Globaalit jalkapallomarkkinat ovat ison rahan nettitreffejä. Macoumba Kandji ja HJK löysivät toisensa, mutta ihastuksen ensihuuman muuttaminen ratkaiseviksi prosenteiksi eurocup-karsinnoissa on aivan toinen juttu.

Kiinnostus oli molemminpuolista. HJK oli etsinyt hyökkääjää pitkään ja senegalilaishyökkääjä Macoumba Kandji oli etsinyt seuraa siitä lähtien, kun oli purkanut sopimuksen kreikkalaisen Levadiakosin kanssa maksamattomien palkkojen vuoksi.

Ensitreffit oli sovittu Tukholmaan, jossa HJK pelaisi harjoitusottelun Hammarbytä vastaan. Olosuhteet eivät olleet täydelliset. Aikaa oli vähän, sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä. HJK:n liigakausi alkaisi viikon päästä. Kandji taas lentäisi Tukholmaan paikalle vain ottelua varten.

Edessä olisi kahden tunnin pikadeittailu, jonka jälkeen molempien osapuolien pitäisi päättää siirrytäänkö suhteessa vakavammalle tasolle. Sokkotreffeistä ei sentään ollut kyse. HJK oli nähnyt dvd:ltä Kandjin pelaavan. He tiesivät millaisesta pelaajasta oli kyse. Se, millainen ihminen Kandji on, oli kuitenkin vielä kysymysmerkki.

”Tiesimme mihin hän pystyy. Halusimme kuitenkin tarkistaa hänen kuntonsa ja nähdä, kuinka hän sopeutuisi joukkueeseen”, HJK:n urheilutoimenjohtaja Tuomo Saarnio sanoo.

Ulkomaalaisten pelaajien etsiminen muistuttaa nettideittailua. Yhteydenottoja pelaajien agenteilta tulee paljon. On imartelevasti kirjoitettuja esittelytekstejä ja cv:itä. YouTubeen tehty koostevideo hoitaa valokuvan roolin ja on usein yhtä luotettava: suopeassa valossa ja sopivassa kulmassa otettuja hyviä hetkiä vuosien takaa.

Kuten netissäkin, useimmat yhteydenotot eivät johda mihinkään. Intressit eivät kohtaa, viestin lähettäjä ei vastaakaan kasvokkain aiemmin antamaansa mielikuvaa tai vain haluaa liikaa liian nopeasti. ”Suurin haaste on raha. Useimmat pelaajat pyytävät enemmän kuin pystymme maksamaan”, Saarnio sanoo.

Sitten ovat ne harvat ja valitut, jotka voivat sopia toisilleen. Mielenkiinnot kohtaavat, aika ja paikka tuntuvat olevan kohdallaan. Viestejä vaihdellaan, kiinnostusta tuntuu olevan molemmin puolin… Silti sovitut treffitkään eivät takaa vielä mitään, sillä selittämättömät oharit ovat erottamaton osa alaa.

Seurojen onneksi sitä ”ainutta oikeaa” ei ole olemassakaan. On vain sopivia ehdokkaita – ja heitä on lukuisia. Haaste on löytää heidät massasta ja kohdata kasvokkain. Keskinäistä kemiaa kun ei voi selvittää sähköpostin tai dvd-levyn välityksellä. Sitä ei aina pysty selvittämään edes ensitreffeillä tai viikon testijaksolla. Mutta sellaista elämä ja jalkapallo on: jokainen suhde on samanaikaisesti sekä mahdollisuus että riski. ”Sataprosenttista varmuutta ei saa ikinä”, Saarnio myöntää.

Siksi tuona maaliskuisena sunnuntaina HJK ei kohdannut vain Hammarbytä – se kohtasi ensimmäisen kerran myös Macoumba Kandjin ja päinvastoin. Kandji ja HJK katsoivat toisiaan, odottivat positiivisia merkkejä… Ja sitten se tapahtui.

Deittailussa sitä kutsutaan rakkaudeksi ensisilmäyksellä.

”Meillä oli monta vaihtoehtoa”, HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti sanoo nyt, neljä ja puoli kuukautta Hammarby-pelin jälkeen. ”Mutta sen jälkeen kun näimme Kandjin livenä pelaamassa, valinta oli helppo.”

Mitä tahansa haavoja talven epäonnistumiset ja oharit olivat Klubiin pelaajamarkkinoilla jättäneetkään, ne pyyhkiytyivät pois Kandjia katsellessa. Tämä ei olisi laastarisuhde, tästä voisi tulla jotain todellista.

Rakastavaisten ensitreffeillä aika loppuu aina kesken, eikä maaliskuinen sunnuntai Tukholmassa ollut poikkeus. HJK:lla oli niin kiire laivaan, että joukkue lähti stadionilta käytännössä heti pelin jälkeen. Kandji päätti puolestaan mennä suoraan hotellille ja käydä suihkussa vasta siellä. Hänestä se oli mukavampi vaihtoehto kuin jäädä yksin ilman pyyhettä tyhjään pukuhuoneeseen.

