Kelvottomat keskitykset

Kelvottomat keskitykset

Ne tuottivat kolmanneksen Veikkausliigan pelitilannemaaleista, ja Liverpool rakensi kymmenien miljoonien puntien suunnitelman niiden ympärille. Jokainen joukkue käyttää niitä ainakin joskus. Ja silti keskitykset ovat tutkitusti tehoton tapa hyökätä.

KuPSin Tuomas Rannankari näkee edessään tyhjän tilan. 30 metrin spurtti irtoaa kevyesti, pelataanhan vasta helmikuisen Liigacupin ottelun neljättä minuuttia. Rannankari vilkaisee boksiin ja keskittää. Pallo leijailee etutolpalle juoksevan kanssapelaajan yli ja laskeutuu vajaan kymmenen metrin päässä odottavan maalivahdin käsiin.

Muutama minuutti myöhemmin Rannankari tulee taas. Lahden Mikko Hauhia pelaa itsensä ulos kaksinkamppailutilanteessa. Laidassa on taas tilaa. Rannankari nousee ja keskittää, tällä kertaa 15 metrin päähän maalista. Pallo jää vähän taakse, mutta Miikka Ilo saa silti lauottua suoraan ilmasta. Kuti leijailee noin neljä metriä maalin yli.

Tämä on silti hyvä keskitys. Yleensä kaaripallot menevät suoraan vastustajalle, puolustajan päähän tai, kuten useimmiten, maalivahdin käsiin. Rannankari lähettää avausjakson aikana kuusi keskitystä. Niistä vain kaksi löytää oman pelaajan. Jälkimmäinen onnistuneista on jopa vaarallinen, se tavoittaa nousevan hyökkääjän pilkun kohdalla. Tämän laukaus kuitenkin epäonnistuu ja menee viisi metriä maalin ohi. Rannankarin kuusi keskitystä eivät ole tuottaneet ainuttakaan laukausta maalia kohti.

KuPS ja Rannankari ovat jakson aikana saaneet saman oppitunnin kuin Liverpool muutama vuosi sitten. Savolaiset vain ovat selvinneet läksystään huomattavasti halvemmalla. Heille se on maksanut kuusi hyökkäystä. Liverpoolille hinta oli muutama vuosi aiemmin kymmeniä miljoonia puntia.

Suuri osa keskityksistä leijailee ulos kentältä tai päätyy maalivahdin käsiin.
Suuri osa keskityksistä leijailee ulos kentältä tai päätyy maalivahdin käsiin.

Aluksi se tuntui varmasti läpimurrolta. Verrattomalta oivallukselta, jota kukaan ei ollut vielä ottanut viimeisen päälle käyttöön. Liverpoolin johto uskoi löytäneensä ajattelutavan, joka toisi sille etulyöntiaseman muihin verrattuna. He uskoivat löytäneensä jalkapallon Moneyball-maljan ja olivat valmiita lyömään 55 miljoonaa puntaa vetoa onnistumisensa puolesta. Sen verran seura maksoi hyökkääjä Andy Carrollista ja laituri Stewart Downingista tammikuussa 2011.

Moneyball-nimitys on peräisin Michael Lewisin samannimisestä, Oakland Athletics -seuraa käsittelevästä kirjasta. Athletics oli jo vuosikausia pärjännyt baseballin ammattilaissarjassa MLB:ssä paljon paremmin kuin sen palkkabudjettinsa perusteella olisi pitänyt. Lewis lähti selvittämään Athleticsin menestyksen salaisuutta ja törmäsi lopulta Moneyballiksi nimeämäänsä metodiin. Moneyball-ajattelussa on tarkoitus löytää pelaajia, joiden arvon markkinat ovat arvioineet alakanttiin. Usein tämä tapahtuu jonkin ominaisuuden kautta. Baseballissa tällainen ominaisuus oli ”on base percentage”, joka kertoi kuinka hyvin pelaaja pääsi pesälle. Oakland Athletics rakensi pitkälle ”pesällepääsyprosentin” varaan halvan joukkueen, joka jätti 2000-luvun alussa jatkuvasti tukun huomattavasti kalliimpia kilpakumppaneitaan taakseen.

