Pelaaja-agentin tärkein omaisuus ovat suhteet. Niitä tarvitaan, sillä Tuomas Talvitien mukaan 99 prosenttia suomalaispelaajista täytyy työntää ulkomaille. Samalla selviää, miksi Teemu Turunen neuvoi Vahid Hamboa siirtymään Suomen Ykköseen?

Jalkapalloagentti elää suhteistaan. Tai oikeastaan jalkapalloagentti elää pelaajistaan. Tai jos ollaan vielä tarkempia, niin agentti tarvitsee toista saadakseen toisen. Se kuulostaa paradoksilta, ja osaltaan myös onkin. Saadakseen munan tarvitsee kanan. Ja, kuten lapsikin tietää, myös toisinpäin.

”Se on hankala vaaka. Homma toimii niin, että mitä parempia pelaajia sinulla on, sen parempia suhteita saat. Ja mitä parempia suhteita on, sen parempia pelaajia saat. Jos sinulla ei ole kumpaakaan, niin se on todella hidasta alkuun. Se kestää perkuleen kauan”, Tuomas Talvitie kertoo.

Nyt Talvitie on yksi Suomen johtavista pelaaja-agenteista, mutta 2000-luvun alussa hänen kännykästään löytyi huomattavasti nykyistä vähemmän tärkeitä numeroita. Suhdetoimintaa täytyi hoitaa toisella tavalla.

Eräänä kesänä Talvitie pakkasi autonsa ja ajoi Ruotsiin mukanaan sarjojen otteluohjelma ja seurojen yhteystiedot. Hän kävi peleissä, koputteli oville, kätteli seuratoimijoita ja koetti päästä oikeiden ihmisten puheille. Toiveet pääsystä suoraan merkittäväksi tekijäksi törmäsivät todellisuuden tiiliseinään.

”Luulin, että pystyn hurmaamaan ne. Mutta ei siitä lopulta muuta tainnut saada kuin vähän tarinaa alkuun”, Talvitie nauraa nyt.

Talvitiellä ei ollut taskussaan vielä sopivia kanoja tai munia, vaan menossa oli pitkä ja usein kiittämätön pohjatyön vaihe.

Suhteiden merkitystä kuvaa hyvin myös se, että ilman niitä Talvitiestä ei olisi koskaan tullut agenttia. Omalla pelaajaurallaan hän ehti pelata muutaman pääsarjaottelunkin, mutta ammattilaisen ura osoittautui nopeasti tavoittamattomaksi.  Omien sanojensa mukaan Talvitie ei ollut ”lähellekään tarpeeksi hyvä”.

Sen sijaan hän pelasi ja opiskeli Floridassa viisi vuotta, jonka jälkeen edessä oli paluu Suomeen ja monille tuttu pohdinta siitä, mitä tehdä isona. Agentin työ kiinnosti, mutta Talvitie uskalsi puhua siitä ainoastaan lähipiirilleen. Sitten hänellä oli suhteita sattumaan.

Menestynyt jääkiekkoagentti Juuso Pulliainen oli pohtinut toimistonsa laajentamista myös jalkapalloon.  Vuonna 2002 Pulliainen otti yhteyttä tuntemaansa Tommi Kautoseen ja kysyi, tunteeko tämä tehtävään sopivaa ihmistä.

Kautonen oli ystävystynyt Talvitiehen armeijassa, ja heistä oli tullut läheiset ystävät. Hän oli myös yksi niistä, joille Talvitie oli kertonut pelaaja-agenttihaaveistaan. Kautosen avulla kysyntä ja tarjonta kohtasivat ja Talvitiestä tuli agentti Pulliaisen yritykseen.

Ulkopuolelta tullut pyyntö oli Talvitien mukaan ratkaiseva askel, sillä ilman sitä hänellä ei todennäköisesti olisi ollut rohkeutta heittäytyä agentiksi. Sitten piti vielä opetella työ.