 

Onnistunut ensitapaaminen oli jättänyt molemmille hyvän tunteen. Sen jälkeen astuttiin kuitenkin deittimaailmasta jalkapallomaailmaan, jossa rakkaus ei ole sokeaa. HJK:lla oli edessään looginen ongelma, eikä probleeman tuttuus tehnyt siitä yhtään helpompaa.

Seuraan oli tarjolla erinomainen pelaaja, joka haluaisi kuitenkin lähteä jo elokuun siirtoikkunassa. Seuran tavoitteet taas olivat eurokentillä. Asetelma pitäisi ratkaista niin, että molemmat osapuolet olisivat tyytyväisiä ja sopimus saataisiin aikaan.

Tyydyttävän ratkaisun tarjosi lopulta eurocup-karsintojen ajoitus. Euro-otteluiden pelipäivät on suunniteltu sen verran hyvin, että sopivalla sopimusjärjestelyllä pelaaja pääsee ”karkuun” vaikka homma karahtaisi kiville playoff-vaiheessa. Aikaa olisi tosin vain muutama päivä mutta uloskäynti olisi joka tapauksessa olemassa.

Pelaajan kannalta elokuun loppuun saakka ulottuva sopimus olisi täydellinen, eikä se olisi seurankaan vinkkelistä täysin huono vaihtoehto. Kandjin tasoinen pelaaja hankitaan europelejä varten. Tarkalleen ottaen hänen tarkoituksensa olisi auttaa seuraa ottamaan ratkaisevat kaksi askelta viimeisiltä karsintakierroksilta lohkovaiheeseen. Jos seura ei pääse playoff-vaiheesta jatkoon, suurin tarve loppuu siihen. Jos taas lohkovaiheen ovet aukeavat, kyseessä on sen verran iso näyteikkuna, että pelaajankin kannattaa jäädä ehkä toviksi.

Viikko Tukholman tapaamisen jälkeen HJK ja Kandji julkaisivat järkiavoliittonsa: elokuun loppuun ulottuvan pelaajasopimuksen.

Paperilla Kandji näytti uskomattoman hyvältä hankinnalta. Hän on tehnyt MLS-liigan voittomaalin, tavannut Barack Obaman, tienannut 150 000 dollaria kaudessa ja pelannut Thierry Henryn kanssa. Lisäksi hän oli 28-vuotiaana parhaassa peli-iässä. Toisin sanoen hänen ei pitäisi olla Suomessa.

Suomalaisilla seuroilla on kuitenkin siirtomarkkinoilla yksi iso etu: täällä kevään siirtoikkuna on muita pidempään auki. Jos työtön pelaaja haluaa harjoittaa ammattiaan jossain ennen elokuuta, Suomi on hänelle huhtikuun alun jälkeen käytännössä ainut mahdollisuus. ”HJK oli oikeaan aikaan oikeassa paikassa”, Kandji toteaa nyt.

Seuraavalla viikolla Kandji debytoi Veikkausliigassa ja teki maalin heti avauspelissään. Innokkaimmat puhuivat keskustelupalstoilla pian jo Veikkausliigan ”kaikkien aikojen ulkomaalaisvahvistuksesta”.

HJK ei kuitenkaan hankkinut Kandjia Veikkausliigaa varten. Hänen todellinen arvonsa nähtäisiin vasta europeleissä.

”Se on haastavaa.” Siinä Tuomo Saarnion vastaus, kun kysyn millaista on yrittää rakentaa Suomeen joukkuetta, jolla olisi hyvät mahdollisuudet päästä eurocupin lohkovaiheeseen.

HJK ja Saarnio ovat onnistuneet rakennusurakassa kerran aikaisemmin, kun helsinkiläisseura selviytyi Mestarien liigaan syksyllä 1998. Pelaajamarkkinat ovat kuitenkin muuttuneet 16 vuodessa täysin. ”Rajat ovat kaatuneet. Tämä on globaalia toimintaa. Pelaajat liikkuvat aiempaa enemmän”, Saarnio sanoo.

Perusproblematiikka on yksinkertainen. Lohkovaiheeseen päästäkseen HJK:lla pitää olla selvästi Veikkausliigaa parempi joukkue, ja jotta joukkue voisi olla sarjaansa parempi, se tarvitsee liigan tasoa parempia pelaajia. Heitä voi yrittää kasvattaa tai hankkia kotimaasta tai ulkomailta. Jokaisen vaihtoehdon kanssa HJK törmää kuitenkin ennemmin tai myöhemmin samaan ongelmaan: Jos pelaaja on riittäävän hyvä pelaamaan kovemmassa sarjassa, hän myös pelaa pian kovemmassa sarjassa.