Athletics ei kuitenkaan ollut seura, joka voittaisi mestaruuden Moneyball-metodilla. Sen kunnian sai Boston Red Sox vuonna 2004. Red Soxin edellisestä mestaruudesta oli kulunut 86 vuotta, ja seuraa oli ehditty pitää jo kirottuna. Vuonna 2007 Red Sox voitti mestaruuden uudestaan. Tämä kaikki olisi jalkapallon kannalta pelkkää kuriositeettia, ellei Red Soxin omistaja John W. Henry olisi syksyllä 2010 ostanut myös Liverpool FC:tä.

Henry oli jo voittanut MLB-mestaruuden Moneyball-metodilla. Nyt hän yritti samaa Valioliigassa. Kriitikot tosin sanoivat, että jo Carrollin ja Downingin siirtosummat olivat sellaiset, ettei mistään Moneyballista voisi edes puhua. Pelaajat eivät voineet mitenkään olla alihintaisia. Ilmiön toinen puoli oli kyllä virallisesti kunnossa: hankinnat perustuivat dataan. Nyt oli kyse enää siitä, oliko seura valinnut oikean datan.

Liverpoolissa oli päätetty, että keskitykset olisivat jalkapallon pesällepääsyprosentti. Seura hankki Carrollin Chelseaan myydyn Fernando Torresin korvaajaksi, koska tämä oli Valioliigan paras korkeiden keskitysten päättäjä. Downing taas oli viimeisimmän kolmen kauden aikana antanut enemmän onnistuneita keskityksiä kuin yksikään toinen liigapelaaja.

Kyse ei ollut pelkästään kahdesta hankinnasta, koko Liverpoolin joukkue pyrki keskittämään aiempaa enemmän. Lopputulos nähtiin kaudella 2011–12, jolloin Liverpoolin pelaajat antoivat liigakauden aikana 1102 keskitystä. Se oli ylivoimaisesti eniten koko sarjassa. Joukkueen harmiksi Liverpool oli myös Valioliigan tehottomin keskittäjä. Kun erikoistilanteet raivattiin pois tilastoista, liigaseura tarvitsi keskimäärin 79 keskitystä yhtä maalia kohden. Liverpoolilla tuo luku oli peräti 421. Stewart Downing sai 122 keskityksestään aikaiseksi tasan yhden maalisyötön.

Joissain piireissä Liverpoolin strategian epäonnistuminen nähtiin dataan perustuvan joukkueen kasaamisen epäonnistumisena. Se oli liioittelua. Samaan aikaan kun Liverpool värväsi Downingin ja Carrollin, se oli hankkinut datan perusteella myös erään Luis Suarezin. Keskityskokeilujen jälkeen Suarez paukuttaisi Poolissa kahdessa kaudessa yli 60 maalia, ja seura tekisi hänellä niin suuret siirtovoitot, että se jäisi koko Carroll-Downing-Suarez-kolmikosta kymmeniä miljoonia puntia voitolle.

Kyse ei ollut siitä, että datankäyttö olisi väärin. Kyse oli siitä, että dataa voi käyttää väärin lukemattomilla tavoilla. Valtaosa datasta, kuten kaikesta informaatiosta ja ylipäätään universumista, kun on hyödytöntä kohinaa.
Liverpool oli seurannut väärää dataa ja saanut siitä kalliimman kautta opetuksen, jonka sen olisi pitänyt nähdä jo tilastoista: keskitykset ovat erittäin tehoton tapa tehdä maaleja.

Paradoksi vain on siinä, että tehottomuudesta huolimatta keskityksistä tehdään paljon maaleja.

Jäljelle jäävistä keskityksistä huomattava osa menee vastustajan puolustajille.
Jäljelle jäävistä keskityksistä huomattava osa menee vastustajan puolustajille.