”Ei se ummikkona ollut ollenkaan helppoa soittaa pelaajille, että moi, tässä on Tuomas Talvitie, sä et ehkä tunne mua, mutta mä oon futisagentti. Kauan se kesti, meni vuosia että tiesin tuleeko minusta edes agenttia.”

Jalkapalloagenttien toiminta Suomessa oli vielä 2000-luvun alussakin varsin uutta. Ensimmäinen suomalaisagentti Mika Palmgren sai Fifan hyväksynnän vasta vuonna 1997. Kahta vuotta aiemmin tullut Bosman-päätös oli mullistanut jalkapallon siirtomarkkinat.

Palmgrenkin ryhtyi agentiksi Palloliiton silloisen pääsihteerin ja nykyisen puheenjohtajan Pertti Alajan pyynnöstä. Palloliitto oli huolestunut, koska Fifa epäili Suomen maajoukkuepelaajien käyttäneen luvattomia agentteja.

Tällä hetkellä Suomessa on Talvitien lisäksi yhdeksän Fifan hyväksymää pelaaja-agenttia: myöhemmin tässäkin jutussa esiintyvä Teemu Turunen, pitkän linjan Tapio Raatikainen, korkean profiilin Ville Lyytikäinen, enemmän ulkomaalaispelaajiin keskittyvä Marko Saranlinna, nuoremman polven Jonne Lindblom, Rahim Ekangaki, Afizou Traore sekä lakimiehet Hannu Kalkas, Juha Wallenlind ja Lasse Lahti.

Talvitie toimi Pulliaisen firmassa puolitoista vuotta, kunnes hyppäsi omilleen yli kymmenen vuotta sitten ja on nyt yksi Suomen johtavista agenteista. Hän on onnistunut pääsemään asemaan, jossa pelaajia ei välttämättä enää tarvitse houkutella, vaan he haluavat oma-aloitteisesti hänen asiakkaikseen. Talvitien mukaan hän on ottanut talliinsa tänä vuonna neljä uutta pelaajaa, joista ainoastaan yhteen hän otti itse yhteyttä.

”On ollut tärkeää, että minusta puhutaan hyvää pukukopeissa, sillä se on parasta mainosta agentille. Kyllä kaikki futisihmiset tuntevat minut ihmisenä, eivät ne suuria salaisuuksia ole pukukopeissa.  Tärkeintä on se, että saa aikaiseksi ja toiseksi tärkeintä se, että on vielä hyvä jätkä.”

Talvitien mukaan hänellä on toiminnassaan vain yksi tavoite: saada kaupattua suomalaisia pelaajia ulkomaille. Kotimaan sisäisiä siirtoja hän tekee lähinnä pohjustuksina tuleville siirroille.

”Kaikki työ pohjustaa sitä, että joku päivä pelaaja pääsee ulkomaille. Suomen liigasta ja rahasta johtuen lähestulkoon jokainen pelaaja haaveilee ulkomailla pelaamisesta. Jos saa tilaisuuden lähteä ulkomaille, niin yleensä se käytetään.”

Talvitien kohdalla ulkomaat on viime vuosina tarkoittanut useimmiten Saksaa. Alexander Ring, Joel Pohjanpalo, Tim Väyrynen, Mika Ojala, Mikko Sumusalo ja valtaosa muistakin Saksaan siirtyneistä suomalaisista on käyttänyt Talvitien palveluksia.

Syyn siihen varmaan arvaattekin: niin, juuri ne suhteet. Talvitie on löytänyt Saksasta yhteistyökumppanin, johon hän luottaa.

”Uran aikana ei riitä sata agenttia ja partneriehdokasta, joiden kanssa olen käynyt asioita läpi. Siitä porukasta olen löytänyt yhden huikean, ja se on tämä saksalainen.”

(Talvitie ei halua kertoa kumppaninsa nimeä, mutta toteaa, että ”löytyyhän ne tiedot netistä”. Transfermarktissa monen tutun suomalaispelaajan agentiksi on listattu saksalainen me(h)rsport GmbH & Co. KG.)