Hyville ja lupaaville pelaajille on aina kysyntää. Hyvä esimerkki tästä on Joel Pohjanpalo. 19-vuotias hyökkääjä teki keväällä HJK:n kanssa vuoteen 2018 ulottuvan sopimuksen, mutta seura ei tällä hetkellä nauti hänen palveluksistaan. Pohjanpalo pelaa eurocup-karsintojen ja Veikkausliigan sijaan 2. Bundesliigaa lainasopimuksen lainasopimuksella Fortuna Düsseldorfissa.

”Me haluamme parempia junioreita, mutta mitä parempia junioreita kasvatamme, sitä vähemmän aikaa he ovat täällä”, Saarnio toteaa.

Kysymys on puhtaasti jalkapallomaailman ravintoketjusta. HJK on suomifutiksen jättiläinen, mutta eurooppalaisessa mittakaavassa se on vielä pieni tekijä. ”Uefalla on oma seurajoukkueranking, mutta siinä ei ole kaikkia mukana. Olemme siinä juuri ja juuri kahdensadan joukossa, mutta kyllähän käytännössä esimerkiksi jokainen Englannin Championship-seura menee meistä pelaajamarkkinoilla ohi.”

Jos HJK pääsisi lohkovaiheeseen, sen asema ravintoketjussa paranisi. Seuran omaa pelaajapolitiikkaa lohkovaiheeseen pääsy ei muuttaisi – ei edes hetkellisesti. Suuri syy tähän on se, että siirtoikkuna menee kiinni jo parin päivän päästä viimeisestä karsintaottelusta.

”Aikaa on niin vähän, että siinä ei hirveitä tehdä. Enemmän kyse olisi kerrannaisvaikutuksista. Meidän pelaajiemme arvo ja haluttavuus kasvaisi, koska he pelaisivat europelejä. Seuran tunnettavuus kasvaisi. Saisimme pelaajistamme enemmän rahaa ja saisimme ehkä seuraavaksi kaudeksi houkuteltua vähän parempia pelaajia tänne”, Saarnio arvioi.

On mahdollista, että lohkovaiheeseen pääsy jopa heikentäisi HJK:ta hetkellisesti. Kun Klubi voitti kaudella 2011 Schalken, se oli kauden loppuun mennessä myynyt viisi parasta pelaajaansa muualle. Kun Demba Savage teki kaksi maalia Apoelin verkkoon, kyproslaiset tekivät hänestä HJK:lle tarjouksen.

Suomalaisseuroja skoutataan niin vähän, että europelit ovat isolle osalle pelaajista käytännössä ainut näyteikkuna isompiin seuroihin. Ja jos ikkunassa on potentiaalista tavaraa, se myydään nopeasti lähes tyhjäksi. Jos HJK pääsisi lohkovaiheeseen, saavutus herättäisi todennäköisesti sen verran huomiota, että joku avainpelaajista saatettaisiin myydä vielä saman siirtoikkunan aikana.

”On toimialan luonne, että paremmista pelaajista voi pitää kiinni vain hetken. Jos joku kehittyy seuran tasoa paremmaksi, hän siirtyy sinne, missä maksetaan paremmin”, HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti sanoo.

”Mutta olemme siinä ravintoympyrässä mukana, vaikkemme olekaan ensimmäisenä nokkimassa. Meidän pitää hoitaa hommamme niin hyvin, että pelaajat viihtyvät. Jos he kokevat, että täältä saa hyvän valmennuksen, hyvät olosuhteet ja mahdollisuuden siirtyä eteenpäin, he ehkä voivat olla täällä vuoden pidempään.”

Riihilahti ei kiellä, etteikö vaihtuvuus olisi haasteellista. ”Meillä on pelaajiemme kanssa vähemmän aikaa luoda menestystä. Potentiaali on lunastettava nopeammin, ja se vaatii enemmän kaikilta. Mutta se on sisään rakennettua. Me emme voi yksin muuttaa koko toimialaa.”

Sen sijaan HJK voi muuttaa omaa toimintaansa ja luoda siten jatkuvuutta, joka ulottuu yksittäisten pelaajien yli. ”Se, minkä pitää olla pysyvää, on valmennuksellinen linja ja seuran toiminta”, Riihilahti sanoo ja ottaa esimerkin: Viimeisen päälle hiottu akatemiaputki junioreista edustusjoukkueeseen nostaa lohkovaiheeseen pääsemisen todennäköisyyksiä enemmän kuin yksittäiset onnistuneet pelaajahankinnat.

Toimivan ja kestävän pelaajaputken rakentaminen vie vuosia. Sitä on yritetty HJK:ssa aiemminkin, mutta ei riittävän pitkäjänteisesti tai perusteellisesti. ”Junioreista tulevilla pelaajilla pitää olla ominaisuuksia, jotka auttavat heitä sopeutumaan nopeasti edustusjoukkueeseen. Siinä emme ole olleet aiemmin hyviä. Seuran linja ei ole ehkä ollut viimeiseen saakka hiottu.”