Rannankari ei ole huono keskittäjä. Itse asiassa hän on liigan parhaita. Hänellä ei ole edes huono ilta. Hänen keskityksiensä tarkkuus on Lahtea vastaan täsmälleen sama kuin se on keskimäärin ollut edellisellä Veikkausliiga-kaudella. Sama pätee keskitysten lopputuloksiin.

Rannankari keskitti viime kaudella 159 kertaa. Niistä tarkkoja, kanssapelaajan löytäneitä keskityksiä oli 51. Näistä viisi johti maaliin. Rannankari oli viime kaudella Veikkausliigan ahkerin keskittäjä. Hänen tarkkuutensa (32%) oli kansainvälisestikin hyvää luokkaa ja hänen keskityksensä olivat yli puolet tehokkaampia kuin Veikkausliigassa keskimäärin.

Silti Rannankarillakin oli jokaista maalia kohti 30 keskitystä, jotka eivät tuottaneet osumaa. Hän syötti maalin keskityksellä keskimäärin joka kuudennessa ottelussaan.

Toiselle jaksolle KuPS on muuttanut murtautumismalliaan. Oikeana pakkina pelaava Joel Vartiainen ei keskitä sivurajalta, vaan haastaa, nouseen boksin laitaan ja lähettää matalan poikittaissyötön etutolpalle. Kukaan ei pääse väliin. Pallo ajautuu rangaistusalueen toiseen laitaan, mistä Rannankari jatkaa sen yhdellä kosketuksella keskelle.

Ero avausjakson keskityksiin on valtava. Syöttö on matala ja tarkka. Se tavoittaa kanssapelaajan, joka on hyvässä asennossa, hyvässä paikassa ja lähellä maalia. Patrick Poutiaisella on helppo työ viimeistellä avausosuma maalialueen rajalta.

KuPS hehkuttaa Twitter-tilillään Rannankarin keskitystä. Ongelma vain on, että maalisyöttö ei ollut keskitys. Ei millään mittarilla. Urheiludataan erikoistuneen Optan määritelmän mukaan keskitys on rangaistusalueen ulkopuoliselta laita-alueelta maalin eteen lähetetty syöttö. Rannankari oli syöttöä antaessaan monta metriä alueen sisällä ja pallo matkasi hänen ja Poutiaisen välillä korkeintaan 15 metriä. Keskialueella tilanne olisi ollut lyhyt syöttö. Veikkausliigan teknisessä raportissa KuPSin osuma taas olisi merkattu kategoriaan ”syöttö päätyrajalta taaksepäin”.

Maali syntyi lyhyellä matalalla syötöllä. Keskitykset taas ovat yleensä pitkiä ja korkeita. Juuri siksi niistä on vaikea viimeistellä.

Keskimäärin vain 20% keskityksistä löytää kanssapelaajan - ja silloinkin tämän on usein vaikea saada palloon puhdasta ja tarkkaa osumaa.
Keskimäärin vain noin 20% keskityksistä löytää kanssapelaajan – ja silloinkin tämän on usein vaikea saada palloon puhdasta ja tarkkaa osumaa.

Psykologisesti keskityksen houkutus on helppo ymmärtää. Parhaassa tapauksessa hyvällä keskityksellä pääsee suoraan tärkeimmälle maalintekosektorille. Onnistuessaan tarkan keskityksen ja onnistuneen puskun yhdistelmä näyttääkin lähes pysäyttämättömältä.

Murtautumisen näennäisesti helppoudesta joutuu kuitenkin maksamaan viimeistelyssä kovan hinnan. Ensimmäinen ongelma on se, että keskittävä joukkue menettää noin 80 prosentissa tilanteissa pallonhallinan vastustajalle. Pallo päätyy maalivahdille, puolustaja puskee sen omille tai sitten peliväline sujahtaa suoraan ”keittiön puolelle” ja peliä jatketaan maalipotkulla.

Jäljelle jäävässä ”onnistuneessa” viidenneksessä tullaan fysiikan haasteisiin. Niitä riittää sekä keskittäjällä että viimeistelijällä. Keskittäjän kannalta ongelma on, että hän on yleensä enemmän tai vähemmän täydessä vauhdissa. Kohde puolestaan on 30–40 metrin päässä, useimmiten parin puolustajan ympäröimänä.