Siirrot ulkomaille tuovat Talvitielle elannon. Hän on laskenut, että tarvitsee niitä vuosittain vähintään puolenkymmentä, vaikka jatkuvatkin sopimukset tuovat agentille lisätuloja.

Tämä vuosi on ollut keskimääräistä parempi, sillä Talvitie laskee saavansa kymmenen siirtoa täyteen toista kertaa urallaan. Syksyn siirtoikkunassa hän neuvotteli uuden seuran neljälle pelaajalleen: Valtteri Morenin Waasland-Bevereniin, Mika Ojalan VfR Aaleniin, Tim Väyrysen Dynamo Dresdeniin ja Joni Kaukon Energie Cottbusiin.

Agentin työnantaja on pelaaja, jonka ansioista palkka maksetaan. Fifan uusissa suosituksissa agentin osuus palkasta on kolme prosenttia, mutta Talvitien mukaan se on ainakin vielä kuollut kirjain.

”Se, mitä yleisimmin käytetään, on kuukauden palkka per vuosi. 5–10 prosenttia on se keskihinta.”

Twentyfour Management Oy ei välttämättä sano keskimääräiselle suomalaiselle jalkapallon seuraajalle vielä mitään, mutta sen perustaja Teemu Turunen alkaa olla tuttu muunakin kuin loukkaantumisten riivaamana ex-lupauksena.

Turusen yritys järjesti edellisen siirtoikkunan kaksi ehkä yllätyksellisintä siirtoa, kun Sakari Mattila ja Vahid Hambo siirtyivät molemmat Englannin Championshipiin. Ei huonosti vuonna 2012 perustetulta yritykseltä.

”Toki minua hyödyttää oma peliura. Oli syntynyt omia kontakteja ja tiedän, miltä pelaajista tuntuu. Itsellä ei montaa sellaista tilannetta ole uralla missä en ole ollut, olen kokenut loukkaantumiset, hypen ja muun”, Turunen toteaa.

Turusen ura päättyi loukkaantumiskierteen vuoksi ennen aikojaan, mutta rakkaus jalkapalloon ei kuollut. Hän pohti uraa myös valmentamisessa, mutta opiskelupaikka oikeustieteellisessä kallisti vaakaa agenttiuden puolelle. Uusi työ tarjoaa parannusta vieroitusoireisiin, joita pukukoppielämän päättyminen on aiheuttanut.

”Kaipaan peliuralta juuri niitä fiiliksiä, voiton riemua ja tappion tuomaa tuskaa. Tässä pääsee lähelle niitä, kun pääsee tukemaan jätkiä. Elät tavallaan pelaajien ja seurojen kanssa voittoja ja tappioita, se on se mistä saan eniten nautintoa.”

Toisin kuin Talvitie, Turunen ei toimi yksin, sillä Twentyfouriin kuuluvat myös Kalle Sormunen ja englantilainen Andrew Thompson. Kolmen miehen elättämiseen ei riitä pienimuotoinen toiminta, joten katseet on suunnattu myös muualle Eurooppaan.

”Suomalainen agenttibisnes on rajattua ja liikevaihtomäärä rajallinen Meidän tavoitteenamme on olla jossain vaiheessa paljon paljon isompi yritys. Siihen on tehty paljon töitä, enkä näe mitään syytä miksi emme onnistuisi tässä.”

Agentin vuosi rytmittyy siirtoikkunoiden mukaan. Kun seurat hakevat aktiivisesti pelaajia, keskittyy työ ennen kaikkea konkreettisiin neuvotteluihin.

Tällä hetkellä Turusen työ keskittyy tammikuun siirtoikkunan pohjustamiseen. Edessä on useita matkoja Eurooppaan, jossa on luvassa keskusteluja seurojen ja muiden jalkapalloihmisten kanssa.  Agenttitoimisto auttaa harjoitussuunnitelmien laatimisessa ja sopivien kuntouttajien löytämisessä loukkaantuneille.