Riihilahti ei ole toipuva alkoholisti, kuten ei nykyinen päävalmentaja Mika Lehkosuokaan, mutta heitä kuunnellessa tulee toisinaan mieleen AA:ssa käytetty Tyyneysrukous, jossa pyydetään tyyneyttä ”hyväksyä ne asiat, joita ei voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voi, ja viisautta erottaa nämä toisistaan”. Tällä hetkellä Töölössä tuntuu olevan kaikkea kolmea sopivassa suhteessa.

HJK ei voi muuttaa merkittävästi paikkaansa jalkapallomaailman ravintoketjussa. Se ei pääse irti vaihtuvuudesta. Se voi vain hyväksyä osansa, ja keskittyä niihin asioihin, joihin se voi vaikuttaa. ”En halua selitellä mitään sillä, ettemme ole ravintoketjun kärjessä. Meillä on täällä riittävästi resursseja tavoitteiden saavuttamiseksi – ja ne täyttyvät jonain päivänä”, Riihilahti painottaa.

Kolme viikkoa sitten näytti tunnin ajan siltä, että tuo päivä saattaisi olla hyvinkin lähellä.

Suomalaiset seurat ovat europeleissään lähes aina haastajia, mutta heillä on usein ainakin yksi etu puolellaan: pelituntuma. HJK:lla on toinenkin etu: kotikentän tekonurmi. Edut eivät itsessään takaa mitään, mutta jos joukkue laatii hyvän pelisuunnitelman, se saa noin puoleksi tunniksi ison etulyöntiaseman vastustajaansa nähden.

Kun HJK kohtasi Mestarien liigan kolmannella karsintakierroksella Kyproksen mestarin Apoelin, se käytti etunsa täydellisesti hyväkseen. Kymmenen minuutin pelin jälkeen Kandji syötti pallon Demba Savagelle, joka purjehti vasemmalta laidalta rangaistusalueelle ja tälläsi vastaiskun päätteeksi pallon etualanurkkaan. Kun kotijoukkue sai hetkeä myöhemmin pallon Apoelin maaliviivalle, katsomossa uskallettiin jo unelmoida ääneen siitä, että tämä olisi vihdoin ”se” syksy.

HJK:lla tuntui olevan onneakin. Jos suomalaisjoukkueiden euro-otteluissa on tullut kyseenalaisia tuomioita, ne ovat yleensä menneet suomalaisia vastaan. Apoel-pelissä puolalaistuomari Pawel Gil oli ottanut turhankin tarkan linjan. Gil vihelsi käytännössä kaikki kontaktit. Jakson loppua kohden heppoisesti vihelletty rankkari tuntui suorastaan roikkuvan ilmassa. Lopulta sen sai HJK, kun Apoel-toppari Carlao otti Nikolai Alhoa kevyesti kiinni olkapäästä.

Savage laittoi rankkarin varmasti maaliin, ja kotiyleisö oli ekstaasissa. Se, että Kandji oli saanut jakson loppuvaiheilla varoituksen nahisteltuaan jälkitilanteessa vastustajien kanssa, tuntui lähinnä pieneltä kauneusvirheeltä. HJK johti 2–0 ja oli 135 minuutin päässä paikasta eurocupin lohkovaiheesta.

Toisella jaksolla kaikki muuttui. Tai ennen kaikkea muuttui Gilin linja. Avausjaksolla kaiken viheltänyt puolalaistuomari oli tehnyt tauolla täyskäännöksen. Kun Carlao blokkasi Kandjin jakson ensimmäisessä kontaktitilanteessa, Gilin pilli pysyi mykkänä. Seuraavat sekunnit olivat esimerkki kahdesta asiasta: siitä, miksi tuomarin ei kannata vaihtaa linjaa kesken pelin ja siitä, että varoituksen saaneen pelaajan täytyy säilyttää hermokontrolli koko ajan.

Kun Kandji ei saanutkaan vapaapotkua, joka ensimmäisen jakson tuomioiden perusteella olisi hänelle kuulunut, hän hermostui. Kandji lähti riistämään palloa takaisin liian aggressiivisesti. Myöhästynyt taklaus napsahti pallon sijaan vastustajan nilkkaan. Gil antoi Kandjille toisen varoituksen.

Europelejä varten hankittu hyökkääjä oli ottanut kauden tärkeimmän otteluparin avausosassa kaksi typerää korttia, jättänyt joukkueen vajaamiehiseksi yli 40 minuutiksi ja hankkinut itselleen pelikiellon toiseen osaotteluun. Some-keskusteluissa Veikkausliigan ”kaikkien aikojen hankinta” muuttui nopeasti suomifutiksen viholliseksi numero yksi.

HJK olisi tarvinnut jonkun luomaan hyökkäyspelotetta, pitämään palloa ja ihan vain antamaan muille hengähdysaikaa. Se joku oli Kandji. HJK:n vastaiskuihin perustuva hyökkäyssuunnitelma oli rakennettu hänen varaansa. Ilman häntä peli mureni kasaan, eikä valmentaja Mika Lehkosuolta löytynyt kunnollista varasuunnitelmaa. HJK valui liian alas, ja Apoel tuli kahdella puskumaalilla tasoihin.