Silti keskitys on lähes pakko saada parhaalle maalintekoalueelle, jotta se olisi vaarallinen. Rangaistusalueen rajalla seisova joukkuetoveri on helpompi tavoittaa kuin takatolpalla majaileva, mutta jokainen voi yrittää puskea pallon maalivahdin ohi 16 metrin päästä.

Toki rangaistustalueen rajalle voi yrittää pelata keskityksen potkaistavaksikin, mutta sekään ei ongelmatonta. Puhtaan osuman saaminen pitkään, kovaan keskitykseen on hankalaa. Puhtaan osuman aikaan saaminen puskemalla on vaikeaa. Kun pitkään keskitykseen yrittää saada puhdasta osumaa puskemalla, homma muuttuu jo äärimmäisen haastavaksi.

Silti monet joukkueet haluavat yrittää sitä. KuPS on yksi näistä joukkueista.

Marko Rajamäki tietää, miksi vastustaja kannattaa ohjata laitaan: "Koska se maali on siellä keskellä."
Marko Rajamäki tietää, miksi vastustaja kannattaa ohjata laitaan: ”Koska se maali on siellä keskellä.”

Paradoksin ytimeen pääsemiseksi tarvitaan kovia lukuja. Erikoistilanteet huomioiden Valioliigan maaleista lähes neljännes syntyy keskityksistä. Jos Veikkausliigan viime kauden maaleista taas karsitaan erikoistilanteet pois, kolmannes pelitilannemaaleista syntyi keskityksistä. Tästä huolimatta pelitilanteissa keskittäminen on tehotonta. Keskityksiä tutkineen Columbian yliopiston professorin Jan Vecerin mukaan jokaista pelitilanteessa maaliin johtanutta keskitystä kohti on 90 pelitilannekeskitystä, jotka eivät johtaneet maaliin.

Veikkausliigassa keskitykset ovat hieman tätä tehokkaampia. Liigajoukkueet tarvitsivat keskityksestä syntynyttä maalia kohti keskimäärin runsaat 50 keskitystä. Ero vaikuttaa suurelta, mutta käytännössä kyse on siitä, että keskitysten hyötysuhde on kansainvälisesti reilun prosentin ja Suomessa vajaan kahden prosentin luokkaa.

Toisin sanoen keskitysten hyötysuhde on surkea kaikkialla. Siksi ei olekaan yllätys, että Veikkausliigan teknisessä raportissa yhdeksi suurimmaksi eroksi voittajien ja hävijien välillä nostettiin se, että voittaneet joukkueet keskittivät häviäjiä vähemmän. Tilannetta ei juuri auta edes se, että joukkue tekisi keskityksistään maaleja. Jos joukkueen maaleista iso osa tulee keskityksistä, sen sijoitus on todennäköisesti alhainen (Ks. kaavio alla). Esimerkiksi HJK teki viime kaudella 14,5 prosenttia liigamaaleistaan keskityksistä. SJK:lla sama osuus oli 10%, TPS:llä 27,5% ja Hongalla peräti 31,5%.

Vecer teki samansuuntaisia havaintoja myös Valioliigasta, Bundesliigasta ja viime kesän MM-kisoista. Professori päätteli paremmilla joukkueilla olevan murtautumismalleja, joiden ansiosta ne pystyivät hyötymään pelitilanteista, joissa onnella on vähemmän merkitystä lopputulokseen kuin keskityksissä.

Kuopiossa nähdään Liigacup-ottelun loppuhetkillä malliesimerkki tästä. Peli on 90. minuutilla tasan, kun KuPSista vastikään Lahteen siirtynyt Aleksi Paananen saa pallon keskikentällä. Sitten Paananen tekee sen, mitä hän pääsi aivan liian harvoin tekemään Kuopion vuosinaan. Hän pyörähtää irti vartioijastaan ja lähtee kuljettamaan palloa kohti rangaistusaluetta. Samaan aikaan hyökkääjä Aleksi Ristola leikkaa puolustajien välistä kohta KuPSin maalia.