”Se sopimusneuvottelu itsessään, että väännetään 12 tuntia, on pieni osa sitä projektia”, Turunen kuvaa.

Kun agentti on tehnyt työnsä hyvin, hänen ei tarvitse istua katsomossa yksin. Potentiaalisten seurojen edustajien houkutteleminen omien pelaajien peleihin on Talvitien mielestä parasta mahdollista agenttityötä.

Jos pelaaja on riittävän hyvä, häntä tullaan katsomaan agentista riippumatta. Mutta Talvitien mukaan tällaisia tapauksia on äärimmäisen harvoin ja 99 prosenttia suomalaispelaajista täytyy työntää ulkomaille. Veikkausliigan kärkipään pelaaja ei yleensä ole mikään hittituote markkinoilla, minkä huomaa esimerkiksi maalipörssin voittajien heikosta kysynnästä.

Talvitien mukaan hän katsoo kykyjenetsijöiden kanssa noin 20–30 ottelua vuodessa. Juuri heidän houkuttelussaan suhteilla on ratkaiseva merkitys, vaikka neljä kertaa viidestä lopputuloksena on kiitos, mutta ei kiitos -vastaus.

”Täytyy olla aika vahva henkilökohtainen suhde, että he uskovat, että tätä kaveria kannattaa tulla tsekkaamaan”, Talvitie näkee.

Juuri nämä vierailut ovat saaneet Talvitien vastustamaan Veikkausliigan nykyistä ottelujärjestelmää. Kun pelejä pelataan pahimmillaan neljä kymmeneen päivään, niiden vauhti laskee väistämättä. Ja pärjääminen kovassa tempossa on yksi keskeisiä asioita, joihin kykyjenetsijät huomionsa kiinnittävät.

Talvitien mukaan pelaajat ovat muuttuneet koko ajan paremmiksi, mutta otteluruuhkassa se ei näy kentällä. Samanlaista kritiikkiä esitti myös Ville Lyytikäinen Iltalehden tuoreessa haastattelussa. Agentin on kuitenkin turha selittää vieressä istuvalle skoutille kotimaisen sarjajärjestelmän poikkeuksellisuutta.

”Viimeisen parin kolmen vuoden aikana en ole saanut saatana yhtään kehua pelin temposta, päinvastoin. Ruotsalaiset ja norjalaiset ihmettelevät, että onpa täällä heikko tempo. Ja saksalaiset vertaavat poikkeuksetta Suomea nelosbundesliigaan, ei edes kolmoseen.”

Vaikka kaikkein merkittävin ja aikaavievin osa agentin työstä on omien asiakkaidensa vieminen eteenpäin, ei se kuitenkaan ole ainoa. Pelaajien lisäksi tehtävänantoja tulee myös seuroilta, jotka etsivät tietyntyyppisiä pelaajia tarpeeseensa, mutta eivät suoraan omien kontaktiensa kautta onnistu sellaisia löytämään.

Tällöin suomalaisagentit toimivat kotimarkkinoidensa asiantuntijoina. Kun seura tietää millaisen pelaajan haluaa, niin Talvitie miettii, kuka Suomessa pelaava voisi olla sopiva. Sitten hän soittaa pelaajalle ja kysyy, onko tällä agenttia. Jos vastaus on kielteinen, niin Talvitie tarjoutuu itse hoitamaan siirtoa, eikä sellaisesta kieltäydy käytännössä kukaan.

”Jos pelaajalla on agentti, niin otan yhteyttä häneen, että voidaanko hoitaa tämä yhdessä ja jakaa komissio 50–50. Ja yleensä se toimii.”

Pelaaja-agenttien maine ei ole paras mahdollinen. Vaikka kuva ei aivan vastaisikaan Sormusten herrasta tuttua Grima Kärmekieltä kuiskuttelemassa myrkkyä kuninkaan korvaan, niin monelle he ovat nykyjalkapallon kaupallistumisen lihallistumia.

