueen kohdalla pitkälti päällekkäisiä. Poikkeuksiakin on. HJK pelasi yli puolet enemmän ruuhkaotteluita kuin yksikään toinen liigaseura. Tämä tarkoitti sitä, että se kohtasi usein ruuhkassaan joukkueita, joilla oli ollut huomattavasti enemmän lepoaikaa kuin sillä.

Tämä on tietysti normaalia menestyvälle joukkueelle, mutta mikäli Klubin haluaa samalle viivalle muiden joukkueiden kanssa, pitää katsoa, miten se pärjäsi, kun sen vastustaja oli otteluruuhkassa.

Sixten Boströmin aikana HJK alisuoritti tällaisissakin otteluruuhkissa. Se ei pystynyt hyödyntämään oikeastaan ollenkaan vastustajiensa väsymystä ja laajempaa ja laadukkaampaa materiaaliansa. Kun vastustajat olivat otteluruuhkassa, HJK sai heiltä noin 15 prosenttia vähemmän pisteitä kuin pidempään levänneiltä vastustajilta. Ainut syy tähän voi olla se, että HJK väsyi itse pienirinkisempiä vastustajiaankin pahemmin.

Tämä kaikki on muuttunut Mika Lehkosuon myötä. Pelaajarotaation käyttöönotto on johtanut siihen, että HJK on Lehkosuon alaisuudessa saanut ruuhkassakin parhaan irti pelaajistostaan.

Kun vastustajilla on ollut korkeintaan neljä päivää edellisestä ottelusta, HJK on vienyt heiltä keskimäärin 2,5 pistettä. Pistekeskiarvo on 30 prosenttia korkeampi kuin normaalilla tahdilla pelaavia vastustajia vastaan ja kolmanneksen korkeampi kuin se oli Boströmin aikaan.

HJK on materiaalinsa käytössä siellä missä sen pitää ollakin. Mutta hirveän kaukana ei ollut SJK:kaan. Se saalisti viime vuonna otteluruuhkassa olevilta vastustajilta keskimäärin 2,36 pistettä. (Ja kuten alla olevasta kaaviosta näkyy, SJK:n ruuhkamenestystä ei voi selittää pelaajaringin laajuudella.)

Sen sijaan vähintään viisi päivää ennen ottelua levänneiltä vastustajilta SJK otti keskimäärin peräti pisteen vähemmän (keskiarvo 1,37). Mistä on kyse? Jotain osviittaa asiasta saa, kun tarkastelee, mitkä joukkueet ovat kärsineet ja mitkä taas hyötyneet otteluruuhkasta.

SJK ja FC Lahti laitettiin viime kautta analysoidessa toisinaan samaan koppaan, koska molemmat mitalistit puolustivat hyvin ja kummankin otteluissa syntyi vähän maaleja. Kun joukkueiden tilastoihin perehtyy tarkemmin, huomaa kuitenkin nopeasti, että viime kaudella SJK ja Lahti oli veistetty aivan eri puista.

Kenties kaikkein selvimmin tämä näkyy siinä, miten ottelutiheys vaikutti joukkueisiin. Lahti oli hitaan ottelutahdin mestari. Kun pelejä oli korkeintaan kuuden päivän välein, lahtelaiset eivät hävinneet kertaakaan. Joukkue saalisti harvakseltaan pelatuista 15 ottelusta peräti 35 pistettä.

Ratkaisevaa ei ollut se, oliko ottelu kotona vai vieraissa. Kun Lahdella oli paljon valmistautumis- ja palautumisaikaa, se oli aina vaarallinen. Kun ottelutahti tiheni, päijäthämäläisten pelaaminen romahti. 14 ruuhkaottelustaan Lahti sai vain 24 pistettä.

SJK:lle kävi päinvastoin. Sen pistemäärä nousi otteluruuhkassa merkittävästi. Yksi syy tähän oli SJK:n pelitapa. Lahti hyökkäsi paljon nopeilla hyökkäyksillä – toisin sanoen vastaiskuilla. Samoin teki toinen otteluruuhkassa romahtanut joukkue Vaasan Palloseura.

SJK teki sen sijaan teki kaikista liigajoukkueista vähiten maaleja nopeista hyökkäyksistä. Joukkue hyökkäsi hitaasti, samoin kuin toinen otteluruuhkan menestyjä Kuopion Palloseura.

Olisi helppo sanoa, että lahtelaiset ja vaasalaiset juoksivat itseltään jalat alta. Se pitäisi myös osittain paikkansa. Eikä varmasti ole sattumaa, että Lahden valmentaja Toni Korkeakunnas on muuttanut pelitapaa ”hitaammaksi” ja monipuolisemmaksi juuri nyt, kun Lahden ruuhkapelien määrä kasvaa europelin myötä. Mutta miten se sopisi SJK:n pelitapaan, jossa kaikki juoksevat niin helkkaristi?

SJK:n ruuhkapelaamisen menestystä ei voi palauttaa pelkästään pelitapaan ja siihen mitä tapahtuu kentällä. Pitää palata takaisin harjoituskentälle, pukukopin jäillä täytettyyn roskikseen ja jopa pelaajien vapaa-aikaan.