Viikkoa myöhemmin Kyproksella Apoel otti helpon 2–0-voiton ja meni otteluparista jatkoon. Ilman pelikieltoista Kandjia HJK:sta ei ollut pelissä minkäänlaista uhkaa hyökkäyssuuntaan.

Kun tapaan Kandjin Pallokentällä HJK:n harjoitusten jälkeen, Apoel-pelistä on kulunut 15 päivää. Tämä on ensimmäinen kerta, kun hyökkääjä puhuu julkisesti ulosajostaan. Parin viikon takaisten tapahtumien muisteleminen on hänelle edelleen tuskallista. ”Se oli ensimmäinen ulosajoni. Ei vain aikuis- ja ammattilaisurallani, vaan koko elämäni aikana.”

”Se oli kauheaa. Joukkue tarvitsi minua ja tiedän, että olisin pystynyt auttamaan joukkuetta kentällä”, Kandji sanoo. ”Minusta tuntui, että meillä oli jotain erityistä meneillään. Olisimme voineet selvitä pitkälle karsinnoissa.”

Kopissa pelaajat pitivät kotiottelun jälkeen huolen siitä, että Kandji tiesi, mitä mieltä he ulosajosta olivat. Markus Heikkinen kutsui median edessä Kandjin kortteja käsittämättömäksi hölmöilyksi. Kasvokkain kopissa sanavalinnat ja volyymi saattoivat olla vielä astetta kovempia.

Kandji tiesi tosin virheensä mittakaavan sanomattakin. Hän musertui tapahtuneesta täysin ja muun muassa perui kaikki jo sovitut haastattelut. ”Olin itseäni kohtaan tilanteesta paljon tylympi kuin kanssapelaajat. Otan sataprosenttisen vastuun teostani ja sen seurauksista. Mutta vaikka kuinka potkisin itseäni, en saa sitä tekemättömäksi.”

Kahdelle typerälle varoitukselle ei ole hyväksyttävää selitystä, mutta kun asiaa oikein miettii, voi jotenkuten ymmärtää, miksi Kandjin uran ensimmäinen ulosajo tuli juuri nyt. Kandji täytti elokuun alussa 29 vuotta. Hän on parhaassa peli-iässä ja haluaa edetä vielä urallaan. Apoel-ottelu oli hänelle vähintään yhtä suuri näyttöpaikka kuin HJK:lle.

Paineiden täytyi olla melkoiset – ja kun ne kiehuivat yli, Kandji näki lapsuuden unelmansa muuttuvan painajaiseksi. ”Olen pienestä asti haaveillut uran tekemisestä Euroopassa, Mestarien liigassa pelaamisesta ja sen sellaisesta… Lapsena en edes ajatellut pelaavani MLS:ssä, mutta mahdollisuus siihen tuli ­oikeaan aikaan.”

Samalla tavalla myös mahdollisuus HJK:ssakin pelaamiseen tuli oikeaan aikaan. Kandjin kanssa keskustellessa on helppo ymmärtää, miksi HJK mieltyi häneen niin nopeasti. Hän on ulospäin suuntautunut ja avoin tyyppi. Sellaisesta on hyötyä, kun pelaa ammatikseen joukkuelajia milloin missäkin päin maailmaa.

Asiaa harvemmin ajatellaan näin, mutta jalkapalloilijat ovat globalisaation esitaistelijoita. Kun muilla aloilla vasta pikkuhiljaa totutellaan ajatukseen, että työkomennuksia voi olla ulkomailla, jalkapalloilijat ovat tehneet samaa jo vuosikymmenten ajan. Bosman-sääntö ja ulkomaalaiskiintiöiden vähentäminen nostivat liikkuvuuden uudelle tasolle 1990-luvun puolivälissä, ja sen jälkeen tahti on vain kiihtynyt.

Tämän pystyi näkemään myös HJK:n harjoituksista, joissa kirmasi Kandjin lisäksi muiden muassa norsunluurannikkolainen Oussou Konan, testiin tullut nuori senegalilaislaituri Ansoumana Diame sekä yli 100 ottelua La Ligassa pelannut espanjalaisvahti Toni Doblas.

Doblas on ehkä paras osoitus siitä, kuinka pitkä aika muutama kuukausi on nykyfutiksessa. Toukokuussa Doblas pelasi Serie A:n päätöskierroksen Napolin paidassa, nyt hän on Suomessa. Eikä hän voi tietää varmaksi, mistä hän löytää itsensä tammikuussa. Sama pätee Kandjiin.