Agenttien itsensä mielestä tilanne on tietysti päinvastainen. Teemu Turunen uskoo, että pelaajan urheilullisen menestyksen maksimoiminen tarkoittaa yleensä myös taloudellisen menestyksen maksimoimista.

Tilanne on erilainen, jos kyseessä on viimeistä sopimustaan hakeva 35-vuotias konkari tai urallaan eteenpäin pyrkivä nuori pelaaja, joka tekee urallaan vielä useita sopimuksia. Kun veteraanin kohdalla tilipussin paksuus on järkevä peruste seuravalintaan, ei se nuoremman pelaajan kohdalla ole välttämättä ole edes taloudellisesti paras ratkaisu.

”Raha on tavallaan nyky-yhteiskunnan mittari siitä, miten sinua arvostetaan. Meidän tehtävä on maksimoida asiakkaiden taloudellinen kehitys, mutta aina pitää ajatella kokonaiskuvaa, eikä lähteä sinne missä on ensimmäinen euron kuva”, Turunen toteaa.

Hän käyttää esimerkkinä Vahid Hamboa. Kun Hambo purki kesällä 2014 sopimuksensa Sampdorian kanssa, oli nuorella kärkimiehellä tarjolla vaihtoehtoja myös ulkomailla. Hän tuli kuitenkin Suomeen, eikä edes liigaan, vaan Ykköseen ja Ilvekseen.

Turusen mukaan ratkaisu keräsi kritiikkiä monelta suunnalta, mutta taustalla oli looginen pitkän aikavälin kehityssuunnitelma. Hambon fysiikka ei ollut niin hyvällä tasolla, että menestyminen kovemmissa sarjoissa olisi ollut riittävän todennäköistä.

Suomessa hänelle hankittiin henkilökohtainen valmentaja, jonka johdolla ominaisuuksia alettiin kehittää. Talvella edessä oli seuraava askel, joka oli kilometrien ja kulttuurierojen kannalta pienempi loikka kuin paluu Suomeen.

”Hän meni Interiin osittain siitä syystä, että tiedettiin Interin pelityyli ja laiturit ja millaisia palloja Vahid saa enemmän. Ympäristö oli valittu tarkoin ja harkituin perustein”, Turunen taustoittaa.

Hambo oli kevään kohupelaaja, kun mies osui kahdesti kaikissa debyyteissään: liigacupissa, Suomen cupissa alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa ja Veikkausliigassa. Vaikka loukkaantumiset söivät kesän tehoja, palkittiin otteet siirrolla englantilaiseen Championship-seura Brightoniin.

”Sama projekti tehtiin Sakari Mattilan kanssa, joka aikanaan palasi nivusvaivaisena HJK:hon.”

 

Yhden siirron eteen tehdään töitä yleensä kuukausia. Monesti kuitenkin myös sattumalla on suuri rooli. Alkukaudesta Talvitie oli kutsunut Waasland-Beverenin kykyjenetsijän Helsinkiin tarkkailemaan Rasmus Schülleriä, joka oli yksi vaihtoehto belgiseuran keskikentälle. Ennen peliä kaksikko keskusteli niitä ja näitä, kunnes Talvitie tiedusteli seuran muista pelaajatarpeista.

”Kysyin, että mites teillä muuten, että onko keskikenttä ainoa paikka mitä haetaan. Hän sanoi, että topparia itse asiassa etsitään myös. Sanoin, että lucky day, tuossa on Valtteri Moren, se on yksi Suomen parhaista toppareista ja nopein ehdottomasti, tsekkaa sitä sivusilmällä myös”, Talvitie kertoo.

Vartin pelin jälkeen kykyjenetsijä alkoi innostua Morenista. Talvitien mukaan hänen aiemmat vieraansa eivät olleet kiinnostuneet Morenista, koska Moren on rauhallinen eikä hae aggressiivisesti katkoja. Waasland-Beverenin skoutti sen sijaan tykästyi juuri topparin maltillisuuteen.