Niihin 20 tuntiin, jotka pelaajat viettävät muualla kuin joukkueen kanssa.

Simo Valakari sanoo suoraan, että SJK:n ruuhkavire ei ole sattumaa. Valmistautuminen otteluruuhkaan alkaa viimeistään silloin, kun otteluohjelmat tulevat. Se on suunnittelua ja ennakointia, mutta ennen kaikkea asioiden tekemistä hyvin koko ajan. Ruokavalioista sekä pitkistä alkulämmittelyistä ja venyttelyistä lähtien.

Valakari jakaa paljon kiitosta SJK:n kahden miehen fysiikkatiimille: fysiikkavalmentaja Jaakko Nevanlinnalle ja fysioterapeutti Juha-Jaakko Ulvilalle. Mitä tiukempi on tahti, sitä selvemmin kaksikon vaikutus nousee kentällä esiin.

”Kun pelataan tiuhempaan, peruskunnon pitää olla hyvä. Siinä tullaan harjoitteluun. Entä mitä tehdään palautumisen eteen? Onko kylmäaltaat? Miten ruokailut hoidetaan? Miten palautumista seurataan?”, Valakari listaa.

”Meillä joka jätkä laittaa aamulla kännykkään ylös, mikä hänen tuntemuksensa on. Näemme, kuka tuntee itsensä väsyneeksi.”

Tämä taas otetaan huomioon harjoittelussa. Jos pelaaja on oikein väsynyt, hän saattaa olla harjoituksista sivussa.

”Olemme uskaltaneet antaa lepopäiviä, kun pelaajat ovat tunteneet itsensä väsyneeksi, koska tiedämme, että he hoitavat palauttavat treenit itsenäisestikin.”

Tässä on kyse kahdesta asiasta. Ensimmäinen niistä on kuormituksen kontrollointi. Joukkueen kannalta ei ole optimaalista, että kaikki eivät ole mukana harjoituksissa. Paljon pahempi kuitenkin olisi, jos väsynyt pelaaja loukkaantuisi eikä olisi käytettävissä pelissäkään. Kokonaiskuormitus pyritään pitämään kohtuullisena muillakin tavoin.

”Pelikauden aikana ei pysty harjoittelemaan paljon. Meillä ei ole erikseen fyysistä harjoittelua. Kaikki on integroitu jalkapalloon. Kun kuntoa kehitetään, siinäkin on pelin elementit mukana”, Valakari sanoo.

Toinen, vielä tärkeämpi tekijä on ympärivuorokautinen ammattimaisuus. Pelaaja on joukkueen seurassa päivän aikana pari ehkä korkeintaan neljä tuntia. Mitä kiivaammaksi pelitahti menee, sitä merkittävämmiksi ne 20 muuta tuntia muuttuvat.

”Pelaajat ovat sitoutuneita. He ovat vain pienen ajan joukkueen kanssa. Mutta he huolehtivat, että syövät ja lepäävät oikein myös vapaa-ajallaan”, Valakari sanoo.

Kun SJK:n menestyksekkään ruuhkapelaamisen taustoille tekee ruumiinavauksen, löytää paljon oikein tehtyjä pieniä ja vähän isompia asioita. Osa niistä on halpoja, osa viitseliäisyyttä ja vaadittavaa tietotaitoa lukuun ottamatta ilmaisia. Ja sitten on niitä hinnakkaampia.

”Haluamme optimoida valmistautumisen, joten olemme lähteneet paikallispelejä lukuun ottamatta vieraotteluihin jo päivää aikaisemmin. Se ei ole taloudellista, mutta seurajohto on ymmärtänyt sen olevan tärkeää”, Valakari toteaa.

Tietyllä tavalla tämä kaikki on SJK:n osalta myös valmistautumista tulevaan. Mitä paremmin joukkue menestyy, sitä enemmän se joutuu pelaamaan seuraavana vuonna ruuhkassa. HJK:n viime kauden 33 ottelusta 23 oli ruuhkaotteluita. SJK:lla sama luku oli 12. Täksi kaudeksi luku nousee, ja joukkue on siihen selvästikin valmis.

Vastustajien kannalta SJK:ssa pelottavinta on, että se ei pyri voittamaan vain peleissä ja harjoituksissa. Se voittaa muita joukkueita silloinkin – ja ennen kaikkea silloin – kun se ei pelaa tai edes harjoittele. Seinäjokelaiset tekevät etumatkaa muihin syödessään ja nukkuessaan. 24 tuntia päivässä, seitsemänä päivänä viikossa.

Siinä on ruuhkapelaamisen eksperttien opetus, joka ylittää lajirajat. Urheilija voi kilpailla kuin lajinsa huiput. Hän voi harjoitella kuin lajinsa huiput. Mutta mikäli hän ei elä kuin he, hän ei koskaan pääse huipulle.

 

Juttua muokattu 22.4. lisäämällä kuvitus pelaajarinkien vaikutuksista.