Vapailla pelaajamarkkinoilla jalkapalloilija päätyy helposti flipperinkuulamaiselle uralle. Yksi kausi siellä, toinen täällä, puolikas tuolla… Seurat, maat ja jopa mantereet voivat vaihtua lyhyellä varoitusajalla. Harva valitsisi uramallikseen globaalia pätkätyöläisyyttä, mutta yhä useampi jalkapalloilija on päätynyt sellaiseen.

Miten maiden rajoja halveksuvassa kiertolaiselämässä sitten pärjää? Mitä uuteen ympäristöön sopeutuminen vaatii? Jos Kandjia on uskominen, ennen kaikkea sosiaalisia taitoja. ”Joukkuetoverit ovat tärkeitä ja se, kuinka he ottavat sinut vastaan. Se on kuitenkin kaksisuuntainen tie. Kukaan ei voi tehdä tutustumista puolestasi”, Kandji sanoo. ”Pelaajan pitää näyttää omasta puolestaan, että hän haluaa olla ja pelata täällä ja taistella joukkueen puolesta.”

Tästä on Kandjin kohdalla kyse erityisesti torstaina, kun HJK kohtaa Rapid Wienin Eurooppa-liigan karsintaottelussa. Voittaja menee lohkovaiheeseen, joten seura on edelleen kahden askeleen päässä jättipotista. Kandjille ottelu tarjoaa puolestaan mahdollisuuden hyvitykseen Apoel-otteluparin ulosajon jälkeen. Painajainen on vielä mahdollista muuttaa takaisin unelmaksi – ja Kandji on valmis tarttumaan tilaisuuteensa. ”Olen aina innoissani europeleistä. En malta odottaa Rapidin kohtaamista.”

Jos vedonlyöntitoimistoja on uskominen, Klubilla on vajaan 20 prosentin mahdollisuus kaataa Rapid kaksiosaisessa karsinnassa. Luku vaikuttaa pieneltä, mutta todellisuudessa itävaltalaisseura oli HJK:lle hyvä arpa. Monen muun vastustajan kanssa yllätysmahdollisuudet olisivat vielä pienemmät.

HJK:n vuosittaiset todennäköisyydet lohkovaiheeseen pääsemiseksi eivät muutenkaan ole suuren suuria. Ensin pitää voittaa mestaruus, minkä HJK tekee tällä hetkellä noin 85 prosentin varmuudella. Sen jälkeen pitää ensin voittaa Mestarien liigan toisen karsintakierroksen vastustaja (tässä HJK onnistuu keskimääräistä vastustajaa vastaan 75 prosentin todennäköisyydellä). Sen jälkeen joukkueen pitäisi voittaa vielä ainakin jompikumpi jäljellä olevista karsintapareista – tai molemmat jos se mielii Mestarien liigaan. Näissä peleissä HJK on parhaassakin tapauksessa selvä altavastaaja.

Kun kaavion kaikki todennäköisyydet on kerrottu ja summattu, jäljelle jää kaksi lukua. Ne ovat HJK:n keskimääräiset mahdollisuudet päästä lohkovaiheeseen. Eurooppa-liigan osalta vuosittainen todennäköisyys on 19%, Mestarien liigan kohdalla vain 2,5%.

Toimitusjohtaja Riihilahti katsoo lukuja ja sanoo uskovansa niiden olevan oikeansuuntaisia. ”Olemme tehneet sekä pitkäkestoisia satsauksia että lyhytkestoisia valintoja sen eteen, että todennäköisyydet paranisivat. Uskon itse enemmän niihin pitkäkestoisiin ratkaisuihin.”

Jos Riihilahdelta kysytään, pitkällä tähtäimellä oma juniorituotanto vaikuttaa lohkovaiheunelman toteutumiseen enemmän kuin ulkomailta tehdyt värväykset. ”Vahvuus tulee sisältä. Ekstrat tulevat ulkoa. Vierastan ajatusta, että kasaisimme joka vuosi uuden joukkueen sieltä täältä”, hän toteaa.

Tästä syystä HJK on satsannut suuria summia sekä junioreidensa olosuhteisiin että valmennukseen. Se on nähnyt vaivaa sen eteen, että sen pelaajat junioreista edustusjoukkueeseen pelaisivat enemmän kansainvälisiä otteluita. Lisäksi edustusjoukkueelle on tehty pelaajastrategia, jonka Riihilahti sanoo tukevan paremmin pelaajien ”maksimipotentiaalia”. ”Olemme palkanneet sellaisia pelaajia, jotka pystyvät pelaamaan kansainvälisellä tasolla tai ovat jo siellä pelanneet. Siksi meillä on sekä kokeneita pelaajia että nuoria pelaajia, jotka ovat matkalla johonkin.”

Kokeneilla pelaajilla taas on iso arvo nuoremmille, koska he ovat jo olleet siellä, minne jälkimmäiset tähtäävät. Nuoret saavat oppia kokeneemmilta. ”Sen ansiosta he ovat edes vähän valmiimpia, kun tulee Veikkausliigaa kovempi koitos tai ammattilaisura alkaa, koska he tietävät mitä siihen vaaditaan.” Kansainvälisten harjoitusotteluiden ja turnausten tavoite on sama: valmistaa pelaajia euro-otteluita varten.