Pian Belgiasta lensi Helsinkiin myös toinen kykyjenetsijä ja sen jälkeen vielä apulaisvalmentaja. Alun perin siirron oli tarkoitus tapahtua tammikuussa, mutta aikataulu muuttui kun Waasland-Beverenin luottotoppari loukkaantui loppukesästä. Niinpä Moren muutti Belgiaan jo elokuussa.

Pelaajien markkinoimista varten agentin täytyy tuntea asiakkaansa. Teemu Turusen mukaan monella pelaajalla on kuitenkin ongelmia oman peli-identiteettinsä tunnistamisessa.

”Jos pelaaja sanoo, että ’oon taitava, suht nopea ja osaan laukoa’, niin ei se kerro mitään. Pelaajilla on paljon tekemistä peli-identiteetin kanssa.”

Äärimmäisessä tapauksessa se johtaa siihen, että pelaaja ei tunnista omaa parasta pelipaikkaansa. Vähintäänkin se vaikeuttaa sitä, miten hyvin pelaaja tietää sopivuutensa eri pelityyleihin ja valmennustapoihin.

Turunen uskoo oman pelaajauransa ja jalkapalloymmärryksen auttavan juuri tällaisissa asioissa. Hän tekee usein pelaajien kanssa lyhyen, keskipitkän ja pitkän tähtäimen suunnitelman, joissa ura pilkotaan pieniin palasiin ja mietitään perimmäisiä kysymyksiä.

Mikä erottaa pelaajan valtavasta massasta? Mihin hänen tyyppistään pelaajaa kannattaa markkinoida? Miten harjoittelua kannattaa kehittää? Pitäisikö palkata fyysinen valmentaja?

”Me sanomme oman mielipiteemme, millaisena pelaajatyyppinä häntä pidämme ja mitkä ovat hänen vahvuutensa. Mitkä ilmansuunnat, maat, seurat ja jopa valmentajat voisivat sopia hänelle. On tärkeää, että nuori osaa tunnistaa oman pelaajaidentiteettinsä”, Turunen selvittää.

Twentyfour hyödyntää myös teknologiaa. Heillä on käytössään maailman suosituin pelaajatietokanta Wyscout, joka sisältää tilastotietoa ja videoleikkeitä sadoista tuhansista pelaajista tuhansissa ja taas tuhansissa otteluissa. Italialaisyhtiön palvelua käytetään paljon kykyjenetsintään ja pelaajamarkkinointiin, mutta Turusen mukaan sitä voi käyttää myös pelaajien kehityksessä.

Onko pelaaja päässyt sellaisiin rooleihin, joita siirrolla on haettu? Miksi hänelle tulee harhasyöttöjä enemmän jakson lopussa? Onko fyysinen kunto riittävä vai pitääkö harjoittelua muuttaa?

”Minun pitää olla sataprosenttisen varma minkä tyyppistä pelaajaa myyn. Kun tuomme tänne skouttia, niin näemme, että pelaaja on paremmassa kunnossa ja valmiimpi ottamaan askelia.”

Eri ohjelmistoista huolimatta agentin tärkein työväline on puhelin, joka harvoin jättää kantajaansa rauhaan. Tuomas Talvitien kuukausittainen puhelinlasku huitelee 500 eurossa ja hänen jälkikasvunsa on oppinut ärsyyntymään isän iltaisista soitoista. Haittapuolista huolimatta hän nauttii työstään suuresti.

”Totta helvetissä tämä minun ammattini on mieletön. Tiedostan joka päivä, että olen onnekas kun saan tehdä tätä. Mutta luulen, että se näkyy myös duunissani, että nautin olla pelaajien kanssa.”

Teemu Turuselta löytyy pian oikeustieteen maisterin tutkinto takataskusta. Vaikka tarkoitus on laajentaa yritystä myös lakipuolelle, tuntuu agentin elämä juuri nyt hienolta.

”Kun herään aamulla, että ei hemmetti, pitää mennä töihin, niin lopetan. Tällä hetkellä en malta odottaa aamua, että jes, pääsen tekemään hommia”, Turunen kehuu.