Paanasen syöttö ei ole pitkä eikä kova, mutta se repii KuPSin puolustuksen täysin auki. Yhtäkkiä Lahdella on kaksi pelaajaa läpiajossa. Ristola sijoittaa pallon varmasti maalivahti Tomi Maanojan ohi verkkoon. Lahti voittaa ottelun 1–2.

Kaavio osoittaa, että suurella keskitysmaalien osuudella oli vahva negatiivinen korrelaatio (0,6982) sijoitukseen Veikkausliigassa 2014.
Kaavio osoittaa, että suurella keskitysmaalien osuudella oli vahva korrelaatio (0,6982) sijoitukseen Veikkausliigassa 2014.

KuPS on sekä hyvä että huono esimerkki. Puolustuspäässä kuopiolaiset hoitivat viime kaudella keskitystilanteet esimerkillisesti. Vastustaja pääsi keskittämään KuPSin otteluissa enemmän kuin muita liigajoukkueita vastaan, mutta toisaalta joukkue hoiti Maanojan ja vahvan topparin Omar Colleyn avulla tilanteet kovalla prosentilla.

KuPSin keskitysten puolustaminen oli niin tehokasta, että Veikkausliigan teknisessä raportissa mietittiin ääneen ”ohjasiko KuPS tarkoituksellisesti vastustajan pelin laidoille, päästi ehkä jopa keskittämään, koska tiesi selvittävänsä tilanteen?”.

”Laitaan ohjaaminen oli tarkoituksellista, mutta tahallaan ei annettu keskittää”, valmentaja Marko Rajamäki vastaa.
Keskitysten puolustaminen ei ole itsestäänselvyys. Ennen kuin Rajamäki tuli KuPSin valmentajaksi, joukkue ehti ensimmäisissä neljässä pelissään päästää monta maalia keskityksistä ja kulmista.

”Se oli ensimmäinen asia, jonka korjasin täällä”, Rajamäki sanoo. Hänen ratkaisunsa ongelmaan oli yksinkertainen. ”Panimme pelaajat oikeille paikoille. Silloin kaikki hoitavat omat tehtävänsä. Pakki puolustaa reunaa. Topparit ovat maalilla. Laituri ei puolusta kulmalippua.”

”Mutta se ei vielä poistanut sitä ongelmaa, että olisimme saaneet keskitykset pois”, hän harmittelee.

Tilastojen perusteella harmitus on turhaa. Rajamäen aikakaudella KuPS on päästänyt maalin keskityksestä keskimäärin joka viidennessä pelissä. Vastustajat nakkelivat keskimäärin 80 keskitystä onnistumista kohti. Niistä valtaosa meni kupsilaisille. 80 hyökkäystä yhdestä maalista ei kuulosta huonolta vaihtokaupalta, vaikka KuPSilla ei enää olekaan Omar Colleyta topparina.

Rajamäki ei kuitenkaan näe keskityksiä tällä tavoin. Hänellä on liigan ahkerin keskittäjä joukkueessaan, ja hän aikoo tällä kaudella tehdä Rannankarista entistäkin ahkeramman. Lahti-peli oli tästä osoitus, eikä tahti varmasti hidastu nyt, kun joukkueen tuore hyökkääjähankinta Irakli Sirbiladze on toipunut pelikuntoon.

”Tuomas Rannankari antoi enemmän keskityksiä kuin kukaan muu liigassa viime kaudella. Tehot niistä eivät olleet ihan tapissaan. Keskityksiin pitää toki saada laatua, mutta nyt meillä on selkeästi joku, joka laittaa pallot sisään”, Rajamäki kommentoi Urheilusanomille Sirbiladzen siirron varmistuttua.

Liigan tuotteliain keskittäjä, voimakkain kohdehyökkääjä ja lisääntyvät keskitykset, kuulostaako tutulta? Kuopiossa saatetaan nähdä tulevalla kaudella jotain, joka on nähty jossain jo aiemmin.

Aika näyttää, onko lopputulos tällä kertaa toisenlainen.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.