”Lisäksi se on olemme investoineet sekä henkilöinä että työkaluina erilaisiin skouttausjärjestelmiin, jotta ulkomailta tulevat täsmähankinnat olisivat parempia”, Riihilahti sanoo. ”Vaikka kuinka kasvatamme pelaajia, tarvitsemme 1–4 täsmähankintaa joka kausi. Voi olla, että jotain pelipaikkaa tai tarvittavaa pelaajatyyppiä ei tulekaan omista junioreista.”

Tästä pääsemmekin takaisin Kandjiin. Hän edustaa pelaajatyyppiä, jollaisia Suomessa ei kasva eikä välttämättä edes ole edes yritetty kasvattaa.

”Kandji on pelaaja, jonka potentiaalia kukaan ei ole vielä ulosmitannut. Hänessä on enemmän kuin päälle päin näkyy. Jos haluamme pärjätä Euroopassa, tarvitsemme jonkun joka pystyy murtamaan kollektiivisia puolustuksia ja antamaan meille enemmän aikaa hyökkäyspäässä. Hän tekee sen nopeudella ja fyysisyydellä. Pelityylistä ja roolituksesta riippumatta tarvitsemme yhden tai kaksi hänen kaltaistaan”, Riihilahti sanoo.

”Jos meiltä jotain Suomesta puuttuu, niin kansainvälisen nopeuden omaavia pelaajia. Tämä näkyi jo Apoel-vieraspelissä. Kun niitä ei ole, emme ole uhkia.”

Kandji ei ole vielä allekirjoittanut jatkosopimusta. Mikä hänen tilanteensa on? ”Ihan hyvä. Ostin hänelle toissapäivänä Jopon Stockalta”, Riihilahti vastaa. ”On hänellä autokin, mutta hän ajaa pyörällä töihin ja kotiin.”

Entinen ammattipelaaja Riihilahti tietää jalkapalloilijan uran karutkin puolet. Tämä näkyy ja kuuluu toimitusjohtaja Riihilahdesta. ”Sinä päivänä kun pelaaja ei tuota tulosta seuralleen, et ole mitään. Me emme ole sellaisia. Meillä on muita arvoja – ja pelaajatkin osaavat arvostaa niitä. Emme jätä pelaajaa yksin, emme huonona emmekä hyvänä päivänä.”

Jos ulkomaalaispelaaja, jonka sopimus on loppumassa, hankkii tärkeässä pelissä typerän ulosajon kreikkalaisessa seurassa, hänet jätetään ilman palkkaa. Jos hän tekee saman Suomessa, tai ainakin HJK:ssa, seuran toimitusjohtaja käy ostamassa hänelle kaikesta huolimatta Jopon, sillä hän kuuluu edelleen joukkueeseen.

Eikä kyse ole ole vain yhdestä polkupyörästä. Keväällä Riihilahti kävi uuden ulkomaalaispelaajan kanssa Ikeassa ja auttoi kantamaan muuttolaatikoita. Lukuisat suurseurat maksavat pelaajilleen miljoonia, mutta eivät auta heitä mitenkään sopeutumaan uuteen ympäristöön. HJK ei voi maksaa miljoonia, mutta se voi hoitaa sopeuttamisen paremmin kuin satakertaista liikevaihtoa pyörittävä jättiläinen.

”Ei se ratkaisevaa ole, mutta se on henkisesti iso juttu. Kun pelaajat tuntevat, että heitä arvostetaan, he eivät lähde repimään viimeisiä pennejä muualta”, Riihilahti sanoo. ”Tottakai tämä on bisnestäkin, ja Kandji katsoo vaihtoehtoja myös muualta. Jos joku painii ihan eri sarjassa kuin me ja tekee hänelle toisessa mittakaavassa olevan tarjouksen, sille me emme voi mitään. Mutta muuten uskon, että Kandji pelaa täällä loppukauden.”

HJK ei voi muuttaa toimialaa, mutta sen ei silti tarvitse käyttää kaikkia alan likaisia temppuja. Vaikka pelaajat välillä käyttäytyvät agenttiensa välityksellä kuin kulutushyödykkeet, heitä ei tarvitse kohdella sellaisina. Jopo tai muuttoapu ei muuta maailmaa, mutta se voi pelastaa pelaajan päivän – eikä sellainen jää heiltä huomaamatta.

Kun Kandji puhuu HJK:sta, hän ei kuulosta lähtökuopissa olevalta pelaajalta. ”Joukkuetoverit ovat olleet fantastisia. En voisi pyytää enempää. Pelaajat, valmentajat, toimisto ja taustajoukot tekivät oloni heti kotoisaksi.”

Olisiko hän valmis pelaamaan Suomessa pidempäänkin? ”Jos kaikki on kunnossa, haluaisin jäädä. Se on suunnitelmissani. Agenttini pitää kuitenkin huolta siitä puolesta.”

HJK voittaa tänäkin vuonna Veikkausliigan, kuten se on voittanut viitenä edellisenäkin kautena. Seura on noussut asemaan, jossa mestaruus on sille vasta alkua. Mutta miten kävisi, jos se ei joku vuosi voittaisikaan liigamestaruutta?

”Ei se strategiaamme, päivittäistä toimintaa tai resurssointia muuttaisi mihinkään. Silloin pitäisi vain analysoida, miksi näin on käynyt. Mitä voidaan tehdä paremmin tai mitä joku muu on tehnyt paremmin”, Riihilahti vastaa.

”En usko yksittäisiin pokaaleihin tai tuloksiin, siihen että yksi yksittäinen europeli määrittäisi sen, olemmeko hyviä vai huonoja. Näen taustalla paljon isompia asioita, jotka tekemällä hyvin todennäköisyydet päästä lohkovaiheeseenkin paranevat.”

Jos todennäköisyyslaskemat jotain kertoivat, niin sen, että yksittäisenä vuonna arpaonni vaikuttaa HJK:n lohkovaihemahdollisuuksiin ainuttakaan pelaajahankintaa enemmän. Silti parhaallakaan arpaonnella seura ei saa tehtyä itsestään suosikkia. Se ei pääse tilanteeseen, jossa sen jatkoonpääsy olisi ennen ratkaisevaa otteluparia todennäköistä. Lohkovaihe on sille aina pitkän tähtäimen tavoite.

Kun seura tavoittelee jotain, mikä toteutuu ehkä viiden vuoden päästä tai kerran vuosikymmenessä, se vaikuttaa väistämättä sekä seuran ajatteluun että toimintaan. Lopputuloksena syntyy kahdenlaisia seuroja. Ensimmäisissä kaikki laitetaan yhden kortin varaan. Panostetaan riskirajoille, ja vähän ylikin, jotta tavoite saavutettaisiin mahdollisimman nopeasti.

Toisissa seuroissa otetaan etäisyyttä kausi- ja kvartaaliajatteluun ja siirrytään pidemmän aikavälin todellisuuteen, jossa menestystä ei mitata pelkällä mestaruudella, lohkovaiheella tai arvokisapaikalla.

”Me kaikki janoamme sitä tässä ja nyt. Jalkapallon ja urheilun suola on siinä, oli kyse mediasta, faneista tai meistä joukkueista itsestämme, että yritämme luoda kuvan, että tämä on nyt tai ei koskaan. Ei se ole niin. Ei ole ikinä ollutkaan”, Riihilahti sanoo.

”Voi olla, että olisimme joku vuosi päässeet lohkovaiheeseen, vaikka meillä ei vielä mikään ollut kunnossa. Totta kai olisimme iloinneet siitä. Mutta jalkapallo on lopulta enemmän vauhtikestävyyslaji kuin sprintti. Olen nähnyt sen omalla urallani, olen nähnyt sen monessa seurassa ja olen nähnyt niitä yrityksiä, joissa kaikki on yritetty satsata yhden oljenkorren varaan. Asioita pitää tehdä pitkään ja systemaattisesti oikein, jotta tässä voi menestyä.”

Mitä menestys sitten on? Tasonsa saavuttamista ja nostamista. Sitä, että pelaaja, joukkue ja seura pystyy ulosmittaamaan potentiaalinsa. ”Niin kauan kuin teemme oikeita asioita, olemme itsekriittisiä ja näemme että pitkällä aikavälillä tapahtuu oikeanlaista kehitystä, olen ihan varma, että HJK pystyy saavuttamaan suuremman osan potentiaalistaan seurana. Nyt emme ole olleet lähelläkään. Tekemistä on vielä paljon. Se lähtee siitä, mitä tapahtuu organisaatiossa, millaiset olosuhteet ovat, mitä tapahtuu valmennuksessa, pelaajistossa, juniorityössä… Muuttujia on paljon, mutta parhaita seuroja vain ovat ne, joissa noissa kaikissa on vahva standarditaso”, Riihilahti linjaa.

Riihilahden unelmana on, että seura tekee kaiken niin hyvin kuin mahdollista. HJK on toimitusjohtajansa mukaan yhä siinä tilanteessa, että se joutuu tekemään paljon kompromisseja.

”Me olemme nyt tehneet joitain asioita oikein, joitain asioita päin helvettiä. Meillä oli mahdollisuus jo Apoelia vastaan. Meillä on edelleen mahdollisuus Rapid Wieniä vastaan. Emmekä ole tehneet lähellekään kaikkea oikein. Emme lähellekään.”

 

Jalkapallolehti toimii joukkorahoituksella. Keräämme parhaillaan Mesenaatissa tukea vuodelle 2015: http://mesenaatti.me/jalkapallolehti-kausi-2015/